Elän kaukosuhteessa vaikka asumme samassa kaupungissa. Taas on pimeä ilta ja istun yksin kotonani. Rakkaani on jälleen jossain muualla, omalla asunnollaan, ystävä tuli käymään Helsingistä. Huomenna on töitä studiolla, eilen oli töitä asunnolla. Nähnyt olen hänet viimeksi sunnuntaina aamulla aikaisin, sitä ennen edellisen viikon tiistaina. Samaa tapaa aina vain. Hän on maailman ainoa ihminen, jonka kanssa tahdon aidosti olla. Häntä rakastan. Silti tämä yksinäisyys on tappavaa. En tiedä enää roikkuako mukana, tuntuu ettei hänellä koskaan ole aikaa minulle, vai luovuttaako? Luovuttaminen alkaa kuulostaa hyvältä, yksinhän olen muutenkin! Mutta silti, en kestä ajatusta ettemme seurustelisi, näemmehän sentään toisinaan. Useimmiten silloin, kun hän on humalassa. Ei hän aina ole täydellinen, ei kukaan ole, mutta niin riipaisevan usein hän on lähellä sitä. Päätän erota, mutta kun näen hänet kertoakseni sen, huomaan etten voi. En voi pakottaa itseäni eroamaan ihmisestä joka on se ainoa jonka kanssa tahtoo olla.
Maailma on masentava paikka ihmiselle, joka haluaisi halata ja käpertyä toisen syliin.
*Yksin iltaan itkien katoaa...*
Maailma on masentava paikka ihmiselle, joka haluaisi halata ja käpertyä toisen syliin.
*Yksin iltaan itkien katoaa...*
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei, herää tyttö!
Äijähän ei halua muuta kuin panna sua silloin kun on jurrissa! Taidat olla tyhmä kun et sitä tajua, vai?
Jos hän tapaa sinua vain ollessaan humalassa, älä todellakaan tuhlaa aikaa enempää!!!
Oli pakko vastata tähän viestiisi, vaikka aluksi en aikonutkaan. Ihmettelen, miten ylipäätään kestät sellaista..Jos siinä sivussa on vielä muuta menoa niin ei ole todellakaan helppoa! Taidatte molemmat olla aika nuoria? Elämästäsi menee kyllä suurin osa hukkaan odotellessa.
Tuo humalassa oleminen kertoo kyllä jotain - sehän on se kuvio kun jäädään töiden jälkeen tapaamaan kaikkia niitä "kavereita" ja vietellään iltaa niiden kanssa yms.
Joku "kaunis" päivä kyllä mies herää todellisuuteen - elämä on monella tapaa vain pintaliitoa, mutta kyllä elämä opettaa.
Tiedän tunteen... Mun jätkäkaveri asu melkein naapurissa mut pelaili koneella ja istu kavereiden luona, ei vastaillu viesteihin ja illalla jos tuli käymään niin tuli mahdollisimman myöhään ja aamulla heti lähti. Alko sit valittaa ettei halua joka yötä mun kans olla. Sit jos aamulla kysy että mitä hommasit niin jätkä vaan pelas netissä yöllä neljään asti. Se on niin perseestä. Mä en oo mikään sua neuvomaan, en osannu mitään tehdä asialle. Jos pystyt lähteen niin lähde ihmeessä mutta se on helvetin vaikeeta. Halusin vaan sanoa ettet oo yksin :) Yritä pärjäillä. Jätä oso jos haluat joskus jutskailla tai jotain
Mä asun Helsingissä, mies myös. Lähes vierekkäin. Näen hänen ikkunansa ja sen onko hän kotona vai ei. Suhteemme tapainen on jatkunut jo kuukausia. En voi soittaa, hän soittaa kun hänelle sopii. Nytkin hän on kotona. Odotan soittoa ja sitä, että hän pyytäisi luokseen. Enpä usko.
Vittumaista roikkumista. Kai siellä on joku muu hänen kanssaan. en viitsi tirkistellä.