Lähemmäs 3-kymppinen mitään sanomattoman näköinen nainen seurustelee ja menee piakkoin naimisiin 18 vuotiaan nuoren komean miehen kanssa. Mitähän tästä nyt voisi oikein päätellä?
Vanhempi nainen
teinipojan kanssa
469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei mitään
Kyllä omassakin yliopistossani oli 21-vuotias poika, joka päätyi useita sekä omanikäisiä että vähän vanhempia naisia läpi käytyään seurustelemaan 30-vuotiaan naisen kanssa ja muutti tämän kanssa lopulta yhteenkin. Ja kyseinen poika oli kuitenkin koko yliopiston suosituin, hyvännäköinen ja urheilullinen tapaus minkä lisäksi luonne oli aika kultaa sillä vaikka oli ybersosiaalinen ja kavereissa riitti varaa mistä valita, niin oli silti myös aika mukava ja reilu kaikille. Tämä vieläpä vaihto-oppilasvuotenani Etelä-Euroopan maassa, joka on kuitenkin perinteisesti ollut aika katolinen, nainen siis oli ihan paikallisia (mies/poika jenkki).
Mutta eivät tuollaiset tapaukset kerro sinänsä yhtään mitään mistään muuta kuin siitä, että kyseiset henkilöt nyt vaan sattuvat antamaan piu paut ennakkoluuloille. Vai luuletko tuollaisen olevan muka kovinkin yleistä?
Sinä et tunne sitä miestä kuin erittäin pinnallisesti. Psykologia on hyvin monimutkaista ja et tiedä, että mikä hänet johti valitsemaan noinkin paljon vanhemman naisen. Kenties pinnan alla kyteekin huono itsetunto ja pelko siitä, ettei kelpaa ikäisilleen kaunottarille?
Että he ovat rakastuneet toisiinsa? Ei rakkaus katso ikää, aikaa, paikkaa, pituutta, ulkonäköä jne. Se on voima jota mikään ei voi horjuttaa.