Lähtekää siitä ulos ! ! !

* sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaan ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekimansa runsaudesta.
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "LÄHTEKÄÄ SITÄ ULOS, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistaan.
Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen RIKOKSENSA.
Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä Jumala on tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne.
Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä.
Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun- ja torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään ammatin taituria; ei kuulla sinussa enää myllyn jyrinää;
ei loista sinussa enää lampun valo; ei kulla sinussa enää huutoa ylhälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun VELHOUTESI VILLITSI KAIKKI KANSAT;
JA HÄNESTÄ ON LÖYDETTY PROFEETTAIN JA PYHIEN VERI JA KAIKKIEN VERI, JOTKA MAAN PÄÄLLÄ OVAT TAPETUT.* Ilmestys 18: 3 - 5; 19: 20 - 24
2294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Katolilaisen kirkon uskonveljet TAPPOIVAT JA MURHASIVAT PAPPIEN SIUNAUKSELLA raa'asti toisiaan. Katolilaiset "veljet" Saksasta ja Italiasta katolilaiset "veljet" Isosta Britaniasta ja Ranskasta.

Äänestä
  • Mikäli uskotte Raamatuun, niin usketteko tähän?

    "Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista ja sinne virtaavat kansat.
    Monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen:"Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin,
    ETTÄ HÄN OPETTAISI MEILLE TEITÄNSÄ JA ME VAELTAISIMME HÄNEN POLKUJANSA; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana.
    Ja hän tuomitsee monien kansojen kesken, säätää oikeutta väkeville pakanakansoille, kaukaisiin maihin saakka. NIIN HE TAKOVAT MIEKKANSA VANTAIKSI JA KEIHÄÄNSÄ VESUREIKSI;
    KANSA EI NOSTA MIEKKAA KANSAA VASTAAN,
    EIVÄTKÄ HE ENÄÄ OPETTELE SOTIMAAN.
    He istuvat kukin oman viinipuunsa ja viikunapuunsa alla kenenkään peljättämättä,
    Sillä Herra Sebaotin suu on puhunut." Miika 4. luku jakeet 1 - 4

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-lut kirjoitti:

* sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaan ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekimansa runsaudesta.
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "LÄHTEKÄÄ SITÄ ULOS, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistaan.
Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen RIKOKSENSA.
Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä Jumala on tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne.
Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä.
Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun- ja torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään ammatin taituria; ei kuulla sinussa enää myllyn jyrinää;
ei loista sinussa enää lampun valo; ei kulla sinussa enää huutoa ylhälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun VELHOUTESI VILLITSI KAIKKI KANSAT;
JA HÄNESTÄ ON LÖYDETTY PROFEETTAIN JA PYHIEN VERI JA KAIKKIEN VERI, JOTKA MAAN PÄÄLLÄ OVAT TAPETUT.* Ilmestys 18: 3 - 5; 19: 20 - 24

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu