ellen

minua kiusaa moni työssä: olen lihava, tyhmä jne. mistä apua?
7519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Valitettavasti apua et saa ainakaan työpaikaltasi. Työnantajasi ajattelee varmasti taloudellista voittoa. Luottamusmies koettaa pysyä ulkopuolella, hän pelkää maineensa menettämistä. Työsuojelumiehet -tai naiset ovat yhtä tyhjän kanssa. Ehkä hyvä ystäväsi työpaikkasi ulkopuolelta.

Äänestä

Itse ulos savustuksen kokeneena sanon sinulle, että yritä olla niin kuin et huomaisikaan typeriä kommentteja. Se on kyllä pirun vaikeaa hetkittäin! Kun yritin itse vitsikkäästi antaa takaisin sain vain lisää "paskaa" niskaani. Kaiken kaikkiaan oli koko ajan ristiriitainen olo. Sietääkö vai eikö sietää? Kuinka pitkälle pitää sietää? Siinäpä kysymyksiä joihin löytää vastauksen kun tarkailee omaa jaksamistaan ja keskustelee luotettavien kavereidensa kanssa. Itse sain tukea ja apua työterveydenhuollosta ja psykiatrilla käynnistä, joka selvensi etten ole mielenvikainen vaikka työkaverit sellaiseksi minut leimasivat. Kiusaaminen ei tosin loppunut vaan muuttui vielä pirullisemmaksi. Silloin minä päätin lähteä, koska minulla on vain yksi elämä ja olin ollut sitä ennen tosi mukavissa työpaikoissa sijaisena. Ja niin pitkän itseni kokoamisen jälkeen olen taas melko onnellinen ja olen saanut uudessa paikassani uusia ystäviä ja hyvää palautetta siitä millainen olen ihmisenä. Onko tätä sinun tilannettasi jatkunut jo pitkään?

Äänestä
  • Näin on tehtävä. Ei kenenkään pidä ajallisessa helvetissä ryhtyä olemaan, kun ei ole pakko. Minä lähdin ja eipähän tarvitse työtovereiden halpamaisia katseita, pirullisen ivallisia hymyjä katsella ja törkeitä nimittelyjä kuunnella.
    Kuinka on?- Miten paljon pitää työtoverien panetteluja sietää, ennenkuin asiasta voidaan syyttää solvauksesta ja kunnian loukkauksesta. Itse ole menettänyt huikeita summia työpaikkakiusaamisten aiheuttamasta traumasta 30 vuoden ajalta. Henkisiä haavoja ei voida edes rahassa mitata. Minut on tutkittu. Olen terve ja työkykyinen sekä työhaluinen, mutta se ei tänäpäivänä näköjään riitä.

    Äänestä

  • kokenut kirjoitti:

    Näin on tehtävä. Ei kenenkään pidä ajallisessa helvetissä ryhtyä olemaan, kun ei ole pakko. Minä lähdin ja eipähän tarvitse työtovereiden halpamaisia katseita, pirullisen ivallisia hymyjä katsella ja törkeitä nimittelyjä kuunnella.
    Kuinka on?- Miten paljon pitää työtoverien panetteluja sietää, ennenkuin asiasta voidaan syyttää solvauksesta ja kunnian loukkauksesta. Itse ole menettänyt huikeita summia työpaikkakiusaamisten aiheuttamasta traumasta 30 vuoden ajalta. Henkisiä haavoja ei voida edes rahassa mitata. Minut on tutkittu. Olen terve ja työkykyinen sekä työhaluinen, mutta se ei tänäpäivänä näköjään riitä.

    Oletko puhunut työpaikkasi luottamusmiehen kanssa?
    Hänen tulee puuttua kiusaamiseen.
    Jos hän taas on niin saamaton ettei tee mitään niin ota yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun
    puh 09-16073248.
    Sieltä varmaan osataan neuvoa.
    HUOM! Sinun ei todellakaan pidä lähteä työpaikastasi, koska sinussa ei ole vika, vaan kiusaajissa. Ja heidät pitää saada kuriin.

    Äänestä

Ota yhteys välittömästi esimieheesi, ja kerro tilanne.
Kerro myös asia pääluottamusmiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle.
työnantajan velvollisuus on puuttua välittömästi tilanteeseen.
Viime kädessä työnantaja on korvausvelvollinen, jos esimerkiksi sairastut asian johdosta. Silloin korvauksissa on taivas kattona.

Eiköhän tahti muutu, kun kiusaajat otetaan puhutteluun, ja mikäli he jatkavat kiusaamistaan, saattaa heidän kohdaltaan tulla eteen työsuhteen purkaminen.

Yksikään työnantaja ei halua joutua oikeuteen ja julkisuuteen, saatika maksaa korvauksia, kiusaajien vuoksi.

Voimia sinulle.

Äänestä
  • miten haen korvauksia ??? olen masentunut ja ahdistunut kiusaamisen johdosta .. lähes työkyvytön?? Omien asioiden hoitoon ei enää riitä voimat.

    Äänestä

  • kiusattu kirjoitti:

    miten haen korvauksia ??? olen masentunut ja ahdistunut kiusaamisen johdosta .. lähes työkyvytön?? Omien asioiden hoitoon ei enää riitä voimat.

    Jos olet puhunut asiasta työsuojeluvaltuutetulle ja esimiehellesi eikä mitään ole tapahtunut, niin puhu asiasta myös työterveyshuollossa, jotta saat jotain faktaa paperille.

    Sen jälkeen otat yhteyden työsuojelupiiriin, joka käsittelee asian. Jos on näytettävissä toteen epäilys, että työnantaja on laiminlyönyt velvollisuutensa puuttua asiaan ja syyllistynyt sitä kautta työsuojelurikkomukseen tai jopa -rikokseen, niin työsuojelupiiri tutkii asian ja vie sen yleiselle syyttäjälle, joka hoitaa asiaankuuluvat poliisikuulustelut ym. Korvauksia saat mahdollisen tuomion yhteydessä, jos syyttäjä vie asian oikeuteen.

    Myös siviilikanteena voi korvauksia hakea. Jos kuulut liittoon, niin ota yhteys sinne. Heiltä saat tarvittaessa ilmaisen oikeusavun.

    Muista kuitenkin, että sinulla on oltava näyttöä ja todisteita asiasta. Niin ikävää ja väärin kuin se onkin, ei oikeusvaltiossa saa oikeutta ilman näyttöä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mistä saa apuva kirjoitti:

minua kiusaa moni työssä: olen lihava, tyhmä jne. mistä apua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu