Varokaa Motonetin sekundaosia!

umpisurkea laatu

En tiedä monesko kerta nyt oli kun Motonetin sekundaosat aiheuttivat suuria ongelmia...

Motonetin jäähdytintuulettimen anturi (4-5v sitten vaihdettu) ei toiminutkaan ja auto keitti kun pääsi tyhjäkäynnilä ylikuumenemaan. Tässä on riskinä kansipahvin palaminen tai jopa kannen kieroituminen eli oli lähellä ettei tullut erittäin kallis remontti.

Vuosi sitten kunnostin jarrusatulat ja ostin Motonetistä tiivistesarjat. Asennus tehtiin ammattilaisen kanssa mutta muutaman kuukauden jälkeen molemmat puolet vuoti ja jarruneste oli hävinnyt. Kävi ilmi että osien sopivuus oli "vähän sinnepäin", ostin Motonetistä uudet (eri valmistajan) sarjat eikä vuotanut enää yhtään. Eivät kuitenkaan suostuneet korvaamaan vanhoja sarjoja vaikka eivät ilmiselvästi soveltuneet huolimatta siitä että myytiin samalla osanumerolla kuin uudet sarjat.

Lisäksi katsastukseen vaihdettu alapallonivel ei kestänyt edes vuotta vaan oli taas seuraavan vuoden katsastuksessa hajalla. Kaverilla on myös samanlainen kokemus.

Täsätä lähtien en enää osta ainuttakaan osaa Motonetistä jos:
A) Sen hajoaminen voi aiheuttaa suurempaa tuhoa (esim jäähdytysosat, jarruosat, moottorin tiivisteet)
B) Osa on kallis/hankala vaihtaa (esim alustan osat)

Öljyt ja polttimot voin hakea Motonetistä mutta edellämainuttujen osien kohdalla kierrän Motonetin kaukaa ja suosittelen sitä myös muille!

95

10298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+1

      Eikös öljy ja öljynsuodatin ole niitä viimeisiä asioita missä kannattaa säästää. Mutta kukin tyylillään.

      • 325262

        Väitätkö että sen Mobil 1 tai Teboil Diamond purkin sisältö eroaa Motonetin ja muiden autotarvikeliikkeiden välillä?? Eihän tuos sanottu että mitään Motox öljyjä oltais ostamassa.


    • sitroen.

      Totta varmaan tuokin.
      Kaikista pallonivelistä kannattaa käyttää suojakumi poissa ja täyttää nivel niin täyteen kunnon rasvaa kuin sinne sopii. Alkujaan siellä on vain sen verran rasvaa, ettei nivel ruostu varaston hyllyllä. Ja kokemuksen mukaan Fiatin nivelistä pitää enen rasvan lisäystä poistaa sorvinlastut...
      Nivelten suojakumia muuten ei parane rikkoa. Motonetissä kyllä on suojakumeja, mutta kelvottomia. Muutamassa vuodessa "kumi" kovettuu kovaksi koppuraksi eikä kestä vähääkään liikettä. Olisiko italialaista laatua? Sieltähän tuskin muuta toimivaa saa kuin makarooneja. Pahoin kyllä pelkäään, että niissäkin se reiän poraus on jotenkin epäonnistunut...
      Joku tarvikeäänenvaimennin on jo uutena häiritsevän äänekäs ja vika pahenee ajan mittaan. Walkerin tekemä on muuten kohtuuhyvä, mutta ruostuu äkkiä puhki.
      Eilen totesin, että siellä polkupyörätarvikkeet maksavat tuplasti sen kuin muualla.
      Peugeot 205:n pakoputken etukäyrät on siellä feikkiputkia. Puuttu se väliseinä jolloin tehosta puuttuu 10 hv ja kulutusta on ainakin litra liikaa. Samaa roskalaatua tosin toimittaa Peugeotin maahantuojakin nykyään, mutta 1,5 -kertaiseen hintaan.
      Halvimmat ovilukot eivät käyneet Pösöön, piti vaihtaa Valeon tekemät. Tuskin oli yllätys, että ne halvimmat oli paketin tekstin mukaan italialaiset...

      • panostan laatuun

        Totta, pallonivelet myydäänkin nykyään lähes kuivana. Kestoikä 22 tkm eli vuosi.
        Kun tursottaa sinne hyvälaatuista rasvaa, niin käyttöikä kymmenkertaistuu.
        Injektioruisku ilman piikkiä on oikein hyvä siihen tarkoitukseen.
        Mul on motonetin lahjakortti vanhenemassa.... pakko mennä ostamaan ihan parin päivän sisään vaikka niitä makarooneja.
        Samaa kokemusta tuntuu olevan myös biltemasta eli jotkut pyyhkijänsulat kovettuivat kylmillä ilmoilla ja kierrejouset olivat aivan veteliä.


      • kopm
        panostan laatuun kirjoitti:

        Totta, pallonivelet myydäänkin nykyään lähes kuivana. Kestoikä 22 tkm eli vuosi.
        Kun tursottaa sinne hyvälaatuista rasvaa, niin käyttöikä kymmenkertaistuu.
        Injektioruisku ilman piikkiä on oikein hyvä siihen tarkoitukseen.
        Mul on motonetin lahjakortti vanhenemassa.... pakko mennä ostamaan ihan parin päivän sisään vaikka niitä makarooneja.
        Samaa kokemusta tuntuu olevan myös biltemasta eli jotkut pyyhkijänsulat kovettuivat kylmillä ilmoilla ja kierrejouset olivat aivan veteliä.

        käyttäkää Moogin rasvanipalla varustettuja niveliä, ai niin eihän niitä saa ku jenkkeihin :)


      • nipallinenparas
        kopm kirjoitti:

        käyttäkää Moogin rasvanipalla varustettuja niveliä, ai niin eihän niitä saa ku jenkkeihin :)

        Jos nippaa ei satu olemaan niin olen sen laittanut, maksaa kyllä hintansa takaisin..


      • En.aio.kokeilla
        nipallinenparas kirjoitti:

        Jos nippaa ei satu olemaan niin olen sen laittanut, maksaa kyllä hintansa takaisin..

        Taitaapa olla teinien legendoja. Mitähän tuosta Herra Katsastusmies kirjoittaisi katsastustodistukseen?


    • tällainen kokemus

      Kymmenkunta vuotta sitten ostin Motonetistä VW Golf Variant dieseliin vasemman takapyörän laakerisarjan. Laakerin asensi vapaa-ajallaan VW-huollon ammattimies. Laakeri kesti kutakuinkin 5000km kun rupesi jurisemaan. Rahat sain takaisin, mutta vaihtotyötä ei tietenkään korvattu. Voitte arvata käytinkö palautetut rahat samanlaiseen osaan.
      Vaihdatin laakerin samalla ammattimiehellä alkuperäiseen varaosalaakeriin ja sillä on menty kohta 300000km.

      • turhia sanoja

        "VW Golf Variant dieseliin vasemman takapyörän"

        Olisi riittänyt pelkkä VW, samanlainen on oikealla. Et sitten maininnut väriä ja oliko peltivanteilla ja korin värisillä puskureilla.


      • itse olet turha!
        turhia sanoja kirjoitti:

        "VW Golf Variant dieseliin vasemman takapyörän"

        Olisi riittänyt pelkkä VW, samanlainen on oikealla. Et sitten maininnut väriä ja oliko peltivanteilla ja korin värisillä puskureilla.

        Mikä vitun länkyttäjä tämä on?


      • öhööhö

        Ja kyseessä oli sama SKF:n laakeri merkkiliikkeestä? Laakereissa eroja ei ihan hirvesästi taida olla. Voimallisessa asennuksessa tosin saattaa monikin laakeri rikkoutua. Sinänsä aivan turha yleistää, ja yleisesti tarvikeosat on ihan kohtuu hyviä. Niiden kestävyyttä harva edes pääsee koettamaan jos kyse sadoista tuhansista kilometreistä. Jarrupalat voi olla esim. sellainen että tarvikepalat on liian kovat ja vinkuu sitten kaiket päivät..


      • Juha golffisti

        Itse en ostanut halvinta takapyörän laakerii golffiin vaan OEM laatuisen ja se sattu olemaan SKF valmiste ....Motosta tottakai .... Etupallonivelinä kans samast kaupasta saksalaista laatutuotetta ...Italian niveliss kumit ei kestä pakkasta !!!


      • Wanha.asentaja
        öhööhö kirjoitti:

        Ja kyseessä oli sama SKF:n laakeri merkkiliikkeestä? Laakereissa eroja ei ihan hirvesästi taida olla. Voimallisessa asennuksessa tosin saattaa monikin laakeri rikkoutua. Sinänsä aivan turha yleistää, ja yleisesti tarvikeosat on ihan kohtuu hyviä. Niiden kestävyyttä harva edes pääsee koettamaan jos kyse sadoista tuhansista kilometreistä. Jarrupalat voi olla esim. sellainen että tarvikepalat on liian kovat ja vinkuu sitten kaiket päivät..

        Jarrupaloista kommenttia.
        Tarvikeliikkeestä ostamistani paketin mukaan ranskalaisista tarvikejarrupaloista (joku kolmikirjaiminen merkki, en muista tarkemmin; paketissa vihreää ja mustaa kuviota) yhden kitkapinta oli irronnut palan ja sen taustaraudan väliin muodostuneen ruosteen vaikutuksesta. Onneksi tipahti omalle pihalle ja huomasin kun jarrupoljin kolahti pohjaan lähtiessäni ajoon. Tai siis yrittäessäni lähteä.
        Toinen samanlainen tapaus muutamaa kuukautta myöhemmin. Siitä lähtien olen käyttänyt vain merkkiliikkeen myymiä jarrupaloja ja ne ovat olleet OK.
        Muutaman euron säästö näissä turvallisuusvarusteissa voi viedä hengen!


    • volovo 95

      Minä aikoinaan ostin sieltä tulpat 940:een Volvoon, 90 000km kohdalla olivat jo finaalissa, että aika heikkoa on laatu.

    • kfjsdkgljriogioer

      Motonetissä näyttää olevan useamman merkkisiä osia ainakin joihinkin autoihin, esim. aikoinaan Micraan katselin sisäilman suodatinta niin kolme vaihtoehtoa löytyi, otin muistaakseni Valeon raikkarin.
      Halvimmat osat on varmaan ihan skeidaa mutta vähän kalliimmissa voi olla parempaa laatua.
      Joskus vaan tarvikeosissa on oikaistu eikä ne ole alkuperäisen veroiset, esim. ostin kerran Mazda 323 -90 pakoputken etupätkän tarvikkeena kun oli erittäin kallis alkuperäisenä. Tarvikeputkesta puuttui moottorilohkoon tuleva kannake joten se rasitti pakosarjan ja etuputken välistä liitosta mihin piti laittaa älyttömästi pakoputkipakkelia.
      Seuraava kannake oli vasta muistaakseni jousto-osan edessä moottorin alla.

      Pistää miettimään että minkä takia noin pa8koja osia valmistetaan alunperinkään, ne on silkkaa luonnonvarojen tuhlausta ja turhaan aiheutuu päästöjä niiden valmistuksesta. Jos jotain tehdään niin se pitäisi tehdä kunnolla!

    • -----

      Asennus tehtiin ammattilaisen kanssa mutta muutaman kuukauden jälkeen molemmat puolet vuoti ja jarruneste oli hävinnyt. Kävi ilmi että osien sopivuus oli "vähän sinnepäin",
      - no se sun kaveris on sitten tosi ammattilainen jos ei jo asentaessa huomannut että osien sopivuus on "vähän sinnepäin"
      vai onko kyseinen henkilö jonkun muun alan ammattilainen kun autoalan.

      • umpisurkea laatu

        Nyt puhutaan muutamien millien, jopa pienemmästä erosta. Ei sitä huomaa asennuksessa onko se jarrumännän tiivisterengas 51 vai 52 mm. Ja tiivisteet oli kyllä tarkoitettu autooni. Mutta laatu oli niiin surkeaa että kokovaihtelun vuoksi molemmat puolet alkoi vuotamaan. Tai sitten Motonet tai tiivistevalmistaja oli laittanut oman autoni sopivuuslistaan koska tiivisteet olivat "lähes" samaa kokoa kuin alkuperäiset.


      • umpisurkea laatu

        Ja tosiaan niin ähän vuoti että vasta 4-5 kk jälkeen oli neste vähentynyt minimiin. Mutta kun sain tän toisen sarjan jok oli tasan oikeaa kokoa ei ole vuodessa vuotanut yhtään. Sen muutaman mm eron kyllä huomaa koska jarrujärjestelmässä on suuri paine.


      • kkfdk
        umpisurkea laatu kirjoitti:

        Nyt puhutaan muutamien millien, jopa pienemmästä erosta. Ei sitä huomaa asennuksessa onko se jarrumännän tiivisterengas 51 vai 52 mm. Ja tiivisteet oli kyllä tarkoitettu autooni. Mutta laatu oli niiin surkeaa että kokovaihtelun vuoksi molemmat puolet alkoi vuotamaan. Tai sitten Motonet tai tiivistevalmistaja oli laittanut oman autoni sopivuuslistaan koska tiivisteet olivat "lähes" samaa kokoa kuin alkuperäiset.

        Ei ne männätkään ole millin klapilla, saati sitten stefa. Nehän on siis vuotaneet heti.


    • Mistä niitä osia ostaa jos ei motonetistä?
      Ne liikkeet joista ei saa osia kuin uudehkoihin autoihin, ovat poissa laskuista jos ajaa hieman vanhemmalla.

      • umpisurkea laatu

        Fixus myy ainakin lähes kaikkia osia mitä Motonetkin. Vähän kalliimpi tietysti mutta siinä onkin laatuosia jotka sopivat oikeasti eivätkä ole vähän sinnepäin.


      • Kim Il Sung

        Kannattaa tilata Nimarkista netin kautta. Siellä on yleensä monenhintaista ja -laatuista vaihtoehtoa, ja hyvä palvelu. Voin suositella!


      • samaaa
        umpisurkea laatu kirjoitti:

        Fixus myy ainakin lähes kaikkia osia mitä Motonetkin. Vähän kalliimpi tietysti mutta siinä onkin laatuosia jotka sopivat oikeasti eivätkä ole vähän sinnepäin.

        Aivan samaa tavaraa mitä koivunen ja broman myy. Oliko muita maahantuojia, esim. japan parts?


      • kokemusta on
        umpisurkea laatu kirjoitti:

        Fixus myy ainakin lähes kaikkia osia mitä Motonetkin. Vähän kalliimpi tietysti mutta siinä onkin laatuosia jotka sopivat oikeasti eivätkä ole vähän sinnepäin.

        Fixsus on Koivusen jälleenmyyjä verkosto
        Suurinosa Motonetin varaosista oli aiemmin
        myös Koivusen osia
        Kun Motonetin omistus vaihtui joku vuosi
        sitten voi olla että entisen Harakirin omistaja
        käyttää samoja kanavia mitä Harakiri aikoinakin
        silloin osat oli todella alaarvoisia


    • zhiq

      Mootori on v 8 autossani ! en käytä motonettia osien ostoon !

    • hohohohoho

      Ja mitä vielä Motonetin yhteensopivuustiedotkin ovat vähän sinnepäin. Esim. jotain osaa myydään "kaikki ranskalaiset v. 90 lähtien" vaikka esimerkiksi Peugeotissa ei riitä pelkästään vuosimalli ja malli vaan niistä on useaa varianttia eri osanumeroilla.

      Olisipa kiva, jos oikeasti Motonetissa käytettäisiin osanumeroita, mutta aika turha toivo. Fixusessa sentään on osanumerot näkyvillä, mutta se nettikauppa puuttuu. Hieman takapajuinen.

      • Wanha.asentaja

        Useampaa varianttia on ranskiksissa eikä maahantuoja tiedä eikä osaa mitään eikä edes kiinnosta pätkääkään. Ei Citroenin eikä Peugeotin maahantuojaa. Rellusta ei kokemusta.
        Näin oli jo 1960-luvun alussa ja näin on yhä.

        Aikanaan minulla oli Citroen Visa. Eräänä aamuna siitä ei löytynytkään pakkia. Ei kun konepaketti pois ja vaidelaatikko syyniin.
        Oli vaihteensiirtimessä kaksi ohutta uloketta joitten piti siirtää hammasratas peruutusasentoon. Tehty valuraudasta ja toinen haara poikki.
        Soitin jälleenmyyjälle, ei tietoa varaosasta. Soitin maahantuojalle ja siellä kerrottiin että on kolmea erilaista mallia jotka ei vaihtokelpoisia keskenää. Yhtä mallia yksi kappale varastossa; ei saa avata pakkausta ja katsoa onko sopiva.
        Sorvasin salaa tehtaalla yövuorossa kolme holkkia ruostumattomasta teräksestä ja varastin kämmenen kokoisen palan ruostumatonta teräslevyä romulaatikosta. Kotona tein näistä uuden ja taatusti paremman vaihteensiirtimen joka jäi ehjäksi vielä siinä vaiheessa kun auto korroosion tuhoamana meni Kiinaan sulattoon. Auton romusta sentään sain 20 euroa!

        Nyt minulla on 30 v vanha puoli miljoonaa km ajettu ranskalainen johon alkuperäisvaraosia ei ole saanut pariinkymmeneen vuoteen. Tarvikeosien saantikin on satunnaista. Ihan kaikkia ei kotioloissa voi tehdä itsekään.


    • Karvaasti koettu

      Motonetin varaosat on kyllä ihan kuraa, myös hinta on usein korkeampi kuin Fiksuksen ja Fiksuksen laatu ja sopivuus on paljon parempaa.
      Motonet näyttääkin keskittyvän entistä enempi kiinalaisen paska rihkaman myyntiin ja sitä taas löytyy ihan joka kaupasta.

    • voihan virveli poikk

      Kotimainen persee yritys boikottiin jos ei ala tulee laatu kamaa tiskiin

    • mitsupisi

      Raidetangon päät vaihdettiin joka toinen vuosi. Se on loppu nyh. Tästä lähtien ei osteta Motonetista varaosia autoon, vaan Koivuselta.

      • Anonyymi

        Minulla loppui raidetangon päitten vaihtorumba, kun jo heti uutena avasin suojakumin ja täytin sen normaalilla molybdeenirasvalla.


    • T: mekaanikko

      motonet myy ihan samoja vara-osia kuten koivunen, örum, kaha, fixus jne! Motonet myy myös alkuperäisiä vara-osia!!! Esim. ranskalaisiin saat alkuperäisiä valeo vara-osia. Itsekkin olen ostanut paljon vara-osia autoihin motonetista ja yhdessäkään vara-osassa ei ole ollut vikaa! Turha puhua että tuotteet motonetissä on sekundaa!!! SUN KAVERISI EI OLE OLLUT MIKÄÄN AMMATTILAINEN KUN ON TEHNY PÄIN VIT..A KORJAUKSEN!!!

      • DGC

        Ja kaikista näistä kaupoista voi valita minkä merkkisiä osia ostaa. Jos hyllyssä ei ole kuin epäilyttävää kamaa, hae muualta. Jos pitäisi jotain suosituksia antaa niin minä ostaisin Federal Mogulin osia (Champion, Moog, Ferodo, Fel-Pro jne...) ja kyllä minulle kelpaa Motonetistakin ostettu laatuosa.


      • umpisurkea laatu

        Tiedoksi vaan että se kaveri jolla on autoalan ammattitutkinto oli vain neuvomassa ja tein asennukset itse. TÄYSIN SAMALLA TAVALLA asensin ekat ja toiset tiivistesarjat. Ekasta sarjasta kumpikin puoli vuoti ja toisesta ei kumpikaan. Tästä päätellen ei ole muuta mahdollisuutta että eka sarja oli "vähän sinnepäin" sopivuudeltaan mutta Motonet kuitenkin myi niitä kuin soveltuisivat autooni. Ei voi olla sattumaa että 100% ekoista tiivistesaroista vuotaa ja 0% toisista tiivistesarjoista vuotaa kun asennettiin samalla tavalla.


      • kyllmääuskon
        umpisurkea laatu kirjoitti:

        Tiedoksi vaan että se kaveri jolla on autoalan ammattitutkinto oli vain neuvomassa ja tein asennukset itse. TÄYSIN SAMALLA TAVALLA asensin ekat ja toiset tiivistesarjat. Ekasta sarjasta kumpikin puoli vuoti ja toisesta ei kumpikaan. Tästä päätellen ei ole muuta mahdollisuutta että eka sarja oli "vähän sinnepäin" sopivuudeltaan mutta Motonet kuitenkin myi niitä kuin soveltuisivat autooni. Ei voi olla sattumaa että 100% ekoista tiivistesaroista vuotaa ja 0% toisista tiivistesarjoista vuotaa kun asennettiin samalla tavalla.

        Kyllä niissä eroja on, monet osat tosiaan sopii melkein useampaan vehkeeseen.
        Voipi olla vuosimallierojakin mitä mätänet ei osaa eritellä.
        Pelkästään materiaalit voi vaihdella riippuen mistä sattuu tulemaan.


    • jeesmies.

      Mulla on Motonetin osat toimineet ookoo.

      • Valmiiksi vanhaa

        Kun öljyjä ostaa kannattaa katsoa valmistuspäivämäärää kanisterissa.


      • Ahmed Ahne
        Valmiiksi vanhaa kirjoitti:

        Kun öljyjä ostaa kannattaa katsoa valmistuspäivämäärää kanisterissa.

        Niin. Se perusöljyhän kaiketi on muutamia miljoonia vuosia vanhaa...
        Sitten siitä on vain valittu halutut jakeet ja lisätty lisäaineet. Synteettisissä enemmän tai vähemmän sama juttu.


      • eibioöljyille
        Ahmed Ahne kirjoitti:

        Niin. Se perusöljyhän kaiketi on muutamia miljoonia vuosia vanhaa...
        Sitten siitä on vain valittu halutut jakeet ja lisätty lisäaineet. Synteettisissä enemmän tai vähemmän sama juttu.

        Missä ne öljyt vanhaks kerkee seistä?


    • 364643634

      Fixus ei todellakaan aina myy sama tavaraa kuin motonet, 80% tapauksista Fixukselta saa laadukkaamman eri valmistajan osan. Toki näkyy hinnassa mutta kannattaa kyllä maksaa.

      • original is the best

        Onko sillä kelvollisen laatuisella osalla enää juurikaan hinnaneroa alkuperäiseen?


      • Tota...

        Motonet myy esimerkiksi SKF:n ja Inan Laakereita, Gatesin hihnoja, Lemförderin niveliä, Purfluxin suodattimia jne...

        Mitä on ne valmistajat, jotka tekevat selvästi laadukkaampaa tavaraa kuin edellä mainitut?

        Toki tarvikeliikkeissä paskaakin on tarjolla. Esimerkiksi pakoputket ostan jatkossa merkkiliikkeestä. On kokeiltu Motonetit ja Fixukset ja samalla tavalla pörisee tarvikepöntöt jo uutena.


      • sitroen.
        Tota... kirjoitti:

        Motonet myy esimerkiksi SKF:n ja Inan Laakereita, Gatesin hihnoja, Lemförderin niveliä, Purfluxin suodattimia jne...

        Mitä on ne valmistajat, jotka tekevat selvästi laadukkaampaa tavaraa kuin edellä mainitut?

        Toki tarvikeliikkeissä paskaakin on tarjolla. Esimerkiksi pakoputket ostan jatkossa merkkiliikkeestä. On kokeiltu Motonetit ja Fixukset ja samalla tavalla pörisee tarvikepöntöt jo uutena.

        Olenpa ostanut Motonetistä laakereita SKF:n laakerien varaosanumeroilla. Kotona sitten paketista löytyi joku tuntematon halpismerkki. Hinta luonnollisesti oli SKF:n laakerin hinta.

        Niitä pakoputkia ei vaan enää saa alkuperäisosina vanhempiin malleihin. Samaa roskaa myyvät kuin Motonet, mutta melkein tuplahintaan.


    • neker

      persaukiset ostaa kamaa varaosaliikkeestä ja kiroavat kun ei aikanaan tullut hankkineeksi toyotaa

      • köyhällävaraao

        Juu rikkaat hakee osansa marmoritiskiltä tojotaan.


    • Hyppyrimäki

      Voi voi tietämätöntä.Luuletko,ettäon olemassa tehtaita (esim nivelet,jarruosat öljyt ja suodattamit )jotka valmistavat vain ns. sekundaosia.Ehei nämä tehtaat tekevät suuren osan ns.alkuperäisistä osista.Pakkaus on vain tietyn auton merkillä varustettu ja hinta sen mukaan.
      Ei kukaan ole niin tyhmä,että valmistaisi orginaalin mukaisia osia sitä varten perustetussa tehtaassa ns, sekundaosia.
      Tehdas itsessään maksaa erikoislaitteeineen niin paljon.että ei kannata 2-laatua tehdä kun samaan hintaan saa 1-laatuakin .
      Esson baarin miesten siskon kummin kaimalta lainattua tietoa.
      Ei ole Motonetin osista ollut valittamista kunovat samoja muissakin tarvikeliikkeissä. Halpatyökalut ovat eri asia.

      • On, on...

        Kyllä on olemassa tehtaita jotka valmistavat vain sekundaosia. Tai ainakin tehtaita, jotka tekevät sitä mitä asiakas tilaa. Ja jos asiakas tilaa halpaa paskaa, niin Kiinan poika toimittaa sitä mitä on tilattu!

        Esimerkiksi nivelet ja laakerit on sellaista bulkkitavaraa että niissä materiaalikustannuksillakin on merkitystä. Vaihdetaan käytettävä teräs vähän halvempaan, tingitään hieman pinnanlaadusta ja laitetaan säästellen rasvaa niin kas, hinta puolittui.

        Auton varaosat eivät eroa työkaluista mitenkään. Molemmissa tuoteryhmissä on tarjolla kaikkea mahdollista halvasta paskasta kalliiseen laatutavaraan. Taitolaji on ostaa laatua halvalla. Sekin onnistuu, mutta silloin pitää itse tietää mitä on ostamassa ja paljonko siitä kannattaa maksaa.


    • kalaan

      Motonetissä on hyviä onkimatoja !

    • Catparts

      Mä hoidan Jaguarin kalliimmat osat suoraan Briteistä. Tosin tarve on ollu tosi vähänen. Kaipa mulle ei oo sattunu se maanantai versio, kun Britit on viikonlopun teen dokaamisesta ihan pihalla. So, Katalysaattori oli rahteineen puolet halvempi, kun Suomessa ja taatusti 'alkuperäinen'. Eihän sieltä mitään kuutta litraa öljyä kannata rahdata ja kai ne Motonetin öljytkin on saman sheikin lähteestä kun muutkin samalla merkillä ja viskositeetillä.

    • Huijausta!

      Ostin koritinaa jossa piti olla 400 grammaa / tanko. Kun punnitsin niin vähän reilu 300 grammaa oli. Eli reilun kilon kusetus!!!!!!

      • 4754854

        Ala-astella jo opetettiin että kilo on 1000g eikä 100g

        kilo=tuhat


    • ujgtfdxs

      Ei sen tarvi olla Motonetin osa. Lähes kaikki tarvikeosat ovat kuraa.
      Toyotaan kannattaa ostaakin vaan alkuperäisiä varaosia. Eräässä korjaamossa laitettiin tarvikeosina kannentiiviste ja kuinkas ollakkaan kesti 6kk. Tilalle laitettiin alkuperäisvaraosa ja nyt pelaa. Samalla vaihtui jakohihna joka oli melkein poikki. Toki olihan sillä ajettukin jo 30tkm. Ja sekin tarvikeliikkeestä ostettu.

      Kannattaakin osat kilpailuttaa. Viimeisin osa mitä omaan toyotaa kysyin oli jarrupääsylinterin tiiviste sarja. Tarvikkeena 85€ alkuperäinen 40€.

      • ...

        "Lähes kaikki tarvikeosat ovat kuraa."

        Ei muuten pidä paikkaansa. Tarvikeliikkeistä saa paljon laadultaan ihan alkuperäisosia vastaavaa tavaraa. Esimerkiksi laakerit, nivelet, suodattimet, hihnat, akut, jarruosat ovat sellaista tavaraa että samat valmistajat myyvät täsmälleen samoja osia sekä valmistajille, että tarvikeliikkeille. Ja aina silloin tällöin saa tarvikeliikkeen tiskiltäkin alkuperäisosia tehtaan pakkauksessa.

        Toki, jos menet tarvikeliikkeen tiskille ja pyydät halvinta osaa, saat todennäköisesti kuraa. Jos sen sijaan ymmärrät pyytää laadukkaampaa osaa, on tarvikeliikkeillä usein tarjota sitäkin.

        Osat tosiaan kannattaa kilpailuttaa. Konsernituotteiden kanssa osan hintaa kannattaa käydä kysymässä myös sisarmerkin tiskiltä. Hintaero saattaa yllättää...


      • Murjo Tyrni

    • Ostasit auton

      etkä investoisi romuihin, joita saat kaiken aikaa täällä parkuen parsia kasaan.
      Käsittämätön juttu, että juuri sinulle ja kaikille kavereillesi, vaikka alan ammattilaisia olettekin, sattuu osumaan kaikki susiosat. Osta seuraavaksi peili ja katso missä vika.

      • umpisurkea laatu

        Uuteen autoonko sitten kannattaa investoida jonka arvo tippuu 4000-5000e vuodessa??? Et taida olla mikään talousnero... Säästän tuhansia euroja vuodessa ajamalla vanhalla autolla.

        Ja miten selität että johtuu asentajasta kun yhden valmistajan tiivisteistä vuotaa 100% ja toisen valmistajan 0%? Ja kuinka jäähdytintuulettimenanturin voi asentaa väärin? Kierteet puhtaat joten maadoittaa kyllä, muuten tuo ei eroa tavallisesta pultista paitsi että laittaa sen liittimen kiinni.

        Kysymys on siitä että pitää olla jokin raja millaista roskaa saa myydä. Motonetin kaltaisen sekundatavaran myynti pitäisi kieltää lailla.


    • joopa joo

      no mitä ite oon vaihellu anturoita sun muita niin alkaa olla että kaikki on made in china.

      et aika sama ostatko mistä ne niin samoja ovat mut hinta vaan eri.
      joskus jopa käynyt niin et se halppis osa on kestänyt pitempään.

      ootko miettinyt et joskus se eka asennus on harjottelua eli voi olla et siinä ite ryssiny tiivisteet rikki ja toinen kerta vaan kävi tuuri ettei rikki menny.

      ja yleensä noi jarrujen tiivisteet ei voi olla millejä erikokoisia ja viel et ne asentaa
      ammattilaisen opissa tai ehkä koulutus mitä on.
      ja jos on merkki huollos töis niin ainakin ite veisin sit ihan tavalliselle pajalle jos veisin
      siinä näkee et merkkihuoltamo ei välttämättä parhaita asentajia omaa.

      • niinpä niin

        Taidat olla kenkäpuolella asentajana kunn anturoita olet vaihdellut. Rakennuksiin harvemmin anturoita vahdellaan.
        Autoissa en ole yhtään anturaa havainnut.


    • Jo vain.
      Painakaa injektioruiskulla,siis neulan kanssa,öljyä nivelien kumien läpi.Neula tekee niin pienen reiän että se ei haittaa yhtään mitään.Öljy se on mikä voitelee.

      • detailed job

        tarvitseeko sitä kumia edes lävistää, jos ruuttaa tukivarren ja kumin väliin ylä- ja alapuolelta niin ehkä öljy / rasva tunkeutuu niveleen silläkin tavalla.
        Ehkä jopa hieman painaa kumia sen verran että rasvaneulalle raottuu sopiva kolo josta ruuttaa voiteluainetta niveleen, kumihan joustaa sitten takaisin ja sulkee kolon.


      • Wanha.asentaja

        Vesi ja suolavesi varsinkin on siitä metkaa, että se TAATUSTI menee siitä kumiin tekemästäsi neulanreiästä sisälle niveleen ja rasva tulee ulos...


    • Pallonivelet kestää

      Volvoon löytyi kaksi alapalloa hinnat 14 ja 28 e. Valitsin kalliimman. Jo kolme vuotta kestänyt eli ei laadussa valittamista.

    • Kone kylmänä,...

      Motonetin Modeon termari toimi periaatteesa, mutta oli aivan liian kylmä, orkkiksella kone lämpeni heti juuri oikeaan lämpötilaan.

      Fordin eräät varaosat ovat niin edullisia, että ero Motonetin rimpulaan on pieni.

      • tyytyväinen motinettiin

        Miksi ostatte motonetista niitä halvempia osia, kun sieltä saa myös hieman kalliimmalla tunnettuja merkkiosia?

        Melkein kaikista osista on Motonetissa kaksi vaihtoehtoa, halpa "nimetön" merkki ja kalliimpi merkkituote, esim. Bosch, TRW, Gates, Valeo, Moog, Brembo, ym...


      • ex-volvo
        tyytyväinen motinettiin kirjoitti:

        Miksi ostatte motonetista niitä halvempia osia, kun sieltä saa myös hieman kalliimmalla tunnettuja merkkiosia?

        Melkein kaikista osista on Motonetissa kaksi vaihtoehtoa, halpa "nimetön" merkki ja kalliimpi merkkituote, esim. Bosch, TRW, Gates, Valeo, Moog, Brembo, ym...

        Niimpä....ite valitsen moton hyllystä sen muutaman euron enemmän maksavan laatuosan kun sen nuukarin halpiksen......eikä ole ollu ongelmia
        Volvoon saa esim ihan alkuperäisiä osia moton hyllystä,ja bilteman hyllystäkin löytyy volvoon alkup. Osia (volvon logo puuttuu,valmistaja sama ja numero osassa täsmää)


    • kohtalotov

      Totta on. Ostin autooni koiranluut, kesti puoli vuotta. Ostin toiset kalleinta laatua, kesti vuoden.

      • Yli.miljoona.kilometriä

        Minulla on ollut kuusi eri autoa vuosikymmenten aikana. Yhdessäkään niissä ei ole tarvinnut uusia koiranluita. Ne oli suunniteltu sen verran paremmin, ettei koiranluita tarvittu! Kallistuksenvaimentimen pää oli suoraan alatukivarressa.


    • vesipumppu

      Motonet vesipumppu kesti 40 tkm.

      • ei huono

        Sehän on kestänyt ihan hyvin... minun ajoilla 7 vuotta, kyllä sen jo siinä iässä voi hyvinkin vaihtaa.


      • Bimmerman
        ei huono kirjoitti:

        Sehän on kestänyt ihan hyvin... minun ajoilla 7 vuotta, kyllä sen jo siinä iässä voi hyvinkin vaihtaa.

        Bemarin alkuperäinen vesipumppu kesti 18 vuotta ja 390tkm. Ei noita laatuautoihin tarvitse kokoaika olla vaihtamassa. Jakopääkin on ketjulla joka kestää auton eliniän, toisin kun tsi ihmeissä.


      • korjusssssttttaaaa

        Korjaus,bmw ei ole laatu auto esim toyota on.


      • Patonginpätkä

        Minun 29 v Pösö 205:ssä on vielä alkuperäispumppu. Ajettu vasta 500 000 km. On pieni epäilys, että sen tiiviste saattaa hivenen talvella vuotaa. Pitää kesällä tarkastaa ja tarvittaessa uusia...


      • Anonyymi
        ei huono kirjoitti:

        Sehän on kestänyt ihan hyvin... minun ajoilla 7 vuotta, kyllä sen jo siinä iässä voi hyvinkin vaihtaa.

        Vaihdoin 550 000 km ajettuun Pösö 205:en vesipumpun, kun vuotaa jostakin pakkasnestettä. Vuoto ei lakannut, joten vaihdoin turhaan. Vuotokohtaa ei pääse näkemään edes endoskoopilla muuten kuin ehkä alapuolelta, mutta minulla ei mahdollisuutta siihen. Oikeastaan koko voimansiirtopaketin saisi irrottaa ja purkaa öljyvuotojen, öljynkulutuksen ym takia, mutta eipä onnistu. Pitäisi nostaa auto korista tukien yläs ja poistaa koko voimansiirtopaketti alakautta. Ei onnistu. Eikä kannata korjaamolle viedä, tulee halvemmaksi etsiä jostakin vähän uudempi lintta. Kun ei autoa ole suunniteltu korjattavaksi, niin tätä se on.


    • Audikundi_HOT

      Motonetin palvelu on surkeaa, kuten myymänsä rojutkin.

      • Ruokotonta

        Kai noilla oe- osilla ja halvemmilla on jokin ero. Mä ostan kokeeksi tästä lähtien niitä kalliimpia oe-osia. Halvemmista etujarrulevyistä meni toinen kieroksi vuodessa. Puolitoista vuotta ja n. 25tkm kesti etupyörän laakeri. Halvempien osien laatu on ilmeisesti todella surkeaa.


      • Vncncngng
        Ruokotonta kirjoitti:

        Kai noilla oe- osilla ja halvemmilla on jokin ero. Mä ostan kokeeksi tästä lähtien niitä kalliimpia oe-osia. Halvemmista etujarrulevyistä meni toinen kieroksi vuodessa. Puolitoista vuotta ja n. 25tkm kesti etupyörän laakeri. Halvempien osien laatu on ilmeisesti todella surkeaa.

        Luulisi riippuvan merkistäkin. Tuskin Fiatin alkuperäisosat sen kummempia ovat kuin tarvikeosat.


      • lada.2107
        Vncncngng kirjoitti:

        Luulisi riippuvan merkistäkin. Tuskin Fiatin alkuperäisosat sen kummempia ovat kuin tarvikeosat.

        Fiat 124 autoon menee hyvin halvat Ziguli-merkkiset osat.


      • chinese.garbage
        Vncncngng kirjoitti:

        Luulisi riippuvan merkistäkin. Tuskin Fiatin alkuperäisosat sen kummempia ovat kuin tarvikeosat.

        Tekniikan Maailma ajoi käyttötestin 80-luvulla kahdella Fiat 127 Stellalla.. Toinen oli alkuperäiskuntoinen ja toiseen oli vaihdettu paljon tarvikeosia. Tarvike-Stella ei tainnut selviytyä edes testin loppuun saakka jos oikein muistan (ko. lehteä ei ole enää hallussani).
        Nykyään kiinalaiset halpisosat ovat silkkaa roskaa ja rihkamaa joka olisi ollut parempi jättää valmistamatta eikä tuhlata luonnonvaroja moisen käyttökelvottoman paskan tekemiseen.


      • Anonyymi
        lada.2107 kirjoitti:

        Fiat 124 autoon menee hyvin halvat Ziguli-merkkiset osat.

        Mutta sehän onkin Ladan esiaste, siksi Ziguli-osat käy.


    • fskfdkjfkldkl

      Ne on varmaan niitä BWD osia, Broken When Delivered...

    • MotoxKuravelliä

      Motonetin takuu toimii todella nihkeästi. Ennen siinä puljussa palvelu pelasi paljon paremmin, mutta nyt kun valta-asema on saavutettu, niin ei mikään tunnu kiinnostavan, kunhan rahaa virtaa kassaan.
      Onneksi vielä on olemassa pienempiä toimijoita, joilla homma toimii.

      • Mitäsanoivat

        Millä tavalla siellä oli nihkeästi hoidettu takuu sinulle ja kysyitkö kuluttajainneuvojalta mielipidettä? En ole itse vielä törmännyt ongelmiin siellä.


      • MotonetOnSyvältä
        Mitäsanoivat kirjoitti:

        Millä tavalla siellä oli nihkeästi hoidettu takuu sinulle ja kysyitkö kuluttajainneuvojalta mielipidettä? En ole itse vielä törmännyt ongelmiin siellä.

        Mätänetin henkilökunta kärkkäästi valvoo palstaa.


    • verikko

      Kartellista ei kannata ostaa.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä siitä kokemusten perusteella että ei kannata ostaa vaikeasti asennettavia osia motonetistä.
      Perustelu: Citroen C4 oikeasta täydellisestä vetoakselista, joka oli 1 mm liianlyhyt ja vaati 1 mm simmilevyjä että laakeri vaikuttaisi väljältä. Vetoakseli oli yksiselitteiseti väärin koneistetulta ja aiheutti muutaman kilometrin jälkeen tuntuman etttä laakerissa väljää. Olisi mukavaa tietää että ovatko tiedoittanneet asiakkaita kyseisestä ongelmasta, tuskin!!!
      Sen kummemmin vaahtomatta en tule ostamaan mitään vaikeasti vaihdettavista osia tämän jälkeen. Tosin hyvittivät erittäin huonosta osasta vain vetoakselin hinnan 120e. En asioi tämän jälkeen motonetissä osista jotka ovat hankalasti vaihdettavissa. Samaa vetoakselia myydään myös peugeutteihin. Osan valmistaja oli englantilainen, ei enää yllätä kun mitoitus menee tuumissa.
      Lopputulos: Loppupeleissä ns osissa säästöt menevät sukille kun osat ovat epäsopivia.

    • Anonyymi

      isoilla nettikaupoilla on kuvat ja merkit. Useampaa valmistajaa / merkkiä mistä valita. Eli ne laadukkaat myös. En tiedä mitä motonetti myy.

      Hyvä asia mielestäni ostettaessa varaosia. Siksi ostan yhdestä tai parista isosta, netistä.

      • Anonyymi

        Motonetiltäkin löytyy vaihtoehtoaja, pitää vaan osata kysyä löytykö alkuperäislaatuista, myyjät myyvät se edullisimman muuten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Motonetiltäkin löytyy vaihtoehtoaja, pitää vaan osata kysyä löytykö alkuperäislaatuista, myyjät myyvät se edullisimman muuten.

        Alkuperäislaatuinen on automerkin alkuperäisen osan valmistaja joka tekee automerkeille osia autojen valmistukseen, ei muut. Esim LEMFÖRDER ja Euroopassa tehty , tai sitten VDO Made in Germany joka tekee moniin merkkeihin kaasuläppiä.


        Kysyminen ei ole tätä päivää vaan tieto on oltava nettikaupoissa ja kuvilla. Siksi en osta motonetistä kun ei tiedä.


    • Anonyymi

      Moni auton osa on loppujen lopuksi aika simppeli. Pääasiassa valettua tai sorvattua metallia tai sitten hyvin yksinkertaista elektroniikkaa. Koska ne kaikki tehdään kuitenkin samoissa paikoissa ja samoilla henkilöstö- ja kuljetuskustannuksilla, ainoa tapa tehdä hintaeroa on säästää materiaalikustannuksissa. Siis käyttää huonolaatuista metallia ja huonolaatuisia laakereita tai vähän vähemmän ja vähän ohuempaa kuparilankaa kevyemmällä tinauksella.

      Jos osat jakaa karkeasti kolmeen hintaluokkaan, voidaan todeta että halvin luokka on huonolaatuista ja ylin luokka on tasalaatuista, mutta siinä on ylimääräinen kate merkin takia. Jäljelle jää se keskihintainen luokka, joka on käytännössä kuin ylin luokka, mutta bulkkimerkkinä ilman ylimääräistä katetta. Ei koskaan kannata ostaa halvinta ja kalleinta harkinnan mukaan kun on erityisen tärkeä tai vaikeasti vaihdettava osa.

    • Anonyymi

      Jos kerrotaan OEM laatu niin se osa pitää olla siltä samalta valmistajalta jonka osia käyttää automerkki auton valmistukseen uutena ja osa identtinen.

      Nämä on kaikki vanhoja tunnettuja merkkejä.

    • Anonyymi

      VW Golfiin ostin Motonetistä sen oranssin muovisen öljytikunputken ja numeroiden mukaan kaikki täsmäsi oikein, mutta oli kuitenkin lyhyempi, kuin alkuperäinen osa. No ei se sitten ihmekään ollut, että se paketti oli jo aikaisemmin avattu ja palautettu.

    • Anonyymi

      'kriittisimmät' ja kalliimmat osat kannattaa ostaa muualta kuin motonetistä.

      Perus kulutusosat sen sijaan voi ostaa motonetistä kalliimpana 'alkuperäislaatuisena' versiona. Näin olen itse mersuun jos ei autodocista ole kerennyt tilaamaan.

    • Anonyymi

      Siksi juuri vaihdoin Toyotan ettei tarvis asioida paska butiikissa enää ikinä!😂🤣😅

    • Anonyymi

      Motox öljy on oikeasti lämmetessään kunnolla kuravettä. On testattu. ISÄNNÄT silti selkä vääränä niitä ostavat. Ehkä se menettelee kaupassa kännin ajoihin mutta ei mitään isompaa reissua tulisi ne öljyt moottorissa ajettua. Anturit myös Motonetissa kauheita. A8 Audiin ostin Öljynpaine anturin taannoin viikonloppuna (Pörhöltä ei sunnuntaina paljon ostella) alkuperäisin rikkoonnuttua. Alle kuukaudessa alkoi anturin juuresta vuotamaan öljyt pihalle. Aivan järjettömän ÖÖ luokan osia myyvät.

    • Anonyymi

      Missä valmistetaan sekundaosat?
      - El Sequndo, California, tosin siellä on vaan pääkonttori, valmistus tapahtuu kiinalaisessa hikipajassa kouluttamattomien maatyöläisten toimesta.
      Missä valmistetaan vialliset sähkölaitteet?
      - katkojohtotehtaalla.
      Miksi jatkojohtotehdas seisoo?
      - johtoryhmä lähti jatkoille...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      355
      3163
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      121
      1176
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1157
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      133
      943
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      737
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      727
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      717
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      679
    Aihe