Ennenwanhaan kiusattiin enemmän kouluissa!

Tässä eräässä lehdessä joku ns asiantuntija julisti miten ennenwanhaan ei koulukiusaamista ollut, koska oli kova kuri ja herran pelko kouluissa.

Hölynpölyä!

Itse olen kysellyt kymmeniltä seniorikansalaisilta kansakoulumuistoista, ja niistä ilmenee että noina wanhoina aikoina kiusattiin enemmän, ja että kiusaaminen oli silloin raaempaa kuin nykyään.

Ennenwanhaan sai turpaansa koulussa jos oli vähänkin erilainen kuin muut.

Opettajat eivät silloin kiusaamista huomioineet tai siihen puuttuneet, vaan pitivät sitä normaalina lasten kinasteluna.

Lisäksi opettajatkin kiusasivat, ja jopa kiduttivat, erilaisia lapsia.

Jos vaikka olit vasenkätinen, sinut pakotettiin kepin ja jatkuvan pilkkaamisen avulla käyttämään oikeaa kättä kaikissa koulutöissä.

Jos puhuit toisella murteella tai jos sinulla oli ärrävika, niin opettaja oli jatkuvasti pilkkaamassa puhetapaasi.

Tiivistettynä voinee sanoa, että ennenwanhaan ahdasmieliset opettajat pitivät kaikkea erilaisuutta paholaisesta lähtevänä, ja pyrkivät ajamaan tuon erilaisuuden hengen lapsista piiskan ja pilkan avulla.

Nykyään on paljon paremmin. Nykykoulussa lapset saa olla omia itsejään. Nykykouluissa erilaisuutta jopa kunnioitetaan. Nykyään et siis joudu heti kiusatuksi jos olet erilainen nuori.

Paitsi tietty maaseutujen kyläkouluissa, jossa on yhä tallella ahdasmielinen wanhakantainen ajattelu...

Mut anyway, kannattaisi asiantuntijoiden tutkia asiat ennenkuin alkaa lehtiin kirjoitella.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Historiaan tutustunu kirjoitti:

Tässä eräässä lehdessä joku ns asiantuntija julisti miten ennenwanhaan ei koulukiusaamista ollut, koska oli kova kuri ja herran pelko kouluissa.

Hölynpölyä!

Itse olen kysellyt kymmeniltä seniorikansalaisilta kansakoulumuistoista, ja niistä ilmenee että noina wanhoina aikoina kiusattiin enemmän, ja että kiusaaminen oli silloin raaempaa kuin nykyään.

Ennenwanhaan sai turpaansa koulussa jos oli vähänkin erilainen kuin muut.

Opettajat eivät silloin kiusaamista huomioineet tai siihen puuttuneet, vaan pitivät sitä normaalina lasten kinasteluna.

Lisäksi opettajatkin kiusasivat, ja jopa kiduttivat, erilaisia lapsia.

Jos vaikka olit vasenkätinen, sinut pakotettiin kepin ja jatkuvan pilkkaamisen avulla käyttämään oikeaa kättä kaikissa koulutöissä.

Jos puhuit toisella murteella tai jos sinulla oli ärrävika, niin opettaja oli jatkuvasti pilkkaamassa puhetapaasi.

Tiivistettynä voinee sanoa, että ennenwanhaan ahdasmieliset opettajat pitivät kaikkea erilaisuutta paholaisesta lähtevänä, ja pyrkivät ajamaan tuon erilaisuuden hengen lapsista piiskan ja pilkan avulla.

Nykyään on paljon paremmin. Nykykoulussa lapset saa olla omia itsejään. Nykykouluissa erilaisuutta jopa kunnioitetaan. Nykyään et siis joudu heti kiusatuksi jos olet erilainen nuori.

Paitsi tietty maaseutujen kyläkouluissa, jossa on yhä tallella ahdasmielinen wanhakantainen ajattelu...

Mut anyway, kannattaisi asiantuntijoiden tutkia asiat ennenkuin alkaa lehtiin kirjoitella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu