Jeesuksen juutalaisuus ei voi poistua eikä vähetä

Raamatun pyhät kirjoitukset pysyvät vaikka ihmiskunnat vaihtuvat.

Jeesuksen juutalaisuus ei voi poistua eikä vähetä meidän ihmisten mielipiteiden voimasta eikä mistään muustakaan syystä. Tietysti jos Isä Jumala ilmoittaisi Pojasta Jeesuksesta ettei enää ole juutalainen vaan uudistunut johonkin muuhun, niin tietysti pitäisi silloin paikkaansa, mutta näin ei ole eikä voi tullakaan, sillä Jeesus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

Juutalaisuuden kautta Jumala on antanut Jeesuksen Pelastajaksi kaikkille ihmisille ja potentiaaliseksi mahdollisuudeksi tähän ja pysyy tämä säädös tietysti aina ja iankaikkisesti, kuten sen ymmärrämme näin ihmisinä Aadamista syntyneinä ja nykyiseen ihmiskuntaan lisääntyneenä.

Raamattu on juutalaisuutta ja Jumalan antama pyhä kirja kaikille ihmisille, vaikka annettu juutalaisille ja Jeesus on Raamatun keskeinen henkilö Herrana ja Kuninkaana ja Immanuelina tietysti ja juutalaisuudesta.
753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

aloituksen ilmoituksen kanssa, niin perustele se Raamatun ilmoituksella, niin voin silloin minäkin mahdollisesti sitä uskoa sen jälkeen. Jos perustelusi on Raamatun ulkopuolelta, niin tuo toki esille sekin, niin tutkitaan asiaa Raamatun perusteella.

Hyvä että Jumala ei jättänyt meitä ihmisiä Jumalan valtakuntaa koskevissa asioissa ilman kirjoitettua ilmoitustaan, toki käännettynä eri kielille nykyään, että voidaan se ymmärtää ihan kaikkien ihmisten keskuudessa.

Jos olet sitä mieltä ettei Jeesus kuulu juutalaisuuteen, niin tuo perustelusi esille, ja tutkitaan sitä.

Ei Jeesuksen juutalaisuus ole vähentynyt siitä syystä että monet kansakunnat häntä korottavat ja nimessään rukoilevat ja muutenkin Raamatun sanomaa esilläpitävät Juutalaisten Kuninkaasta, kuten ei tahtonut henkilökohtaisesti juuri muille evankeliumia esittääkään kuin juutalaisille ja valitsemansa kaksitoista apostolia olivat juutalaisia ja samoin alkuseurakunta, joka helluntaina ja sen jälkeen myös sai kokea Jumalan Hengen vuodatusta ja tästäkin voimme lukea Raamatusta.

Rakastetaan totuutta Jeesuksesta ja juutalaisuudesta, ja ymmärretään että Raamatussa on se tärkein Jumalan ilmoitus ja evankeliumi on annettu ensin juutalaisille ja sitten myös kaikille kansoille.

Asiallista keskustelua nyt palstalle.

Äänestä

asiallisia keskusteluaiheita nimenomaan tärkeimmästä juutalaisesta!"

Äänestä

Jeesus on juutalainen.

Äänestä

juutalainen niin iloitse Jeesuksen juutalaisuudesta, sillä kuulut pyhään pappis- ja kuningas-kansaan, ihan oikeasti! En ymmärrä mikä saa juutalaiset häpeämään tai peittelemään tai vastustamaan Jeesuksen juutalaisuutta, sillä Jeesus on Herrojen Herra ja Kuningasten Kuningas ja ihan keskeinen henkilö Jumalan valtakunnan suhteen. Mitä ihmettä juutalaiset oikein tekevät Herransa ja Kuninkaansa suhteen ja kanssa? Mitä ihmettä???

Äänestä

on syntynyt ja elänyt ja nykyäänkin vaikuttaa se ihmiskunnan tärkein juutalainen ja henkilö, niin alatko sitä vastustamaan? Et kai tahdo olla tyhmä vaan viisas ja alat iloitsemaan ja esilläpitämään oman sukusi tärkeää ja hyvää Herraa ja Kuningasta, kuten Jeesus on varmuudella, ja tätä evankeliumia myös Jeesuksen juutalaiset apostolit toivat esille ja Paavali myös kehottaa ei-lihassa-ympärileikattuja sydämen ympärileikkaukseen ja hyvään juutalaiseen Herran rakastamiseen kuten Mooseksen kautta on Jumala sen opetuksen antanut israelilaisille lain-antamisen-vuorella, ja jokainen Raamattua tunteva tämän voi ymmärtää. Hyvä!

Äänestä

Raamatun ilmoituksen Eesausta, ja muistakin, jotka eivät ymmärrä mitään hyvästä ja pyhästä ja jalosta ja kuninkaallisesta ja papillisesta. Tietysti Jumala rakkaudessaan tahtoo myös Eesaun pääsevän Jeesuksen hyvään valtakuntaan, ja monia kutsutaan ja myös Jumala tahtoo vanhurskauttaa ja pyhittää, mutta ei tee sitä väkisin, ja jos ihminen tahtoo elää ilman Jeesusta ja Jumalan vanhurskautta niin se hänelle sallitaan ja myös ihmisten uskonnollisuutta harjoittaa ja hyväntekeväisyyttä ja kaikkea hyvää tai huonoa myös, ihan miten vain ihminen tahtoo sitä elämäänsä elää.

Raamatussa kerrottu Jeesuksesta ja juutalaisuudesta, että siihen meitä kutsutaan ja valtakunnassaan on seitsemän lampunjalkaa kuten Menorassa ja koko Jumalan temppelin pyhä järjestys on annettu Mooseksen kautta ja taidolliset kädet rakensivat ne esineet, ja ovat taivaallisen kuvaa, ja tähän taivaalliseen meitä kaikkia Jeesuksessa kutsutaan ja ainoa todella tärkeä asia meille ihmisille.

Hyvä kun voidaan ymmärtää näitä asioita Raamatun ilmoituksen mukaan eikä vain ihmisten uskonnollisuuden ja perinnäissääntöjen mukaan, jotka voivat olla valheellisia ja epäpyhiä ja kaikin puolin huonoja, toki voi mukana olla hyvääkin Raamatun ilmoituksen mukaan, ja Jeesus on keskeinen asia ja verensä ja vesi ja Henki tämän todistaa ja vaikuttaa myös sydämissämme, ihan jokaisen ihmisen joka anoo ja tahtoo vastaanottaa ja parasta varmuudella, ja vain Eesaun kaltaiset sitä halveksii näin Raamatun esikuvallisessa yhteydessä, mutta Jumala tahtoo Eesaun kaltaisille myös uudistusta hyvään Israelin kaltaisuuteen ja juutalaisuus on tässä keskeistä ja pyhää Jumalalta.

Äänestä

juutalaisuudesta ja sen kieltäminen kuvaa hyvin tätä vaikeaa aikaa jolloin totuus tahdotaan maahan polkea jalkojen alle, ja valheet rehottavat pimeytenä ihmisten sydämissä moninaisesti. Pelkää orjantappuraa ja ohdakkeita ja kyykäärmeen myrkkyä on ihmisten elämässä paljolti ja nimenomaan tärkeissä asioissa eli suurimpana rakkauden kohteena. Raamatussa on kerrottu Mooseksen kautta annettuna mikä on juutalasille tärkein ja ensimmäinen käsky, ja tätäkään ei moni ymmärrä juurikaan eikä siten voi toinenkaan tärkeä toteutua sillä puolustellaan valheita ja vastustetaan totuutta, kuten nähdään tälläkin palstalla. Ihmiset ovat kieroja kuin korkkiruuvit pitkälti ja aina on selitykset puolustamaan omaa huonoa asennettaan ja toimintaansa, toki eihän siihenkään koeta tarvetta olevan välttämättä.

Jumala antanut Raamatun ja Jeesuksen ja hyvässä juutalaisuudessa ovat suurimmassa arvossa ja kiitoksen kohteena Jumalaa kohtaan tietysti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raamattu Jumalalta kirjoitti:

Raamatun pyhät kirjoitukset pysyvät vaikka ihmiskunnat vaihtuvat.

Jeesuksen juutalaisuus ei voi poistua eikä vähetä meidän ihmisten mielipiteiden voimasta eikä mistään muustakaan syystä. Tietysti jos Isä Jumala ilmoittaisi Pojasta Jeesuksesta ettei enää ole juutalainen vaan uudistunut johonkin muuhun, niin tietysti pitäisi silloin paikkaansa, mutta näin ei ole eikä voi tullakaan, sillä Jeesus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

Juutalaisuuden kautta Jumala on antanut Jeesuksen Pelastajaksi kaikkille ihmisille ja potentiaaliseksi mahdollisuudeksi tähän ja pysyy tämä säädös tietysti aina ja iankaikkisesti, kuten sen ymmärrämme näin ihmisinä Aadamista syntyneinä ja nykyiseen ihmiskuntaan lisääntyneenä.

Raamattu on juutalaisuutta ja Jumalan antama pyhä kirja kaikille ihmisille, vaikka annettu juutalaisille ja Jeesus on Raamatun keskeinen henkilö Herrana ja Kuninkaana ja Immanuelina tietysti ja juutalaisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu