kummallista

Mun miehelläni on neljä lasta. Kaksi aikaisemmasta avoliitostaan (asuvat äitinsä luona, ovat meillä n. 10vrk/kk meillä) ja kaksi minun kanssani. Minua SUUTUTTAA, kun anoppi ja appi suhtautuvat niin eri tavoin mieheni lapsiin. Mieheni ensimmäiset ovat mummolle ja vaarille kaikki kaikessa. He puhuvat lapsista paljon, näkevät usein, pyytävät mummolaan viikonloppuina ja lomilla, ostelevat (ei kovin usein onneksi) lapsille pieniä tavaroita ja vaatteita. Ovat siis erittäin lämpimiä ja läheisiä, hyviä isovanhempia!
Mutta nämä kaksi nuorempaa eivät saa osakseen juurikaan huomiota. Heitä ei ole kertaakaan pyydetty mummolaan. Heille ei ole koskaan ostettu joulu- ja syntymäpäivälahjojen lisäksi muuta. Heistä ei olla kiinnostuttu (ei kysellä kuulumisia, ei käydä katsomassa). Tänäänkin anoppi soitti miehelleni kysyäkseen vain, että voisiko vanhemmat lapset tulla huomenna koko illaksi mummolaan. Kun anoppi käy meillä, kun kaikki lapset ovat meillä, hän halaa ja rutistaa tullessa ja lähtiessä "ekat" lapset, nuoremmat saavat vain: Hei. Ja lähtiessä muistaa sanoa eunimin vanhemmille lapsille, että tulkaa käymään. Tämä appivanhempieni suhtautumisero näkyy monissa pienissä asioissa, joita on hankalakin alkaa kaikkia tässä kertomaan. Se on myös aistittavissa tuunneilmastossa.
Ymmärtäisin tämän, jos nämä kaksi nuorempaa olisi vain minun omia. Mutta nämä kaikki ovat mieheni lapsia, heidän oman poikansa. Ja jos he eivät pidä minusta, pitääkö se "kostaa" omille lastenlapsille. Eihän lapset voi äitiään valita. Tai jos he yrittävät korvata tai hyvittää ensimmäisille lapsille vanhempien eron, mutta siitäkin on aikaa jo 7 vuotta. En ymmärrä.
Neuvoja, vinkkejä, kokemuksia?
41575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oleko keskustellut heidän kanssaan tästä asiasta?
Miten he kohtelevat sinua?Entä onko miehesi huomannut saman asian?

Äänestä
  • On mieheni huomannut asian. Yhdessä olemme asiasta usein keskustelleet ja miettineet anopin ja apen motiiveja, eilen viimeksi. Mieheni jotuu pahaan tilanteeseen, koska tottakai hän haluaa että hänen ensimmäisillä lapsilla pysyvät läheiset välit isovanhempiinsa. Mutta hiljaisesti hyväksyy toiminnallaan mummon ja vaarin syrjinnän kahta nuorempaansa kohtaan, kun sallii etälapsiensa olevan läheisissä väleissä isovanhempiin. Mieheni on monta kertaa aikonut ottaa asian puheeksi äitinsä kanssa, mutta aina se on ollut hankalaa. Heillä on nimittäin sellainen suhde, että asioista ei puhuta, he keskustelevat vain "helpoista" jokapäiväisistä asioista, kuin tuttut vain. Kerran minä sitten otin asian puheeksi, koska taas oli sellainen tilanne, että sydäntä särki. Anoppi vain hymisisi, hmmm..., ja ohitti asian vastaamatta mitään, vaihtoi puheenaihetta, puhui kaikesta muusta, pääasiassa mieheni ensimmäisistä lapsista kuinka ne ovat rakkaita. Sitten hän lähti loukkaantuneena pois.
    Minua he eivät juuri edes oikeasti tunne. Siis sitä, millainen olen ihmisenä, koska jännitän niin heidän seurassaan, olen melkoisen hiljainen ja tosiaan jännittynyt. Mutta olen lukenut rivien välistä, että eivät he ainakaan minusta juurikaan pidä. Ovat minua kohtaan jotenkin kylmiä.
    Tilanne on hankala, koska kyseessä ovat lapset, vieläpä saman perheen lapset. Toisille on hienoa ja hyvä, että isovanhemmat välittävät. Ja toisille huono.

    Äänestä

  • yksi äiti kirjoitti:

    On mieheni huomannut asian. Yhdessä olemme asiasta usein keskustelleet ja miettineet anopin ja apen motiiveja, eilen viimeksi. Mieheni jotuu pahaan tilanteeseen, koska tottakai hän haluaa että hänen ensimmäisillä lapsilla pysyvät läheiset välit isovanhempiinsa. Mutta hiljaisesti hyväksyy toiminnallaan mummon ja vaarin syrjinnän kahta nuorempaansa kohtaan, kun sallii etälapsiensa olevan läheisissä väleissä isovanhempiin. Mieheni on monta kertaa aikonut ottaa asian puheeksi äitinsä kanssa, mutta aina se on ollut hankalaa. Heillä on nimittäin sellainen suhde, että asioista ei puhuta, he keskustelevat vain "helpoista" jokapäiväisistä asioista, kuin tuttut vain. Kerran minä sitten otin asian puheeksi, koska taas oli sellainen tilanne, että sydäntä särki. Anoppi vain hymisisi, hmmm..., ja ohitti asian vastaamatta mitään, vaihtoi puheenaihetta, puhui kaikesta muusta, pääasiassa mieheni ensimmäisistä lapsista kuinka ne ovat rakkaita. Sitten hän lähti loukkaantuneena pois.
    Minua he eivät juuri edes oikeasti tunne. Siis sitä, millainen olen ihmisenä, koska jännitän niin heidän seurassaan, olen melkoisen hiljainen ja tosiaan jännittynyt. Mutta olen lukenut rivien välistä, että eivät he ainakaan minusta juurikaan pidä. Ovat minua kohtaan jotenkin kylmiä.
    Tilanne on hankala, koska kyseessä ovat lapset, vieläpä saman perheen lapset. Toisille on hienoa ja hyvä, että isovanhemmat välittävät. Ja toisille huono.

    Oletkohan sinä se paha toinen nainen, joka vei lapsilta isän, miten sinä kohtelet etälapsia? He joutuvat kuitenkin elämään osan kuukautta ilman isäänsä, ja varmasti heillä on siitä pahamieli, joten isovanhemmat yrittävät hyvittää sen heille.

    Äänestä

  • Lapsipuoli kirjoitti:

    Luonnollisesti alkuperäinen on paha äitipuoli, koska on vasta toinen vaimo! Hienosti yleistetty!
    Se, että etälapset joutuvat elämään osan kuukaudessa erossa biologisesta isästään ei todella oikeuta kekenkään huonoa käytöstä myöhemmin syntyneitä lapsia kohtaan!

    Kauanko pitää hyvittää sitä, että isä ja äiti ovat aikoinaan eronneet? Ei kai se sitä eroa kuitenkaan hyvitä, opettaa vain täysin vääriä käyttäytymismalleja ja tekee pahaa toisille.

    Elämä on elämää myös lapsille. Rakastaa voi ja pitää, mutta seitsemän vuoden hyvittelyt ei kyllä aja asiaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksi äiti kirjoitti:

Mun miehelläni on neljä lasta. Kaksi aikaisemmasta avoliitostaan (asuvat äitinsä luona, ovat meillä n. 10vrk/kk meillä) ja kaksi minun kanssani. Minua SUUTUTTAA, kun anoppi ja appi suhtautuvat niin eri tavoin mieheni lapsiin. Mieheni ensimmäiset ovat mummolle ja vaarille kaikki kaikessa. He puhuvat lapsista paljon, näkevät usein, pyytävät mummolaan viikonloppuina ja lomilla, ostelevat (ei kovin usein onneksi) lapsille pieniä tavaroita ja vaatteita. Ovat siis erittäin lämpimiä ja läheisiä, hyviä isovanhempia!
Mutta nämä kaksi nuorempaa eivät saa osakseen juurikaan huomiota. Heitä ei ole kertaakaan pyydetty mummolaan. Heille ei ole koskaan ostettu joulu- ja syntymäpäivälahjojen lisäksi muuta. Heistä ei olla kiinnostuttu (ei kysellä kuulumisia, ei käydä katsomassa). Tänäänkin anoppi soitti miehelleni kysyäkseen vain, että voisiko vanhemmat lapset tulla huomenna koko illaksi mummolaan. Kun anoppi käy meillä, kun kaikki lapset ovat meillä, hän halaa ja rutistaa tullessa ja lähtiessä "ekat" lapset, nuoremmat saavat vain: Hei. Ja lähtiessä muistaa sanoa eunimin vanhemmille lapsille, että tulkaa käymään. Tämä appivanhempieni suhtautumisero näkyy monissa pienissä asioissa, joita on hankalakin alkaa kaikkia tässä kertomaan. Se on myös aistittavissa tuunneilmastossa.
Ymmärtäisin tämän, jos nämä kaksi nuorempaa olisi vain minun omia. Mutta nämä kaikki ovat mieheni lapsia, heidän oman poikansa. Ja jos he eivät pidä minusta, pitääkö se "kostaa" omille lastenlapsille. Eihän lapset voi äitiään valita. Tai jos he yrittävät korvata tai hyvittää ensimmäisille lapsille vanhempien eron, mutta siitäkin on aikaa jo 7 vuotta. En ymmärrä.
Neuvoja, vinkkejä, kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu