Mäkin nyt ajattelin tänne tulla itkemään kun ei kaverit ymmärrä kun niillä ei samaa tilannetta ole ollut!
Eli siis, olen seurustellut yli 6 vuotta, suhde on täydellinen muuten mutta mulle se ei riitä! En tunne miestä kohtaan kuin syvää ja rakastavaa ystävyyttä! Koskaan ei olla rakastuttu tulisesti, oltiin teinejä kun tavattiin, totuttiin olemaan yhdessä. Olen jonkin aikaa halunnut lähteä pois mutta rohkeus ei riitä! Entäs jos ei tule muita parempia (parempia ei voi olla) Miten kestän sen tuskan jonka aiheutan hänelle kun ei ole "oikeaa" syytä edes lähteä? Miten voin katsoa kun hän joskus kävelee toisen kanssa onnelisena kun nyt jo itkettää ajatus? Tottakai toivon että hän on onnellinen mutta silti se sattuu... Entäs jos ja kun alkaa kaduttamaa? Ollaan koettu niin kamalasti yhdessä, muutettu paikkakunnalta toiselle yhdessä ja oltu tukena toisille vaikeissa asioissa! Miten siitä nyt sitten voi luopua? Seksikin sujuu loistavasti eli jotenkin tuntuu että taitaa olla mun päässä se vika! Olen aina ihastunut helposti muihin miehiin, mitään en ole koskaan tehnyt, paitsi lähi aikoina on karannut itsehillintä ja ohjat käsistä... Yksi vanha ihastuskin kaivelee mieltä! Että tähän se menee kun ei ole tyytyväinen ja sehän se vasta toista satuttaakin jos tietäis (mua sattuu kun olen tälläinen)
Että tässä jamassa tämä neito täällä! Pois en osaa lähteä ja jääminen ahdistaa! Joku vanha ja viisas jos vois neuvoa... Vai onko se niin että olen paska mikä paska!
Eli siis, olen seurustellut yli 6 vuotta, suhde on täydellinen muuten mutta mulle se ei riitä! En tunne miestä kohtaan kuin syvää ja rakastavaa ystävyyttä! Koskaan ei olla rakastuttu tulisesti, oltiin teinejä kun tavattiin, totuttiin olemaan yhdessä. Olen jonkin aikaa halunnut lähteä pois mutta rohkeus ei riitä! Entäs jos ei tule muita parempia (parempia ei voi olla) Miten kestän sen tuskan jonka aiheutan hänelle kun ei ole "oikeaa" syytä edes lähteä? Miten voin katsoa kun hän joskus kävelee toisen kanssa onnelisena kun nyt jo itkettää ajatus? Tottakai toivon että hän on onnellinen mutta silti se sattuu... Entäs jos ja kun alkaa kaduttamaa? Ollaan koettu niin kamalasti yhdessä, muutettu paikkakunnalta toiselle yhdessä ja oltu tukena toisille vaikeissa asioissa! Miten siitä nyt sitten voi luopua? Seksikin sujuu loistavasti eli jotenkin tuntuu että taitaa olla mun päässä se vika! Olen aina ihastunut helposti muihin miehiin, mitään en ole koskaan tehnyt, paitsi lähi aikoina on karannut itsehillintä ja ohjat käsistä... Yksi vanha ihastuskin kaivelee mieltä! Että tähän se menee kun ei ole tyytyväinen ja sehän se vasta toista satuttaakin jos tietäis (mua sattuu kun olen tälläinen)
Että tässä jamassa tämä neito täällä! Pois en osaa lähteä ja jääminen ahdistaa! Joku vanha ja viisas jos vois neuvoa... Vai onko se niin että olen paska mikä paska!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Oli kuin olisin omaa tekstiäni lukenut...Niistä kavereista lähtien.
En ehkä ole vanhempi tai viisaampi mut saman kokenut. Tuo on vaikea ja raskas päätös, mutta itse päädyin ainakin lähtemään suhteesta. Tuntuu, että jäi nuoruus elämättä ja kokematta kaikki ne ihastumiset, surut, ilot ja kokeminen... Ajattelin, että ero ei olisi miehelle niin kivulias ilman syytä, jos loukkaisin häntä..luulin että olisi helpompi jos saisi vaikka vihata mua...
Kun vihdoin irrottauduin,podin hirveää syyllisyyttä eikä tilannetta auttanut se että ex halusi jatkaa uudestaan ja aloittaa alusta.
Täytyy myöntää, että mopo karkasi totaalisesti käsistä..biletyksestä tuli tärkein tyhjyyden täyttämisen keino ja pikasuhteet tuntui aina sillä hetkellä hyviltä ideoilta (vaikka aina niihin pettyi)...Hyppäsin lähes heti toiseen suhteeseen, mutta tajusin hakeneeni totaalisen kopion exästä.
Vaikeessa tilanteessa olet, mutta jos kaipaat juttuseuraa niin kirjoitapa uudelleen...
Ottaisin mielelläni vähän ohjeita tai ainakin kokemuksia että miten sais sitä rohkeutta tarpeeksi?! Miten aloittaa? Olen kyllä miehen kanssa keskustellut että haluisin vaikka oman kämpän ja sit katsois jatketaanko ym. Miehen mielestä turhaa rahan tuhlausta eikä ota muutenkaan tosissaan...
Entäs sitten kun onkin yksin? Eikö ole kauheaa kun ei olekkaan miestä siinä vieressä illalla jota voi halata ja joka on turvana =( Pelottaa niin perkeleesti!
Entäs kaikki huonekalut ym. Voi jumpe mikä homma alkaa sopia kuka ottaa ja mitä!!!
Musta tuntuu että turvallisinta olis se oma kämppä aluksi, kuvittelis et on toisen kanssa vielä ja olisikin mutta siitä olisi helpompi sit irtaantua kokonaan!!??? Jos siis haluais...
About ekaa kertaa näitä keskusteluja lukiessa mua alkoi oikeasti ärsyttämään...
Miten voi ollakin joillain noin helppoa, että vaikka seksi sujuu loistavasti ja oma mies on läheinen ja turvallinen, niin mitään muuta ei päässä pyöri, kuin että kuinka tuosta (vähintään suhteellisen) onnellisesta ja hyvästä elämästä pääsisi veks!
Ja, vielä suunnitellaan se mahdollinen eroaminenkin vain kapeakatseisesti itteä ajatellen - sellaiseksi, että itsellä olis vaan mahdollisimman helppoa kaikissa vaiheissa. Että vois palata takas, jos alkaakin kaduttaa jne...
Huokaus... Kunpa teille tulis edes kerran elämässänne jotain TODELLISIA ongelmia, niin menettäisitte tuon kummallisen halunne haalimalla haalia ongelmia & surua itsellenne ja läheisillenne!
Monet vaihtoehdot parisuhdesektorilla ovat ÄÄRETTÖMÄN PALJON huonompia, kuin rauhallinen elämä tutun ja turvallisen ihmisen kanssa.
PLIIZ, hankkikaa jollain muulla keinolla jännitystä ja huimia käänteitä elämäänne/vaivatkaa päätänne jollain semmosella dilemmalla, jonka vatvominen ei pahimmassakaan tapauksessa tuhoa omaanne ja rakkaan mieheenne elämää! Onnettomia, korostan OIKEASTI onnettomia ihmisiä on tässä maailmassa jo ihan liikaa...
No tuosta kämppä jutusta on sen verran kokemusta, että hankin oman kämpän noin vuos ennen eroa...halusin pitää hiukan breikkiä...oltiin yhdes osteltu huonekaluja ja kodinkoneita ja muutamia otin mukaan. Oli kuitenki helpompi olla hiukan yksin, koska suhteessa olo tuli jotenki ahdistavaks ja se kokoaikanen yhdessä olo oli painostavaa.
Jokatapauksessa sitä eroamista ei mielestäni sais pitkittää epäselvillä "viesteillä" sen jälkeen kun on päätöksensä tehny...se on epäreilua ja loukkaavaa toista kohtaan.Mut harkinta-aika ei tee pahaa kummallekaan!
Jospa et tulisi moralisoimaan "hohhoijaa" tänne kun ilmeisesti et asiasta tiedä mitään!!! Minusta on jo aika iso ongelma jos on tyytymätön suhteesen, asia on kyllä varmaan päänsisäinen ongelma mutta sellainen sekin on... Tottakai on paljon ihmisiä joilla on "oikeita" ongelmia mutta kaikilla omansa joten jospa vaan yrittäisit neuvoa ihmisiä joilla on samoja ongelmia kuin sinulla etkä kuluttaisi energiaa haukkumiseen =)
..olen sitä mieltä et kenenkään ongelmia ei saa väheksyä, paheksua tai muutenkaan arvostella (ovatko "oikeita" vaiko vääriä ongelmia) koska jos ne asiat vaivaavat tätä ihmistä ne ovat silloin hänelle ongelmia.
Iloista syksyä kaikille!
Suomi24.fi- on mielipide palsta, ja jos kirjoittaa palstalle niin saa aivan varmasti puolesta kuin vastaankin vastauksia. Jokaisella on oikeus kommentoida !!!!
Itse asiassa olen samaa mielta kuin " hohhoijaa " Koita jaksaa parisuhteessasi. Olet onnellinen nainen kun sinulla on noin ihana mies, joten ei voi sanoa muuta kuin " se joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa "
Niin se on kun ei tiedä oikein sitten jälkeen päin että kaduttaako vai ei..
Mul on ihan sama juttu. Mä kylläkin tein sen, että hankin oman kämpän. Vanhemmat sano ja kauan, että lähde nyt ku vielä voit. Nyt kun lähdin, yrittää taas saada meitä yhteen. Me ei kylläkään olla erottu virallisesti, mut miten kamalalta se kuulostaakin, mua ahdistaa ja haluan olla yksin. Mun koko nuoruus meni siinä, että meillä oli yhteiset menot ja yhteiset kaverit. Mä en oo milloinkaan ollu saati sitten edes katsonu muita, mut nyt olen huomannu, että siihenkin tosiaan olis tilaisuus. Moni joka on kuullu että ollaan muutettu erilleen, on alkanu pitää muhun yhteyttä. Mikä sekin kuulostaa niin kovan väärältä. Olen kans aivan sekasin. Mut mä tiedän, että kyllä niitä vieläkin parempia tulee eteen. Ja luultavasti säkin haluat olla vähän aikaa yksin?!
tämmösenä totaalisen kyllästyneenä ja ihmissuhteisiin pettyneenä sinkkuna mun on toosi vaikiaa käsittää,miks ihmeessä sä haluat ulos tosta suhteesta..?
Mun pisin suhde on nelisen hienoa kuukautta,joka tämä jätkä oli ehkä tähänastisen elämäni ainoa,joka oli valmis sitoutumaan ja katselemaan maailmaa pidemmän aikaa..
Musta tuntui,etten vaan halua olla sen kanssa enää,ei ollu mitään syytä tavallaan lähteä,mutta halusin olla vapaa.
Voi kuule kun sitä oon katunu,vaikka siitäkin nyt on jo aikaa joku 2 vuotta kun erottiin.
Elämä jatkuu,mutta muista ettei tollasia suhteita useen eteen tuu. Mä luulin,että noo,löytyy sitten samanlaisia helposti,kun haluaisin taas seurustella,mutta sekoilusuhteita vaan oon saanu,vaikka itse kaipaisin niin paljon enemmän..
mutta sun pitää tehdä niin kuin hyvältä tuntuu,mutta ajattele myös tulevaisuutta jne jne...sulla on jotain niin hyvää..
Ja sä et välttämättä sitte enään saa takasin sitä aarretta mikä sulla nyt on..
en tiedä,mutta mieti jookos,senhän varmaan muutenki jo teet=)
onnea sulle
Jos tosissasi haluat ulos suhteesta, älä pätkäytä sitä päin naamaa ystävällesi joku kaunis aamu, ja lähde pois. Kehottaisin "kylvämään" pahaa oloa poikaystävääsi, jotta hän ymmärtää, että kaikki ei ole ok.
Vähän samaa ongelmaa ittelläkin.. Suhde toimii, mutta jokin puuttuu. Tahtois olla oman elämänsä herra, eikä sidottu "ruusuisiin" tulevaisuuden haaveisiin: lapset, talo jne. En ole mikään poika enää.. (28v)
Mulla on aivan sama juttu, paits että seksi ei luista.
En tiedä lähteekkö vai jäädä, kun aina menee päin persettä!
Mutta kun ollaan koettu niin paljon...
Tosin ole vielä "nuori" joten pitää vaan toivoa että parempi löytyy jostain jos otan ja lähden!
Joo, eli ittellä oli vastaava laukesi muutama vikko sitten. Ei kylläkään oltu yhdessä kuin 3v mutta jotenkin alkoi niinsanotusti juttu tympiä ja tuntui että tässäkö tämä elämäni nyt oli? Samaa namaa joutuu katsomaan seuraavat vuodet hautaan asti?? Siinä vaiheessa alkoi (onneksi molemmilta) hälyytyskellot soida ja pistimme yhteisymmärryksessä suhteen poikki. Kyllähän tuo ero oli mielessä kaynyt molemmilla, mutta se on vaan niin helppoa olla yhdessä.. Mietti vaan että kyllä tämä tästä, kun on yhteinen kämppäkin ja kaverit ja ja ja.. ja paskat.
Täytyy myöntää että on elämä saanut tosiaan uuden suunnan. Ruvennut elämään omaa elämää, etsimään kokemuksia ja toki on nuo baaritkin saaneet lisää rahojani kassoihinsa (että viina on toki maistunut).. Toisaalta nämä sunnuntai maanantai illat yöt ovat yhtä helvettiä, ei nukuta, vanhat asiat vain pyörivät mielessä, mitä jos ei olisi näin tehnyt jne jne.. Eikä asiaa ole kauheasti helpoittaneet ex:n tavaran hakureissut (vinkki 5. Kaikki tavarat samallakertaa pois).. No kai tämä paska tästä helpottaa..
Että semmonen mielipide, valitettavasti en osaa sanoa sinulle oikeaa ratkaisua..
Jos nyt ketään kiinnostaa niin olen jutellut mieheni kanssa asiasta, se oli eka hänelle shokki koska kuitenkin kaikki oli ok. Nyt hänkin on "iloissaan" kokeilemassa sinkku elämää eli mä etsin kämppää ym. Ollaan sovittu että nähdään silloin tällöin ja myöhemmin katsotaan halutaanko jatkaa tms. Voihan se olla että jatkoa ei tule mutta paljon helpommalta tämä molemmista tuntuu kun ollaan sit edelleen ystäviä ja iltakahvi seuraa saa myös =) Mutta ehkä se itku tulee vasta yksin kun tajuaa oikean tilanteen, nykyään ollaan vielä kuin minä en minnekkään olisi edes lähdössä! Että sellaista täällä, saa nyt nähdä miten käy!