Anoppi ja appiukko.

Hei ujo tyttö

Hyvä, kun rohkenit täällä ottamaan mieltäsi painavan kysymyksen esiin.

Ymmärsinkö oikein, että tuntemuksiesi ydin on kysymys siitä, hyväksyvätkö appivanhempasi sinut juuri sellaisena kuin olet? Se on ymmärrettävä, inhimillinen kysymys jota varmaan kaikki miettivät etenkin suhteen alkuaikoina; miten kumppanin suku ottaa vastaan.

Kuitenkin tärkeintä on, että miehesi on valinnut sinut puolisokseen. Sinussa on varmasti paljon sellaista hyvää, josta miehesi pitää. Ei ole lähtökohtaisesti mitään syytä, mikseivät appivanhemmat välitä sinusta. Kerroit olevasi hieman sulkeutunut etkä osaa helposti 'höpöttää' ja keksiä puhumista. Voihan olla, että myös appivanhempasi ujostelevat sinua, kun eivät oikein tiedä, mitä sisälläsi liikkuu ja siksi keksivät puheenaiheita vähän kuin tyhjää tilaa täyttääkseen. Jos he kertovat jostakusta jolla menee hyvin, ei se tarkoita, että sinä olisit jotenkin kelvoton. Ei kannata tehdä tulkintoja toisten ajatuksista. Jospa teidän välillänne välittäminen syttyy hieman hitaammin. Pienet huomionosoitukset voivat murtaa sillan. Kannustaisin sinua ottamaan puheeksi omia asioitasi. Mistä tykkäät? Jos vaikka tykkäät leipomisesta, voisit kysyä anopilta josko tehtäisiin yhdessä esimerkiksi pullaa. Yhteinen tekminen ja yhteinen intressi voivat sulattaa jään väliltänne paremmin kuin väkinäinen keskustelu. Ihmissuhteita kannattaa tietoisesti rakentaa. En suosittele, että jätät sinulle kuitenkin miehesi kautta merkittävät ihmiset oman onnensa nojaan, vaan, että opettelet löytämään sen tason, jolla voitte olla helposti kanssakäymisissä. Miten miehesi voisi tukea tätä?
Miltä ajatukseni sinusta kuulostavat?

diakoni Meiju

Varmaan välittävät sinusta kuitenkin, kun kyselevät käymään. Ehkä vain itse pidät itseäsi huonompana ja he eivät välttämättä ajattele esim työttömyydestä tai lapsettomuudesta mitään kielteistä. Jos ei oikein osaa jutella asioista, alkaa helposti kuvitella asioita huonommin päin. Toisaalta, jos olet hiljainen etkä osaa jutella, niin ole ihan rauhassa hiljainen äläkä ajattele että hiljaisuus tekisi sinusta vähemmän hyväksyttävän. Voi olla että he sittenkin hyväksyvät sinut ihan sellaisena kuin olet, kunhan vaan itse lappazak tuntemasta olosi niin epävarmaksi

Hei Ujo tyttö.
En usko että ongelma on appivanhemmat, vaan sinun huono itsetunto. Sinun on opittava kunnioittamaan ja arvostamaan itseäsi. Jos sinä itse et pidä selkääsi suorassa ja päätäsi pystyssä ei siihen pysty kukaan muukaan.

Mutta sinä voit omalla viestinnälläsi (ruumiin kielellä ja sillä että et käy. Ethän puhu) viestittää singaaleja jotka ymmärretään väärin.

Puhuminen sen on se avain hyvään suhteeseen ystävyydessä ja muussa.

Kehitä omaa itsetuntoasi.
Miten se kehittyy? Ala rakastaa itseäsi. Kerro joka päivä itsellesi, että tykkäät itsestäsi. Kannattaa myös miehelle kertoa ja osoittaa, että välität hänestä.

Mitä voit tehdä, jotta työllistyisit paremmin? Onko jotain täydennyskurssia?
Mitä voit tehdä, että saa muuta ajateltavaa? Mitä harrastuksia sinulla on? Appivanhemmille voi aina kertoa harrastuksistaan. Kun sinä sytyt leipomiselle, karaokelle, shakki-kerholle, latu-toiminnalle, martta-yhdistykselle, posliininmaalaukselle... mille tahansa, niin muut kuuntelevat, mitä uutta olet nyt tehnyt ja kokeillut.

Epäilet, että lapsia ei tule. Oletko keskustellut tämän asian terapeutin kanssa, ehkä yhdessä miehesi kanssa käynyt terapiassa. Lapsettomuuden hyväksyminen voi olla todella vaikeaa ja syödä itsetuntoa. Oletteko miehesi kanssa keskustelleet adoptiosta, sijaisvanhemmuudesta tai sitten siitä lapsettoman pariskunnan elämästä.

Kun anoppisi kertoo muista ihmisistä, hän vain yrittää löytää jotain yhteistä puheenaihetta. Jos mahdollista, tartu siihen. Jos mietit, mitä asioita ihmiset yleensä kertovat, niin he kertovat niitä myönteisiä tai arkisia asioita. Tutuille kerrotaan paljon helpommin uudesta lapsenlapsesta kuin pojan ja miniän lapsettomuudesta. Mieti, jos sinä saisit uuden työpaikan, niin monelleko ihmiselle kertoisit siitä? Entä, kun lapsettomuushoidot epäonnistuvat, monelleko kerrot siitä?

Anopin kanssa tulen aina hyvin toimeen. Vaikka hän on yli 80 kymppinen, ikinä ei mitään kinaa. Anoppi ymmärtää senkin että miehellä on omat halunsa. Hän on hoitanut "mummutautinsa", vielää varmaan onnistuisi. Ellei olisi Anoppini

Hyviltä nuo anoppi ja appi kuulostavat. Eivät puhu ihmisistä pahaa seläntakana. Pelkkää hyvää sanottavaa keksivät ihmisistä. Ihan yhtä hyvin saattavat kehua sinuakin muille sinun tietämättäsi. :D

Ujon ei ole helppo tutustua ihmisiin, mut onneks sulla on aikaa tasan niin kauan kuin miehen vierellä viihdyt. Kyl ne varmaan ymmärtää sua paremmin kuin luulet. Tuskin oot eka ujoilija jonka ne on ikinä kohdanneet.