Sanokaa, mistä voisi löytää tolkullisen näköiset pukukengät - siis ihan sellaiset ohutpohjaiset - kun tuota leveyttä on jalkaan siunaantunut runsaasti. Muutakin tekemistä tässä olisi, mutta yleensä leveälestiset pukukengät ovat niin karseeta pappamallia, että ei oiken nappaa.
Mistä kengät
7
726
Vastaukset
- Wooster
Mikäli on oudon kokoinen tai muotoinen jalka niin kannattaa käyttää suutaria. Lisäetuna saa juuri sen mallisen ja värisen kengän kuin itse haluaa.
Jos kuulostaa liian pelottavalta niin Stockalta saa Leftin konevalmisteisia mittatilauskenkiä. Lokakuussa saa jopa kaupan päälle setripuiset lepolestit, jotka maksavat n. 50e normaalisti. - ison jalan emäntä
http://www.kenkäliike.fi (ainakin kokoon 50 asti) tai www.specialkoot.fi
- Eipentti
No sama ei aina sovi kaikille, mutta luulen ongelman ymmärtäväni. Eli on (i) leveät (ii) lättäjalta ja (iii) mitan mukaan tehdyt pohjalliset (ja koko 46). Ei, vaikka tuollainen perustus onkin, ei toki ihan pentiltä viitsi näyttää.
Olen huomannut, että Loyddsin "extra weit" lesti on hyvä ja mikä parasta, malleja on moneen lähtöön. Saa toki täältäkin, mutta tohtii toki tilata netistäkin.
Satuin kerran käytään Hollannissa. Aivan uskomatonta: siellä on kauppoja, joissa toinen toistaan hyvännäköisempiä kenkiä ja leveyksiä riitti! Sellainen merkki kuin Van Bommel on tosi kallis, mutta siinä oli saatavilla levyeyttä kuin leveyttä. Eikä ole mikään surkea pappakenkä.
Noita LeftFooteja en suosittele, ei ainkaan minulla onnistunut tuo juttu.- 45 siro
Valitettavasti Suomeen tuodaan vain kenkien leveimpiä versioita. Oma jalkani on aika kapea, erityisesti kantapäästä. Aika harvoin löydän Suomesta minulle sopivia kenkiä. Jos kenkää mainostetaan "suomalaiseen jalkaan sopivana", ei se istu minulle alkuunkaan: sopivan pituinen kenkä hölskyy jalassa, vaikka nauhat ovat niin tiukassa, kuin ne saa. Täytyy laittaa useita pohjallisia päällekkäin...
- halvat..
http://www.marksandspencer.com/Leather-Wide-Longer-Length-Shoes/dp/B0030JEW70?ie=UTF8&ref=sr_1_4&nodeId=43573030&sr=1-4&qid=1295426064&pf_rd_r=0TPWFTKTWX09ZN49CJVM&pf_rd_m=A2BO0OYVBKIQJM&pf_rd_t=101&pf_rd_i=43573030&pf_rd_p=215570647&pf_rd_s=related-items-3
M&S:ltä löytyy myös tolkullisen hintaisia nahkapohjaisia pukukenkiä, joiden käyttäminen Suomen oloissa tosin on rajoittunutta. - Pukumiesp
Kannattaa tsekata Spartoo -verkkokauppa. Sieltä olen tehnyt hyviä löytöjä. Yli 400 merkkiä ja malleja aivan suunnattomasti.
http://www.tavaratalot.com/2011/10/spartoo.html - lulou
Kannattaa tsekata myös http://www.fassta.com
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17513388
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454910Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282032Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711693Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515