Olen mielenkiinnolla seurannut palstalla käytävää keskustelua uskonnottomien etujärjestöjen paremmuudesta, lähinnä tätä VAL vastaan PAT keskustelua. Mieleeni on herännyt kysymyksiä jäsenten vapaudesta mm. poliittisiin mielipiteisiin, jolleivat ne liity uskonnottomien etukysymyksiin.
Vapaa-ajattelijain liittoa on moitittu huonoksi mm. siksi, että
a) sen puheenjohtaja on asettunut eduskuntavaaliehdokkaaksi "väärän" (SDP) puolueen riveihin
b) Jori Mäntysalo on antanut kannatusäänensä "väärälle" kansalaisaloitteelle (ja muuttunut täten ilmeisesti kristillisdemokraattien kätyriksi).
Henkilökohtaisesti en näe näistä seikoista kumpaakaan niin suurena syntinä, että sen perusteella olisi aiheellista kyseenalaistaa VAL:n pätevyys uskonnottomien edunvalvontajärjestönä. En pidä noita niin suurina synteinä, että olisi aiheellista kyseenalaistaa edes Karisman taikka Mantysalon henkilökohtaistakaan pätevyyttä toimia uskonnottomien edunvalvontatehtävissä.
Mitä ilmeisemmin VAL siis ei määrittele jäsenistönsä puolesta, mitä puolueita ja kansalaisaloitteita nämä saavat kannattaa ja mitä eivät. Minulle heräsikin kysymys, että määritteleekö esim. PAT sitten tällaista? Erotteleeko PAT jäsenistöstään jyvät akanoista sen perusteella, mitä puoluetta nämä äänestävät ja millaisia kansalaisaloitteita allekirjoittavat? Entä mitkä puolueet ja kansalaisaloitteet ovat sitten PAT:n jäsenille "sallittuja"?
Minä olen uskonnoton nainen enkä kuulu mihinkään uskonnottomien järjestöön. Oletetaan, että haluaisin liityä johonkin järjestöön, olisinko kelvollinen vaikkapa PAT:n jäseneksi siksi, että olen elämässäni äänestänyt demareita useammin kuin kerran, enkä näe estettä äänestää vastakin jotain hyvää demariehdokasta? Kelpaisinko PAT:n jäseneksi jos sattuisin kannattamaan vaikkapa lääkäreille ja hoitajille omantunnonvapautta kieltäytyä raskauden keskeytyksistä? Entä jos vastustaisin aborttia ylipäätään? Olisinko kelvollinen PAT:n jäseneksi? Määritteleekö PAT sitä, mitä kaikkea heidän jäsenensä saavat kannattaa ja vastustaa, jollei näillä asioilla kuitenkaan ole tekemistä uskonnottomuuden kanssa?
Vai jättääkö PAT tällaiset kysymykset kunkin jäsenen oman harkinnan varaan? Ja jos jättää, niin miksi tällaisiin kysymyksiin sitten vedotaan, kun halutaan kyseenlaistaa toisen uskonnottomien etujärjestön kyvykkyys hoitaa tehtäviään?
(Mainittakoon että en ole abortin vastustaja enkä kannata tuota aborttia koskevaa omantunnonvapausaloitetta. Mainittakoon myös, että mulla nousee karvat pystyyn tuollaisesta "tuo kuuluu väärään puolueeseen ja tuo kannattaa väärää kansalaisaloitetta" .argumentaatiosta. Kannatan mielipiteenvapautta ja vapautta valita itse puolueensa ja allekirjoittamansa kansalaisaloitteet, myös uskonnottomien etujärjestöihin kuuluville.)

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikilla on oikeus kuulua mihin tahansa puolueeseen ja äänestää ketä tahtoo. Ratkaisuilla voi olla seurauksia yhdistystoiminnassa. Yhdistyksen johdon luottamuksesta päättää yhdistyksen vuosikokous. Jos katsotaan, että ao. henkilöt eivät ole päteviä/sopivia, valitaan toiset.
VAL:ssa ongelmana on puuttuva halua avoimeen ja laajaan keskusteluun. Ehdollepanoa juntataan sisäpiirissä ja sääntömuutoksia tehdään sitä silmällä pitäen, että ydinryhmän valta säilyisi.
PAT kannustaa avoimuuteen.
Tuossahan tuon patin taholta on juuri moitittu, että Vapaa ajattelija -lehdessä oli haastateltu "vääriä mielipiteitä" esittäneitä henkilöitä... Nimimerkki "puhui itsensä pussiin"! :-)
VA-lIitossa on 25 jäsenyhdistystä, ja niiden syyskokousten valintoihin voi tehdä ehdotuksia...
Vaparien alueellinen edustavuus ja toiminta on myös yksi hyvä syy liittyä vapareihin... On mahdolllista saada sekä lähi-/aluetukea ja -yhteyttä että samlla myös valtakunnalsita tukea/yhteyuttä sekä netin kautta että livenä
Niin... Kaikki päätökset VAL:in liittokokouksessakin "runnottiin läpi" vaikka kaksi yksittäistä kaikkea vastaan olevaa nillittäjää vastusti.. öö.. kaikkea.
Kas kun näin se äänestys toimii. Enemmistö ja tässä tapauksessa lähes yksimielinen enemmistö päättää ja vastarannankiisket sitten taas... eivät voita. Mitään. Koskaan.
Eli toistan taas tämän saman. Jospa sinäkin keskittyisit toimimaan uskonnottomien etujen hyväksi ja lopettaisit tämän turhauttavan ristiretkesi? Soita vaikka sille Karismalle tai tavatkaa kahdestaan ja jutelkaa asiat selviksi. Enemmän te olette asioista samaa mieltä, kuin eri mieltä ;-)
Valittaa sisäpiiristä, kun PATissa äänioikeutettuja on jäsenistä yhdeksän.
"Kaikilla on oikeus kuulua mihin tahansa puolueeseen ja äänestää ketä tahtoo. Ratkaisuilla voi olla seurauksia yhdistystoiminnassa. Yhdistyksen johdon luottamuksesta päättää yhdistyksen vuosikokous. Jos katsotaan, että ao. henkilöt eivät ole päteviä/sopivia, valitaan toiset. "
Kiitos vastauksestasi. Mikäli nyt oikein ymmärsin, niin PAT suo näennäisen vapauden päättää itse puoluekannastaan ja kannattamistaan kansalaisaloitteista, mutta käytännössä se määrittelee oikeat puoluekannat ja kansalaisaloitteet ainakin johtohenkilöidensä osalta? Toisin sanoen siis jos PAT:n johtoon kuukuva henkilö kannattaa puoluetta taikka kansalaisaloitetta, joista PAT ei tykkää, ei häntä pidetä enää sopivana tehtäväänsä, vaikka hänen puolue-tai kansalaisaloitekannallaan ei olisi mitään tekemistä uskonnottomuuden ja uskonnottomien edunvalvonnan kanssa?
Onko PAT myöskin määritellyt, mitkä puolueet kelpaavat ja millaisia kansalaisaloitteita saa allekirjoittaa? Kai PAT:n johtojäsenistö on tietoinen näistä asioista? Ja ihan mielenkiinnosta, mitkä puolueet ovat sopivia? SDP ei siis ainakaan, mutta entä muut?
Eli siis määrittelee. Teoreettisesti ja kauniissa puheissa PAT antaa täyden vapauden, kuten kuuluukin, mutta muistuttaa samalla, että seuraamuksia sitten 'luottamukselle' on. Onpa avointa. Eikö sitten voi suoraan sanoa, että nämä toimet aiheuttavat sen, ettei enää voi PAT:n luottamustehtävissä toimia, vaan pitää kierrellä, että ihan teette kuin tahdotte mutta katsotaanpa sitten jälkikäteen.