On taas aika jolloin Suomen Lähikauppa kampanjoi

vain toisen sukupuolen syöpäsairauksien hoidon hyväksi.

Vain naisten.

Eli syyllistyy räikeään sukupuolisyrjintään. Vakavan terveydellisen asian tiimoilta.

Onkohan pääkonttorilla asiaa mietitty aivan loppuun saakka, markkinoinninkaan osalta?

Nimittäin melko moni mies kuolee syöpään myös.

Pitkää, raskasta, vaarallistakinn duunia yhteinskunnan hyväksi painava mies piipahtaa duunin päätteeksi elättämässä lähi-siwaa. Todetakseen nykymenon.
1795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Onhan tuo ainakin parempi asia kuin femakon kampanjoiminen miehiä VASTAAN.

Lapsellista.

Äänestä
  • Natsit kampanjoivat myös sangen konkreettisin teoin arjalaisten hyväksi.

    Äänestä

Kaiken lisäksi syövät ovat miehillä yleisempiä ja tappavampia. Kaivakaa itse tilastot.

En kanna senttiäkään tähän konkkakypsään puljuun.

Äänestä
  • Nopealla googletuksella löysin aiheesta jutun, johon liittyvässä kuvassa Valintatalon kassiin oli painettu Roosa nauha. Sain siis sen käsityksen, että kyseessä on rintasyöpään liittyvä kampanja. Seuraavaksi varmaan väität, että se on miehillä yleinen ja siihen kuolee yhyä paljon miehiä kuin naisiakin?

    Äänestä

  • Femakko ja ylpeä siitä kirjoitti:

    Nopealla googletuksella löysin aiheesta jutun, johon liittyvässä kuvassa Valintatalon kassiin oli painettu Roosa nauha. Sain siis sen käsityksen, että kyseessä on rintasyöpään liittyvä kampanja. Seuraavaksi varmaan väität, että se on miehillä yleinen ja siihen kuolee yhyä paljon miehiä kuin naisiakin?

    Rinnat ovat a-luokan kamaa, miesten kivekset on jossain c-luokassa. Kyseessä on nainen, ja parempi ja enemmän hyvä sukupuoli.

    Amisviiksien tavarat taas on ihan jossain ö-luokassa. :)

    Äänestä

  • amisviikset xy kirjoitti:

    Rinnat ovat a-luokan kamaa, miesten kivekset on jossain c-luokassa. Kyseessä on nainen, ja parempi ja enemmän hyvä sukupuoli.

    Amisviiksien tavarat taas on ihan jossain ö-luokassa. :)

    Niin, ja rinnan tai rintojen puuttuminen todellakin riipaisee naiseutta. Kuten varmasti tekeekin.

    Mutta entä penis ja kivekset miehellä? Uskoisin riipaisevan vielä syvempää. Aiheesta vaan on täysin vaiettu.

    Äänestä

  • Femakko ja ylpeä siitä kirjoitti:

    Nopealla googletuksella löysin aiheesta jutun, johon liittyvässä kuvassa Valintatalon kassiin oli painettu Roosa nauha. Sain siis sen käsityksen, että kyseessä on rintasyöpään liittyvä kampanja. Seuraavaksi varmaan väität, että se on miehillä yleinen ja siihen kuolee yhyä paljon miehiä kuin naisiakin?

    Etsi nyt nopealla googletuksella ongelma, joka koskee vain miehiä ja johon kerätään varoja.

    Äänestä

  • etsivä löytää kirjoitti:

    Etsi nyt nopealla googletuksella ongelma, joka koskee vain miehiä ja johon kerätään varoja.

    Movember nyt ainakin kerää varoja miesten eturauhassyövän hoitoon.

    Äänestä

  • Femakko ja ylpeä siitä kirjoitti:

    Movember nyt ainakin kerää varoja miesten eturauhassyövän hoitoon.

    Totta. Sen olinkin unohtanut.

    Äänestä

  • etsivä löytää kirjoitti:

    Totta. Sen olinkin unohtanut.

    Sitä sattuu.

    Äänestä

Ikävää että joudumme elämään tällaisina aikoina. Tosiaankin.

Äänestä

Niin... eihän tuo ole reilua tai oikein. Täytyy kuitenkin muistaa että naisten rintasyöpä on aivan eri luokan ongelma kuin miesten, joten siihen luonnollisesti myös ohjataan enemmän varoja.

Äänestä
  • Kyllä. Muista kuitenkin tuolle linjalle lähtiessäsi, että miesten rintasyöpä joka tapauksessa on todella, todella paljon yleisempi kuin naisten eturauhas/kives/penis -syöpä.

    Äänestä

  • Häpeä.

    Naisten sairastama syöpä selvästikin on aivan eri luokan ongelma kuin miesten sairastama syöpä - ja sinä puolustelet natsiajatusta epätoivoisesti.

    Kaltaisiasi pitää vetää täysillä nyrkillä naamaan.

    :)

    Äänestä

  • Kovat ajat kirjoitti:

    Häpeä.

    Naisten sairastama syöpä selvästikin on aivan eri luokan ongelma kuin miesten sairastama syöpä - ja sinä puolustelet natsiajatusta epätoivoisesti.

    Kaltaisiasi pitää vetää täysillä nyrkillä naamaan.

    :)

    En sanonut "naisten syöpä". Sanoin "naisten rintasyöpä" joka tosiaan on enemmän naisten kuin miesten ongelma.

    Äänestä

Täällä taas kerätään varoja naisten sydänsairauksien tutkimiseen: http://www.kavelesydamenpuolesta.fi/

"Kävele sydämen puolesta kannustaa kaikkia suomalaisia kävelemään naisen sydänterveyden puolesta."

Miehillä ei ilmeisesti ole sydäntä ollenkaan, tai sitten miesten sydämellä ei ole arvoa tässä yhteiskunnassa.

Äänestä
  • Kuka keräisi rahaa naisten flunssahoitoihin? Feministinen naistutkimus pystyy epäilemättä helposti osoittamaan, että nainen "kokee" flunssan paljon raskaammin kuin mies (naiserityinen sairauskokemus).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


no niin. kirjoitti:

vain toisen sukupuolen syöpäsairauksien hoidon hyväksi.

Vain naisten.

Eli syyllistyy räikeään sukupuolisyrjintään. Vakavan terveydellisen asian tiimoilta.

Onkohan pääkonttorilla asiaa mietitty aivan loppuun saakka, markkinoinninkaan osalta?

Nimittäin melko moni mies kuolee syöpään myös.

Pitkää, raskasta, vaarallistakinn duunia yhteinskunnan hyväksi painava mies piipahtaa duunin päätteeksi elättämässä lähi-siwaa. Todetakseen nykymenon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu