Venäjä iski toden teolla suomalaisyhtiöön: ”Tulee olemaan karmeaa luettavaa”
http://www.uusisuomi.fi/raha/72151-venaja-iski-toden-teolla-suomalaisyhtioon-nyt-sopeutetaan-tuotantoa
Nokian Renkaat aloittaa yt-neuvottelut Nokian-tehtaan henkilöautonrenkaat-yksikössään tuotannon sopeuttamiseksi markkinatilannetta vastaavaksi.
Yt-neuvotteluissa käsitellään suunniteltuja tuotantoseisakkeja sekä siirtymisiä pienempiin vuoro- ja päivätyövahvuuksiin sekä tuottavuuden kehittämistä. Yhtiön mukana sopeutustoimet on alustavasti suunniteltu hoidettavaksi pääsääntöisesti lomautuksin loppuvuoden 2014 ja vuoden 2015 aikana.
Neuvottelujen piirissä on noin 570 Nokian-tehtaan tuotannon, kunnossapidon ja laadun työntekijää ja toimihenkilöä. Mahdolliset irtisanomiset koskisivat yhteensä enintään yhdeksää henkilöä.
Nokian Renkaat laski jo huhtikuussa taloudellista ohjeistustaan vuodelle 2014 johtuen Venäjän ja IVY-maiden talousennusteiden heikkenemisestä. Yhtiö sanoo nyt, että auto- ja rengasmyynnin ennusteet ovat edelleen heikentyneet näillä alueilla. Yhtiö arvioi yhä myyntinsä kasvavan länsimarkkinoilla vuonna 2014.
Uusien autojen myynti putosi Venäjällä elokuussa peräti 25,8 prosenttia. Analyytikot kuvasivat laskua ”syöksyksi”.
Nokian Renkaat sanoi osavuosikatsauksessaan reilu kuukausi sitten, että uusien autojen myynnin odotetaan koko tänä vuonna laskevan Venäjällä 10-15 prosenttia. Tammi-kesäkuussa myynti laski 7,6 prosenttia.
Inderesin analyytikoiden mukaan yt-ilmoitus ei lupaa hyvää Nokian Renkaiden toisen vuosipuoliskon luvuille.
-Alueen (Venäjän ja IVY-maiden) toisen vuosipuoliskon myynti tulee olemaan karmeaa luettavaa, he tviittaavat.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Aleksander Stubb: "Kiva, kiva, nami, nami, twiitti, twiitti..."
We do what we have to do. dododuu. EU do what usa want to duu.
Se on ihan selvä että tämän rumban jälkeen Eurooppaan syntyy paljon uusia työttömiä. Mutta sehän USA:n tarkoitus olikin. Tuhota EU:n ja Venäjän taloudellinen yhteistyö. Ja nuo EU:n idioottipolitiikot menivät lankaan.
ai niinku sun mielestä on ihan ok että Venäjä menee vieraaseen maahan, polkeen kansainvälisiä sopimuksia ja on lähellä sotarikoksia?
EU:n, Suomen, USA:n ja kaikkien vaan pitää hyväksyä se että
Venäjä kävelee kaikkien yli - niinkö?
Kunhan vaan Nokian renkailla säilyy työpaikat?
Muistele miten Suomi itsenäistyi. Aika samalla tavalla, kuin krim liittyi Venäjään. ;)
No taitaa mennä lännessä kaikki USAn sodat jonain helvetin demokratian ja vapaanmaailman ajamisena. :D Kuka tässä kävelee ja kenen yli ?? USA kävelee näiden takia EUn yli.
Venäjä polkee kansainvälisiä sääntöjä ja sopimuksia maan rakoon.
Venäjä meinaa yksipuolisesti ottaa toisen maan haltuun,
vaikka kansainvälinen yhteisö on muuta pyytänyt.
Se ei ole oikein.
Maailma, EU ja Suomi muiden mukana ovat täysin oikeassa
pakotteiden kanssa
Kaksinaismoralismi kukoistaa maailmassa.
Kansainvälinen yhteisö, USA/ EU haluaa Ukrainan omaan haltuunsa,
ei huolenpidon vuoksi vaan saadakseen valtaansa maan rikkaudet.
Nukkehallituksen avulla, näin se on tehty joka maassa,
naton pommitusten avulla,