Viekö mieheltä haluja, jos hän kokee seksitaitonsa vajaaksi. Eli on nopea tulemaan? Tekeekö mies aloitteensa muutenkin kuin selkeästi vihjaisemalla. Eli hellät koskettelut ja halailut. Niitä on hemmetin vaikea tulkita. Eilen mies tuli selän taakse hellästi hiveli ja sanoi ettei millään malttaisi lähteä pois. Kun hän on vielä arka tekemään niitä aloitteita tuli mieleen, että halusiko hän vain kokeilla mennäänkö pidemmälle. Itse teen aloitteen kahdesti viikossa. Mies ei yleensä torju. Olenkin kysynyt että vaivaako häntä jos teen aloitteita. Tullut vastauksia, kuinka se miehelle on imartelevaa. Eikä se häntä vaivaa. Seksiasiat ovat vähän vaikeita, kun hän kokee oman rittämättömyytensä, kun haluaisi minullekin sitä nautintoa suoda. Mulla napsahti joku halukkuusnappi päässä, ja huomaan haluavani miestä todella usein. kuitenkaan en sitä aloitetta kovin usein tee. Kun olen hänen tunteitaankin mennyt epäilemään. Mieskunnosta en ole koskaan arvostellut. Epäilen välistä, että mies miellyttääkseen innostuu mukaan sänkypuuhiin. Ja minkälaisen vihjeen voi sitten ymmärtää ehdotukseksi. Mies ei kuitenkaan tee mitään räikeitä ehdotuksia. Minusta on kiva kun illalla taputellaan paikkoja(alasti nukutaan). Mutta etten ymmärtäis väärin niitä signaaleja. Kertokaa miehet. Ja vaivaa, että jos ollaan lähekkäin, niin miehelle tulee erektio. Häpeääkö miehet ja eivät jatka pidemmälle. Onko se vain pelkkä refleksi, mies kuitenkin nolostuu jos huomautan asiasta.
Kertokaa miehet
2
771
Vastaukset
- cal
Silloin kun minua haluttaa todella paljon, luultavasti kerron sen kyllä sanoin, mutta jos on vähän pienempi, sellainen ns. yleisempi haluttaminen, silloin kyllä hivelen ja silittelen ja niin edelleen kertoakseni sen...Hellyydellä halujen näyttäminen on mun mielestä ihanin tapa niiden viestimiseksi. Saisinpa minäkin sellaista kohtelua...
Miksi sinua vaivaa se että miehelläsi tulee erektio kun olette lähekkäin? Minulle käy kaiken aikaa kyllä niin (miehillä kun tuppaa seisomaan), varmaan joka ilta..Mutta nyt rupesin miettimään, vaivaakohan minunkin avovaimoa sama asia...että kun minulla tulee erektio niin helposti..olen kyllä sanonut että olen aika herkkä. Ja että en aina välttämättä halua seksiä vaikka minulla seisookin. Erektio on usein niin tahaton. Paljon minä itse kuitenkin haluan seksiä, ja minut on hyvin helppo saada haluamaan vaikkei seisoisikaan...
Vaikka ihmisiä on erilaisia, niin voin väittää, että jos miehesi silittelee sinua joka paikasta, päästä jalkoihin, hän luultavasti ehdottelee..vastakohtana että sivelee vain hiuksia esimerkiksi. - rakastajatar
Kuulostaa siltä, että ette ole seurustelleet kovin kauan, kun ette voi olla luontevastai toistenne kanssa!!!
Seksin tai rakastelun aloittaminen on ainakin meidän parisuhteessamme maailman luonnollisin asia!
Miehelläni jöpöttää myös hyvin usein, kun nukumme alasti niin sen huomaa heti, enkä käsitä, miksi se olisi noloa!
Minusta se on imartelevaa, vaikka se ei hyvästä takapuolestani johtuisikaan =)
Jos mielesi tekee, niin käy päälle vaan... Seksuaalisesti kylmät naiset jotka eivät tee aloitetta tekevät miehille erektio vaikeutta!
Se, että tulee nopeesti voi olla kova pala itse tunnolle äijien keskuudessa, mutta ei se ainakaan minua haittaa... liittyyhän siihen niin paljon muutakin kun itse akti. Voisit ottaa mieheltäsi suihin ensin oikein kunnolla ja herätellä pikkukaverin hetken päästä uudestaan, niin eikön jo hetken kauemmin kestä...
Tsemppiä teille ja teidän seksielämään!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727