Minä hullu-puoliso hyvä?

TyhmäRumaSaamaton

Onko muilla sellaisia kokemuksia että pariskunnan temperamentit ovat erilaiset, toinen hermostuu nopeasti ja toinen on - tilanteessa kuin tilanteessa- hiljaa tai käyttää omia taktiikoitaan, josta taas seuraa se että tulisemmalla menee hermot ( eli vähän niinkuin ärsytetään tahallaan/ saadaan tulinen tuottamaan ne tunteet mitä hiljainen ei koe itse voivansa tuoda esiin) ? Hiljaisempi on ehkä enemmän toimija ja tulistuja verbaalinen tapaus. No, joskus sitten on käynyt niin että on tullut joku tilanne, riitakin ja tulistuja tapansa mukaan kiukkuaa ja melskaa niin hiljainen kääntää asian siten että tulinen on" taas jotenkin vähän sekaisin" vaikka esiin on tuotu paljon vaivaavia ja hankalia asioita.Sitten saattaa käydä niin että hiljainen yhtäkkiä vetäytyy tai alkaa mököttämään. Sehän tietenkin vain lisää vettä tulisen myllyyn. Onko tässä kyse projisoinnista? Niinhän sitä sanotaan että perheesssä jokaisella on oma roolinsa, onko tämä sitä että tulisen tehtävä on tulistua kaikkien puolesta?
Potuttaa vain se, että hijainen on omalla hiljaisella tavallaan myös todella taitava henkisen väkivallan käyttäjä, kerran-kaksi vuodessa on myös käynyt käsiksi riidan yhteydessä. Ulkopuolisilla on hänestä mukava ja tunnollinen kuva, oikein pidetty ihminen. Kun tulistuja sitten haavojaan nuollen yrittää puhua asioista yhteisten ystävien kanssa, nämä vaikuttavat epäuskoisilta ja suhtautuvat kuin hulluun. Selvästikään eivät usko että tämä ihminen voisi toimia niin. Tämä ihminen on kääntänyt myös lapset joskus omaa vanhempaansa vastaan juuri tällä ärsytä- saa reaktio aikaan-taktiikalla. Sehän sitten näyttää siltä että toinen melskaa tyhjästä, toinen myhäilee hiljaa tyytyväisenä sohvassa. Sanoo että sinähän siinä huudat.
Entä rahan kanssa ? Onko kellään puolisoa joka ei anna rahaa, kun toisen rahat ovat menneet isojen laskujen maksuun ja perheen ruokaan ym menoihin? Käy niin että toinen saattaa olla 2-3 viikkoa kuusta täysin ilman rahaa. Toinen hoitaa kauppaostokset mutta ei anna rahaa. Tämä siis on se hiljainen osapuoli. Ei suostu maksamaan isja laskuja jolloin se osa taas kerran lankeaa toiselle palkkapäivänä. Näinkö hän saa pidettyä langat käsissään? Siihen johtopäätökseen olen tullut vuosien varrella.
Viikonoppuna hän hermostui baarista tultaessa koska en lähtenyt hänen kanssaa hakemaan pitsaa vaan halusin kotiin. Hän piti ovea auki ja käski minun lähteä asunnostamme, keskellä yötä. Kun en totellut, hän tarttui kiinni ja viskasi ulos. Tulin takaisin sisään, hän raahasi minua pitkin lattioita ranteista ja kainaloista, tukkaakin irtosi. Heitti ulos.
Että ehkäpä todellakin pitäisi erota. Mietin vain että olenko minä se hullu todella, niinkuin hän antaa minun ja muiden uskoa samalla kun itse esiintyy rauhallisena ja järkevänä. On nimittäin tässä vuosien varrella alkanut itsellä mennä ajatus jo sen verran sekaisin kun touhu on tällaista. Epäilee jo itse että on tosella se huono ja hullu, melskaava hysteerikko . Itkettääpä taas.

11

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oivoi...

      Täällä samanlainen vastapari. Rumasti sanottuna tossukka, joka antaa kaikkien kävellä ainakin avopuolisonsa yli, ja sitten minä, se "raivopää" avopuoliso. Miehestä on ok, että esim.hänen siskonsa kohtelee minua kuin p*skaa, kääntää sen vain minun syyksi. Itse tulen kyllä kaikkien mukavien ihmisten kanssa toimeen, mutta tämä sisko on ollut ilmeisesti alusta alkaen sitä mieltä, että minulle pitää näyttää kaapin paikka. On siis loukannut minua hyvin verisesti, jonka takia en halua olla tämän naisen kanssa tekemisissä. Tämä "tossukka" sitten peesailee vain siskoaan, että "mitäs siitä, on varmaan vahingossa niin sanonut", ja syyttää sen jälkeen minua huonoksi ihmiseksi, kun en halua olla tuon naisen kanssa tekemisissä.

      Muutenkin jos jokin asia menee pieleen, niin itse hermostun siitä paljon herkemmin, kun taas toinen on sitä mieltä, että mitäs haittaa siitä on. Mies unohtaa esimerkiksi kertoa, että on lähdössä viikonlopuksi kavereiden kanssa kännireissulle, on tiennyt jo vuoden, mutta kertoo siitä minulle vasta paria päivää aiemmin. Jännä juttu, että hermostun. Miehen mielestä ei pidä hermostua, hänellä on oikeus lähteä ilmoittamatta ihan mihin vain. Meillä on valitettavasti sekalainen seurakunta eläimiä, jotka minun pitää sitten tällaisissa tilanteissa itsekseni hoitaa. Toki mies ehdottaa, että hän hommaa niille sitten hoitajan, mutta sepä tapahtuu sitten minua syyllistämällä ("no kun nainen ei nyt haluakaan hoitaa näitä, niin voisitko sinä käydä hoitamassa"). Ja ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään, niin kerron jo valmiiksi, että ei, ei ole lapsia, eikä niitä ole suunnitelmissakaan. Tiedän myös sen, että jos sellainen vahinko käy, niin joudun lapsen sekä eläimet hoitamaan yksin.

      Eli täältäkin löytyy eri tason temperamentit avopuolisoilta. Harmi vain, että ilmeisesti miehen mielestä minua voi muut ihmiset lyödä vaikka nenään, se ei haittaa niin kauan kun asian tekee "vahingossa"...

    • TyhmäRumaSaamaton

      No nyt kirjoitit kyllä kuin omasta kynästäni! Olen siis ketjun aloittaja. Juuri tuota samanlaista touhua täälläkin: kännireissuista ym. työmatkoistakin ilmoitetaan viime tipassa. Kun sitten kilahdan tällaisista ylläreistä niin äijä toteaa ettei viitsinyt kertoa kun suuttuisin muka kuitenkin. Ahaa, no kuinkas nyt sitten kävi...?
      Minut myös on leimattu täällä huushollissa vaikka miksi, muut tuntuvat olevan aina arvokkaampia ja kunnioitettavampia ihmisiä kuin minä. Tiedänhän minä että olen äkkipikainen, mutta yleensä kuitenkin käyttäydyn ihan hyvin ihmisten seurassa. Silti tuntuu että miestä jotenkin kai hävettää.

    • oivoi...

      Ehkä meidän pitäisi vain joko vaihtaa miestä tai jatkaa suhteessa, mutta hakea arvostus muualta. Jos vain mitenkään pystyn, niin yritän ignorata asioita, jonkin verran olen jo pystynyt, mutta kaikkeen en minäkään vielä repeä. Miehen kaverit pitävät minua rähjäävänä akkana, kun tokihan siitä pitää valittaa eteenpäin, että minä valitan. Valitan tosin vain syystä, mutta hänpä ei sitä omaa osuuttaan rähjäämiseeni myönnä.

      Pitkää pinnaa tämä vaatii. Muutaman kerran olen antanut miehen maistaa omaa lääkettään, olen jossain välissä saattanut mutista omista menoistani, mutta ei ole kiinnostanut pätkän vertaa, että kuuleeko mies sen. Saatan sitten illan olla "ilmoittamatta" omilla menoillani, siinähän mies ihmettelee mihin hävisin.

      Olisi kyllä mukavaa, jos mies sen verran edes pitäisi minun puoliani, että kun hänen siskonsa käyttäytyy tökerösti, niin voisi siitä edes siskolleen mainita, että noin ei saa käyttäytyä. Samainen sisko kun nimittäin itkee tälle veljelleen krokotiilinkyyneleitä siitä, kun minä en ole mielelläni hänen kanssaan tekemisissä. No ihmekö tuo, kun ensin loukataan ja sen jälkeen minua kohdellaan tilanteessa kuin tilanteessa aivan kuin olisin pahanhajuinen pieru. Ja sen päälle ihmetellään oikein joukolla, että miten minä en halua olla tekemisissä tuon porukan kanssa??

      Jaksamista, sisko!

    • lähtölaskenta_narsis

      Hullua sinussa opn vain se, että et lähde. Useimmat olisivat tuon pizza-episodin jälkeen tehneet oikean johtopäätöksen ja häipyneet lasten kanssa turvakotiin tms.
      Lähde!! Annan ilmaiseksi hyvän neuvon.

    • Tyhmä ruma saamaton kun lukee tekstin kyllä täälläkin alkaa itkettämään.

      Miksi teidän riidassa ei kukaan naapuri edes puuttunut asiaan. Vai asutteko jossakin korvessa jossa saa toista repia hiuksista ja vetää pitkinn lattioita ?

      Ihan järkkyä että mies jonka kanssa asut pitää sinua talousorjana. Tuotahan se on jos isoja laskuja ei maksa kuin se joka tienaa vähemmän. Nosta kytkintä.

      • BEM

        Veikkaan vain, että näillä asioilla on se kääntöpuolikin,jota kukaan tässä ei tuo esille. Itse olen ollut se "hiljainen" parisuhteessa. En edelleenkään ymmärrä sitä mielipuolista raivoamista pienissäkin asioissa.

        No teillä on varaa valita ja lähteä ja etsiä itsellenne kumppani, joka raivoaa teille vastaan. Siitä se onni varmaan tulee.


    • oivoi...

      On asioissa kääntöpuoletkin, toki! Meillä homma vaan on aika herkkä sen takia, että toinen puolisko ei ota minua huomioon. Enkä tarkoita mitään lulluttelua, vaan ihan sitä, että asiallisesti voisi ajallaan ilmoittaa, jos tulee menoja, tai käydä joskus oma-aloitteisesti kaupassa ilman, että tulee kysymään minulta, mitä jääkaapista puuttuu... Tai että osallistuisi talouden ylläpitoon tasapuolisesti. Meillä tosiaan on näitä _yhteisiä_ lemmikkejä, joten niidenkin takia olisi kiva tietää asioista etukäteen. Onhan se mukavaa, kun vähän väliä joutuu unohtamaan omia suunnitelmiaan sen takia, että toinen ilmoittaa ex-tempore, että lähteekin kavereiden kanssa kalaan. Kyllä se v*tuttaa, ja tässä nimen omaan tulee ne temperamenttierot esiin.

      Ei minulla muuten olisi tarvetta hermostua edes viikoittain, eikä ne temperamentin erot edes häiritsisi, mutta kun avopuoliso itse tekee elämästään vaikeaa sillä, että ei osaa normaalin ihmisen tapaan kohdella minua.

      Sitäpaitsi ei suhteestamme varmaan tulisi mitään, jos olisimme molemmat hiljaisia tai vastavuoroisesti herkkiä ärsyyntymään. Muissa asioissa tasapainotamme toisiamme, mutta välillä vaan v*tuttaa tuon käytös..

      • BEM

        Olet sitten ottanut äidin roolin miehellesikin. Jos sinä et pistä häntä vastuuseen teoistaan, eli paikkaat hänen käytöstään ja annat periksi niin saat kyllä tehdä sitä loppuelämäsi.


    • 16+1

      Hiljaisemman osapuolen näkökulmasta nähtynä tulistujan kanssa eläminen on sikäli hankalaa, että asioista ei yksinkertaisesti voi puhua suoraan eikä sanoa niinkuin asia on. Tulistuja kun tulistuu ja silloin maltti ja keskusteluyhteys on menetetty ja tuloksena riita. Hiljaisen kaverin näkökulmasta, niin väärin kuin se onkin, on yksinkertaisempaa vain valehdella/jättää kertomatta asiat; silloin on edes mahdollisuus että tilanteesta selviää riidatta/huudoitta; jos sellainen on odotettavissa jokapatauksessa niin mitään hävittävää ei ole. Tulistuja tuntee tällaisen käytöksen loukkaavana, sehän on selvä. "Puhukaa asioista", neuvovat viisaammat. Mutta miten puhut tällaisesta asiasta tulistujalle, kun heti ekan lauseen jälkeen raivokohtaus jo tulee ja "puhuminen" on loppu. Kirjekö pitäisi kirjoittaa? - Mutta mistä tietää että tulistuja ei pääse ekaa lausetta pitemmälle?

      Olen itse se hiljainen ja riidanvälttäjä. Olen muutaman kerran miettinyt, että pitäisikö minunkin yrittää muuttua tulistujaksi, niin saisin annettua takaisin samalla mitalla ja näytettyä puolisolle miltä sellaisen kanssa eläminen tuntuu. Mutta samalla kaksinkertaistaisin riitelyn ja huudon määrän ja sellaisessa on hiukan valitettava negatiivinen sävy.

      Fyysinen väkivalta on anteeksiantamatonta enkä sitä hyväksy, siihen en halua ottaa nyt kantaa.

      Mutta asioilla on aina monta puolta eivätkä ne ole yksinkertaisia; kirjoituksesi taakse kätkeytyy varmasti paljon monimutkaisempi syy-seurauskuvio kuin mitä pelkästään nuo rivit lukemalla saa selville...

    • 18+6

      Mikä sinun oma käsityksesi on, uskaltaako sinulle kertoa hankalat ja sinua ärsyttävät asiat ilman, että kertojan pitää pelätä riitaa, tulistumista tai raivokohtausta? Jos olet antanut käytökselläsi ymmärtää, että aina kun kohdallesi sattuu joku vastoinköyminen tai hankala asia alkaa hirveä tulistuminen, voit syyttää tilanteesta vain itseäsi; eihän puolisosi voi sinulle hankalia asioita kertoa. Voisiko ajatella, että selittäisit hänelle, että se suuttumus vain tulee etkä voi sille mitään, mitta samalla kyllä kuuntelet mikä asia oli ja se menee perille. Ja lisätä myös, että se suuttumuskohtaus on vain hetkellinen ja ei tarkoita mitään lopullista?

    • Lähde jos voit

      On kokemusta.Itse tulinen ja eksäni se hiljainen.Meillä se meni niin että missään ei autettava, ei siivonnut, ei laittanu ruokaa eikä ollu lasten kanssa.Lehtiä tilaili, laskuja ei ees avannut. Vuokran maksoin minä, ihan käytännön syistä.Muuttaa piti jatkuvasti.Ei ottanut kantaa mihinkään.Työpippalot kävi jokaisessa, suunnitteli vielä itse niitä lisää ja viimeiset eurot laivalle vei.No mä lopetin raivoamisen kun ei siitä mitään hyötyä ollut.Minulla ei ollut koskaan rahaa.No kun ei Herra enää muuta keksinyt teki ylitöitä, otti laskut pois maksusta, vuokras asunnon ja lähti.Lapsille sanoi että "ero on kaikille parempi".Tämä tykkää laittaa perheensä polvilleen.Tällä toisella kertaa saa olla..On löytänyt jo uuden..Nyt on sellasessa elämässä että ei käy kateeksi. Mutta uhria esittää, kun tekee ihan kaikesta vaikeeta.Lapsia ei tapaa.Ei kuulema kuitenkaan saa.Paperit tapaamisista on tehty mutta tämähän ei sitä sopimusta noudata.On näitä tempperamenttisten ärsyttäviä tyyppejä.Ne jäytää sisimpää ja nyt tämän toisen eron myötä olen oikeesti vasta huomannut kuinka rikki ja väsynyt olen ollut tuon tossukan vuoksi.Siksi en ole jaksanut itse lähteä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      156
      1304
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      980
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      956
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe