Eihän aina voi olla parhaassa kunnossa. Täytyy elää sitä elämää, mikä kulloinkin on ajankohtaista. Me kuolemme kaikki, sitä vain ei tule ajatelleeksi silloin kun on terve ja työssä. Sitten kun kuolema käy lähellä, se pysäyttää ja panee ajattelemaan. Sitten on käytävä läpi oman elämänsä perusasiat. Täytyy löytää turva, joka vastaa tarpeeseen kuolemankin kohdatessa. Ei kuolema sinänsä ole mikään suuri tapahtuma. Se tekee ihmisen vaatimattomaksi. Mutta jos puuttuu pelastusvarmuus, pelot saattavat kasvaa. Sitten helposti tarrautuu kiinni hetkeen ja unohtaa koko kuoleman vaikka horjuisi toinen jalka haudassa. Oman kuoleman voi kokea vain kerran ja siltä retkeltä ei kukaan palaa. Kun ei ole kokemusta, ei ole omakohtaisia mielikuvia.
Kuolema on luopumista, mutta kaikki luopuminen ei ole kuolemaksi. Kuoleman edessä vain on pakko luopua vähitellen kaikesta ja aluksi se on vaikeaa. Kun ei ymmärrä prosessin lopullisuutta niin luulee, että tarvitsee kaiken hamstraamansa tuomiopäivään saakka. Sitten kun huomaa, ettei luopuessaan tosiasiassa menetä mitään, alkaa helpottaa. Sitten vasta on mahdollista elää ja olla onnellinen.
Kuolema on luopumista, mutta kaikki luopuminen ei ole kuolemaksi. Kuoleman edessä vain on pakko luopua vähitellen kaikesta ja aluksi se on vaikeaa. Kun ei ymmärrä prosessin lopullisuutta niin luulee, että tarvitsee kaiken hamstraamansa tuomiopäivään saakka. Sitten kun huomaa, ettei luopuessaan tosiasiassa menetä mitään, alkaa helpottaa. Sitten vasta on mahdollista elää ja olla onnellinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.