Porin idioottipoliisit eivät osaa tutkia!

Patjasta on ilmeisesti etsitty rikosilmoituksia. Päivämäärät osoittavat, että 29.-30.4.2006 on tapahtunut jotain, jossa Lahti on ollut osallinen, tavalla tai toisella. On ilmeistä, että Lahti on odottanut, epäillyt tai pelännyt, että tapahtuman vuoksi hänestä jätetään rikosilmoitus. Tämän osoittaa se, että juttua on etsitty Lahden nimellä ja henkilötunnuksella. Ihan tyystin mitätön tapaus ei liene ole ollut, koska poliisi on soittanut Lahdelle perään kahdesti. Viimeksi yli kolme kuukautta Lahden soiton jälkeen, ja kolme kuukautta ennen surmaa.

Lahden nimi tuli valtakunnassa tutuksi varsin pian surman jälkeen. Onko uskottavaa, ettei kukaan Porvoon poliisissa tiedä mitään näistä keskusteluista? Edes kuusi vuotta surman jälkeen ei hankittu poliisilaitoksen työvuorolistoja, ei siis tarkistettu ketkä olivat töissä soittojen aikaan, eikä kuulusteltu heitä. Lukuun ottamatta tätä yhtä toimistosihteeriä.

Poliisin välinpitämättömyys on hämmästyttävää. On jätetty auki mahdollisuus, että Porvoossa tapahtui vapun 2006 alla jotain, joka loi uhan Jukka S. Lahtea kohtaan.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Porilaisethan ovat tunnetusti tyhmiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Idi Paatero kirjoitti:

Patjasta on ilmeisesti etsitty rikosilmoituksia. Päivämäärät osoittavat, että 29.-30.4.2006 on tapahtunut jotain, jossa Lahti on ollut osallinen, tavalla tai toisella. On ilmeistä, että Lahti on odottanut, epäillyt tai pelännyt, että tapahtuman vuoksi hänestä jätetään rikosilmoitus. Tämän osoittaa se, että juttua on etsitty Lahden nimellä ja henkilötunnuksella. Ihan tyystin mitätön tapaus ei liene ole ollut, koska poliisi on soittanut Lahdelle perään kahdesti. Viimeksi yli kolme kuukautta Lahden soiton jälkeen, ja kolme kuukautta ennen surmaa.

Lahden nimi tuli valtakunnassa tutuksi varsin pian surman jälkeen. Onko uskottavaa, ettei kukaan Porvoon poliisissa tiedä mitään näistä keskusteluista? Edes kuusi vuotta surman jälkeen ei hankittu poliisilaitoksen työvuorolistoja, ei siis tarkistettu ketkä olivat töissä soittojen aikaan, eikä kuulusteltu heitä. Lukuun ottamatta tätä yhtä toimistosihteeriä.

Poliisin välinpitämättömyys on hämmästyttävää. On jätetty auki mahdollisuus, että Porvoossa tapahtui vapun 2006 alla jotain, joka loi uhan Jukka S. Lahtea kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu