ANARKISTIT HYÖKKÄSIVÄT PERSUJEN TOIMISTOON

Ruotsin malli ? tulossa Suomeenkin....

Perussuomalaisten toimiston ikkunat rikottiin – turvatasoa nostettu
Vastuun teosta on ottanut Takku-sivustolla kirjoittanut nimetön taho.

Perussuomalaisten Helsingin Hämeentiellä sijaitsevan toimiston ikkunat rikottiin torstaina.

Anarkistiseksi kuvattu Takku-sivusto julkaisi torstaina tiedotteen, jossa kerrottiin Perussuomalaisia vastaan tehdystä iskusta. Tiedotteessa kerrotaan, että "kivitimme säpäleiksi Perussuomalaisten mainostilan etuikkunat Hämeentiellä Helsingin Vallilassa".

Tiedote on nimetön.

Perussuomalaisten Matti Putkonen kertoo Yle Uutisille, että ikkunoiden lisäksi myös tietokoneita olisi rikottu. Henkilövahingoista ei ole tietoa.

Takku ilmoitti tiedotteessaan haluavansa "vaikeuttaa perusssuomalaisten toimintaa konkreettisesti" ja aikovansa vastaisuudessakin "toimia myös suoran toiminnan keinoin perussuomalaisia ja muita fasisteja vastaan".

Putkosen mukaan perussuomalaiset ovat tämän uhkauksen takia joutuneet nostamaan turvatasoa.

Yle Uutiset
18125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tuo, jos mikään lisää persujen kannatusta ja kertoo, että Suomessa on todella tarvetta persujen kaltaiselle puolueelle. Vihervasurihörhöjä on jo liikaa ja niille on annettava täystyrmäys.

Äänestä
  • Tämä kyseinen "Takku" aktivismi ryhmä on omiensa joukossa erään varsin vaikutusvaltaisen mutta kriminaalin lesbo ämmän johdossa suorittanut attentaatin Perussuomalaisten helsingin pienempää toimistoa vastaan. Ja tämä "Pedon luvulla 666" vahvistunut lesbo ämmä on siis kanssa sisariensa kanssa realistisesti toteutettavien mahdollisuuksiensa mukaisesti luvannut vastaisuudessakin kivittää ja tuhota Perussuomalaisten toimisto tiloja.

    Niin nyt Suomen Kansallistietäjä Raakkuna antaa tämän "Takku" attentaatin suunnittelijana ja toteuttajana toimivan lesbo ämmän henkilötiedot poliisille annettavaksi.

    Varkaudesta alunperin Helsinkiin muuttanut Sinikka Lehmussuo.

    Äänestä

Tuo ikkunoiden ja tietokoneiden rikkominen oli törkeä teko. Nuo ilkivallantekijät on islamin sätkynukkeja, vaikka kieltäytyvät tajuamasta sitä itse.

Äänestä

ohho, luulin että kommunistit hävisivät Neuvostoliiton hajoamisen myötä??

Äänestä

Hallituksesta eroaminen vi tuttaa vihervasemmistoanarkistiterroristeja niin,että pitää ihan kiviä heitellä. Kukkahattuper seet ovat vihonviimeisiä olioita täällä maan päällä,mutta eiköhän kohta kamelilta kaula katkea.

Äänestä

Niitä takku-liimanhaistajia kannattaa käydä partion laittamassa kuriin kierroksellaan, niin punikkiongelma rahoittuu kyllä.

Äänestä
  • .

    Äänestä

Perssujen turvat aletaan tukkia

Äänestä

Australiassa isis -muslimit olivat järjestämässä julkisia mestauksia 'vääränlaisista' siis kuka tahansa kadulla kauppaan menijä olisi joutunut näiden tappajien käsiin ja mestatuksi, kaula poikki, heidän uskontonsa nimiin!! Voi h el v e e t a, sanon minä. Vieläkö kristiuskoiset pölisevät suvaitsevaisuudesta sellaisia kohtaan, jotka vihaavat heitä? Valitettavasti vääräuskoiset myös valmistavat aseet ja tappovehkeet näille musulmaaneille...ja aina vaan halleluujaa..rauhan uskoisia...Voi tseesus meitä valkonahkoja kristittyjä!! Perikato odottaa, kun emme edes lisäänny siihen tahtiin kuin...

Äänestä

Vapaan kasvatuksen hedelmiä siellä taas nakeltiin. Samoja sprayaajia, jotka käyvät puhdistajien kimppuun.

Äänestä

Unohdetun populistipuolueen Vaalimainoskikalta vaikuttaa.

Äänestä
  • Onneksi nämä tunnistaa takkutukistaan illiminaattiläväreistään ja ryysyistään ja isin loistoautosta jolla mennään aina lomille jos ei budjetti riitä jumbojetillä maailman ympäristöä pelastamaan!

    Äänestä

  • Voi jumalauta kirjoitti:

    Onneksi nämä tunnistaa takkutukistaan illiminaattiläväreistään ja ryysyistään ja isin loistoautosta jolla mennään aina lomille jos ei budjetti riitä jumbojetillä maailman ympäristöä pelastamaan!

    yleensä ovat pahimman roskaväen jälkeläisiä mitä maasta löytyy.

    Juoppojen ja huorien jälkeläisiä' jostain paskalähiöistä...

    Äänestä

  • Kyllähän ne kirjoitti:

    yleensä ovat pahimman roskaväen jälkeläisiä mitä maasta löytyy.

    Juoppojen ja huorien jälkeläisiä' jostain paskalähiöistä...

    kuten li andersson?

    Äänestä

  • Kyllähän ne kirjoitti:

    yleensä ovat pahimman roskaväen jälkeläisiä mitä maasta löytyy.

    Juoppojen ja huorien jälkeläisiä' jostain paskalähiöistä...

    kaiken takana on: Dan Koivulaakso!

    Äänestä

Anarkismin vastainen julkilausuma!
Puolueet allekirjoittaisivat ja täten sitoutuisivat nollatoleranssiin kaikkiin Anarkistisiin mielipiteisiin ja tekoihin!

Äänestä

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan miten media tapaukseen suhtautuu.

Äänestä

eihän media voi antaa ymmärtää, että he pahoittelisivat asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stop terror kirjoitti:

Ruotsin malli ? tulossa Suomeenkin....

Perussuomalaisten toimiston ikkunat rikottiin – turvatasoa nostettu
Vastuun teosta on ottanut Takku-sivustolla kirjoittanut nimetön taho.

Perussuomalaisten Helsingin Hämeentiellä sijaitsevan toimiston ikkunat rikottiin torstaina.

Anarkistiseksi kuvattu Takku-sivusto julkaisi torstaina tiedotteen, jossa kerrottiin Perussuomalaisia vastaan tehdystä iskusta. Tiedotteessa kerrotaan, että "kivitimme säpäleiksi Perussuomalaisten mainostilan etuikkunat Hämeentiellä Helsingin Vallilassa".

Tiedote on nimetön.

Perussuomalaisten Matti Putkonen kertoo Yle Uutisille, että ikkunoiden lisäksi myös tietokoneita olisi rikottu. Henkilövahingoista ei ole tietoa.

Takku ilmoitti tiedotteessaan haluavansa "vaikeuttaa perusssuomalaisten toimintaa konkreettisesti" ja aikovansa vastaisuudessakin "toimia myös suoran toiminnan keinoin perussuomalaisia ja muita fasisteja vastaan".

Putkosen mukaan perussuomalaiset ovat tämän uhkauksen takia joutuneet nostamaan turvatasoa.

Yle Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu