Onko valokuvaa RISTISTÄ Tikkurilan Betelin

seinällä,
siitä jonka artototuusvoittaja kertoo nähneensä siellä?
25102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Pitäshän siitä foto olla olemassa
jo se kerta ihan seinällekin kelpuutettu?

Äänestä

ei Tottis ole ikinä nähnyt Beteliäkään.
Omiaan puhuu.

Turunenkaan ei sano että
Betelin seinällä RISTI olis roikkunut kuten kirkoissa.
artototuusvoittaja kaljapäissään taas horinoi....

Äänestä

joo veikko silmät ristissä

Äänestä

Tikkurilan Betel on rakennettu 1960-luvulla.

Silloin ei todistajat ENÄÄ ristiä käyttäneet,
arto höpäjää taas omiaan.

Äänestä
  • Ei niin käyttäneet, mutta toista pakanallista symbolia käyttivät ihan viimepäiviin asti.
    Tornia.

    Äänestä

  • samapa tuo kirjoitti:

    Ei niin käyttäneet, mutta toista pakanallista symbolia käyttivät ihan viimepäiviin asti.
    Tornia.

    siis pasitutrunen ja artonissi valehtelevat kuitenkin
    jos sanovat
    että
    tikkurilan betelin seinällä on koskaan ollut RISTI roikkumassa.
    se on aloituksen aihe .

    Äänestä

  • EI tikkurilassa kirjoitti:

    siis pasitutrunen ja artonissi valehtelevat kuitenkin
    jos sanovat
    että
    tikkurilan betelin seinällä on koskaan ollut RISTI roikkumassa.
    se on aloituksen aihe .

    arto ei tiijä mitään tosiasiota todistajuudesta.
    sehän valehtelee niistä ihan hulluja juttuja.

    Äänestä

  • RollsRoyce-jt:t LOL kirjoitti:

    arto ei tiijä mitään tosiasiota todistajuudesta.
    sehän valehtelee niistä ihan hulluja juttuja.

    Mutta torni-epäjumalankuva on ollut.

    Äänestä

  • kaksinaismoraalia kirjoitti:

    Mutta torni-epäjumalankuva on ollut.

    ALOITUKSEN aihe
    on RISTI
    jonka ArtoNizzi valehtelee roikkuneen Betelin seinällä.

    Äänestä

Tikkurilan Betelissä
ei ole koskaan roikkunut ristiä seinällä.

Äänestä

ei ristiä ole koskaan seinälläollut
joten
eipä ole fotoakaan siitä

Äänestä

arto murjaisee oikein iiison valhepökäleen,
sit kun häntä syytetään,
keksii valhedella et enhän mie vaan
tuo Turunen sen vääsi nettiin haisemaan.. :D

Äänestä
  • Arton omia pökäleitä,
    ei saa Turusta syyttää niistä.

    Äänestä

  • kuka korjaa? kirjoitti:

    Arton omia pökäleitä,
    ei saa Turusta syyttää niistä.

    Jaahas, et tällänee aloitus.......heheheheheheheh

    Äänestä

  • hahahahahahhahaha................................ha...hahaha.....ha....hah.....hahahahahah

    Äänestä

arton pökäle se on KUITENKIN

arto murjaisee oikein iiison valhepökäleen,
sit kun häntä syytetään,
keksii valhetella et
-" enhän mie vaan
tuo Turunen sen vääsi nettiin haisemaan.. "

Äänestä
  • Taidat projisoida omat pökälees Artoon. Ajatteletkohan Artoa vääntäessäsi paskaa? :D

    Äänestä

  • kuitua kuitua kirjoitti:

    Taidat projisoida omat pökälees Artoon. Ajatteletkohan Artoa vääntäessäsi paskaa? :D

    Suoli24 on Internetin Peräsuoli,
    sen tunukseksi sopisikin hyvin
    VARPUSPARVI

    joka kuvaa myös ripulitöräyksen leviämistapaa pöntössä....

    Äänestä

  • VARPUSPARVI kirjoitti:

    Suoli24 on Internetin Peräsuoli,
    sen tunukseksi sopisikin hyvin
    VARPUSPARVI

    joka kuvaa myös ripulitöräyksen leviämistapaa pöntössä....

    http://www.hs.fi/elama/Istumatyö saa vatsan sekaisin/a1347157074162

    "Pyrstö kannattaakin nostaa penkistä ainakin kerran tunnissa. Jos pystyy, kesken työpäivän kannattaa käydä 20 minuutin kävelyllä."

    "Ihmiset leimaavat hirveän mielellään ruuan. Ärtyvän suolen oireyhtymän syy voi kuitenkin olla elintavoissa tai autonomisessa hermostossa, jos vaikka jännittää koko ajan."


    http://www.pronutritionist.net/apua-vatsan-turvotukseen/

    "5) Vähennä kahvia, hiilihapollisia juomia, siidereitä ja olutta

    Kahvi, energiajuomat, ja muut kofeiini- hiilihappopitoiset juomat, siideri sekä oluet voi myös aiheuttaa vatsan pömpötystä."

    Äänestä

  • VARPUSPARVI kirjoitti:

    Suoli24 on Internetin Peräsuoli,
    sen tunukseksi sopisikin hyvin
    VARPUSPARVI

    joka kuvaa myös ripulitöräyksen leviämistapaa pöntössä....

    Älä tyrkytä elämän tapojasi tällä palstalla

    Äänestä

  • Porvoon mies kirjoitti:

    Älä tyrkytä elämän tapojasi tällä palstalla

    Ihmisellä on oikeus juoda itsensä hautaan hyvällä omallatunnolla.

    Terveysvalistuksesta ärsyyntyminen
    paljastaa epäilyksen omien elämäntapojen järkevyydestä.

    Äänestä

  • perse ylös penkistä kirjoitti:

    http://www.hs.fi/elama/Istumatyö saa vatsan sekaisin/a1347157074162

    "Pyrstö kannattaakin nostaa penkistä ainakin kerran tunnissa. Jos pystyy, kesken työpäivän kannattaa käydä 20 minuutin kävelyllä."

    "Ihmiset leimaavat hirveän mielellään ruuan. Ärtyvän suolen oireyhtymän syy voi kuitenkin olla elintavoissa tai autonomisessa hermostossa, jos vaikka jännittää koko ajan."


    http://www.pronutritionist.net/apua-vatsan-turvotukseen/

    "5) Vähennä kahvia, hiilihapollisia juomia, siidereitä ja olutta

    Kahvi, energiajuomat, ja muut kofeiini- hiilihappopitoiset juomat, siideri sekä oluet voi myös aiheuttaa vatsan pömpötystä."

    Tottiksen maha pömpöttää enemmän kuin Joulupukilla,
    valtavasti kaasua?

    Äänestä

  • perse ylös kirjoitti:

    Ihmisellä on oikeus juoda itsensä hautaan hyvällä omallatunnolla.

    Terveysvalistuksesta ärsyyntyminen
    paljastaa epäilyksen omien elämäntapojen järkevyydestä.

    perse ylös24.9.2014 19:48
    Ihmisellä on oikeus juoda itsensä hautaan hyvällä omallatunnolla.****

    tän kesän juhannusviikolla kuoli juoppo naapuri viinaan
    tuli Yhteiskunnalle kalliiksi sen juomiset
    ja sairaalahoidothan maksaa VERONMAKSAJAT
    parikyt vee dokas ennenkun henki lähti,
    kyllä oli useesti poliisi ja ambulanssi siinä pihassa.

    ***Ihmisellä on oikeus juoda itsensä hautaan hyvällä omallatunnolla**
    sen omaiset on eri mieltä, samoin naapurit

    Äänestä

ei semmosta ookkaan , koskkaa ollutkaan,

mut kelepaakos kuva latamiehen menopelistä
jolla
se köröttellee miekkareihin
motarilla porvoosta hessaan
ja saapi 150 km/h vaahista ylnoppeus-sakkoloita?

Äänestä

ALOITUKSEN aihe
on siis;

on RISTI
jonka ArtoNizzi valehtelee roikkuneen Betelin seinällä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tarviis FOTON kirjoitti:

seinällä,
siitä jonka artototuusvoittaja kertoo nähneensä siellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu