Kirjoita minulle kysymys niin vastaan siihen asiallisesti.
Olen todella psykologi ja haluan kokeilla tällaista toimintamuotoa netissä.
Olen todella psykologi ja haluan kokeilla tällaista toimintamuotoa netissä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Vastaa hyvä psykologi, miten saisin kavereita.
Olen 30-vuotias nainen.
Yritän kaikkeni, mutta kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut siitä, mistä haluan puhua. Minut keskeytetään tai kun avaan suuni, ihmiset kääntävät päänsä ja puhuvat muualle. Jos joskus saan ymmärtäjän, niin muutaman kuukauden kuluttua hän ei vastaa enää puhelimeen. Miehet häipyvät viimeistään aamulla eikä kukaan soita perään.
Tiedän, että olen jotenkin erilainen, että toiset eivät ole samanlaisia kuin minä. Mutta mikä on ero, sitä en tiedä. Miksi teen niin kummallisen vaikutuksen ihmisiin, kun haluaisin vain jutella heidän kanssaan tai olla heidän ystävänsä? Ne, jotka pystyvät, juoksevat pakoon, ne jotka eivät pysty (esim. työpaikalla), yrittävät luovia = olla olematta liian selvästi epäystävällisiä, mutta parhaan mahdollisuutensa mukaan välttävän kanssakäymistä kanssani.
En ole mikään enkeli. Olen tehnyt omat virheeni ja ollut suorastaan hirveä, mutta vain niille ihmisille, jotka ovat jostain syystä tulleet minulle hyvin läheisiksi. Rikoksesta minua ei ole tuomittu, vaikka en ihan laillisesti ole aina jaksanut käyttäytyä. Ongelmani on nimittäin mielisairaus, persoonallisuushäiriö. Todellisuuden tajussa ei kuulemma ole pahoja häiriöitä, mutta tunne- ja käyttäytymistasolla esiintyy kuulemma tavallisuudesta poikkeavaa käytöstä.
Ei kukaan tuttavani tai läheiseni varmaankaan kuvaisi minua hulluksi, mutta ihmiset aistivat erilaisuuteni niin kuin minäkin ja jättävät minut yksin. En ymmärrä yhtään, mistä minun pitäisi parantua. Jokin on vialla, mutta minä en tiedä, mikä, eikä kukaan suostu sitä minulle kertomaan, kun ei suostu muutenkaan olemaan tekemisissä kanssani.
Kun en ole tarpeeksi hullu, minun on elettävä terveiden ehdolla. Käyn töissä, elätän itseni ja maksan laskuni. Mutta on helvetin vaikeaa. Otin kissan ja lellin sen pilalle. En voi kieltää siltä mitään ja haluan halia ja silittää sitä kaiket illat. Silti järkytyn, kun kissa haluaa syliini: pitääkö se oikeasti minusta? Mikä vika siinä on?
Minä en juurikaan haluaisi elää, mutta kai minä toivon ihmettä, vaikka pitäisi jo olla tajunnut, ettei mikään auta. Olen onnellinen, että tämä helvetti loppuu joskus varmasti. Kun katson muita, ajattelen, että en halunnut koskaan elämää, enkä varsinkaan tätä, minkä sain.
Olen "iloinen karjalainen" eli vanhempani ovat syntyjään karjalaisia, mistä olen saanut kulttuuriperintönä sen, että kaikista vastoinkäymisistäni huolimatta en osaa olla ihmisten kanssa hiljaa. Olen puhelias. Enkä myöskään ole ihan tyhmä. Osaan vähän valita sen, mistä puhun riippuen seurasta.
Olipas tuo ensimmäinen kirjoituksesi synkkääkin synkempi.
Oikein ilahduin kun teit lisäyksen, jossa kerroit että olet kova juttelemaan.
Kommunikointi on kuitenkin aika vaikea taito.
Kun puhuu ihmisten kanssa, he huomaavat paljon tarkemmin kuin mitä sanoo sen, miten sanoo, millä äänenpainolla ja millainen on kasvojen ilme ja kehonkieli samanaikaisesti kun ilmaiset itseäsi puhumalla.
Oletko kiinnittänyt tällaisiin seikkoihin huomiota kommunikoidessa toisten ihmisten kanssa?
On myös tärkeää, että on tilannetajua, siis milloin voi sanoa mitäkin.
Tämä on hyvin tärkeää aistia.
Muuten saattaa olla, että toiset ihmiset vaivautuvat läheisyydestämme.
Terveisiä kissallesi, minäkin pidän kissoista.
Mitäs jos ensi töiksesi jättäisit nettihuijarit huomioimatta ja sitten jos siltä tuntuu niin ottaisit oikeaan ammattilaiseen yhteyttä.
Anna ihmisten pyytää ja hakea apua sieltä mistä he haluavat.
Vai oletko valmis maksamaan tämä tytön psykologillakäyntikustannukset?
Miksi luulet minun antavan ihmisille tuhoavia neuvoja?
Kehoittaisin sinua sen sijaan että keskityt kontrolloimaan minua ja muita täällä, ajattelemaan miksi sinulla on noin iso KONTROLLIN tarve?
On vaikeaa elää jos koko ajan täytyy pitää ei vain iteään vain myös kaikkia muita silmällä.
Tuollainen elämäntyyli tulee tosi rasittavaksi pitemmän päälle.
Oletko pohtinut koskaan tuota kontrollintarvettasi?
Mulla on lääkitys ja pitkäaikainen suhde MTT:oon. (Taitaa jäädä mun elämän ainoaksi todelliseksi suhteeksi.) Sieltä ei paljon muuta saa, kun uusittua reseptit ja joka kerta kuulla saman narinan, ettei tiettyjä vaarallisia lääkkeitä saa käyttää kuin hätätapauksessa. Vain jos työkyky on uhattuna, ollaan kiinnostuneita, muuten ei mitään väliä. Valitettavasti. Olisikin ihanaa, jos joku haluaisi auttaa mua tai jos jolla kulla olisi aikaa mulle. Mutta toinen ongelma on, että kukaan ei oikein voi tehdä mitään.
Kirjoittamalla tilanteeni pystyin hahmottamaan sen selkeämmin. Kai taas jaksan tästä ponnistaa.
Olen toki yrittänyt kiinnittää komminukointiin ja -taitoihin huomiota mm. lukemalla aiheesta kirjoitettuja kirjoja.
Eilisen kirjoittelun seurauksena muistin kerran tavanneeni omituisen miehen. Hän liikehti ajoittain omituisesti, vaikka ei hänellä varsinaisesti mitään pakkoliikkeitä ollut. Hän saattoi kesken kaiken äkisti hypätä seisomaan ja hakea jotakin sanomatta etukäteen mitään. Hän mietti yksinkertaisten (small-talk) kysymysten jälkeen kummallisen kauan ja muutenkin tuntui olevan toisissa sfääreissä. Hän vilkuili usein ympärilleen. Keskustelu hänen kanssaan oli kiusallista siitäkin huolimatta, että hän puhui ihan järkeviä. Omien kokemusten perusteella päättelin hänellä olevan mielenterveysongelmia, pahempia kuin omani, mutta kai minullakin sen verran heittää, että saan aikaan jonkinlaisen kummallisen vaikutelman, mikä saa ihmiset mielummin kiertämään minut.
Kiitos kuitenkin myötätuntoisesta vastauksesta. Ja vaikka olen nyt synkkä, niin voisi tilanteeni olla vieläkin huonompi. Käyn sentään töissä ja siellä joudun sosiaalisiin tilanteisiin. Muuten eristäytyisin kotiini ja sen jälkeen tilanteeni olisi luultavasti vieläkin vaikeampi. Töiden ansiosta olen itsenäinen eikä rahojen kanssa ole hirveän tiukkaa, vaikka terapiaan ei ole varaa.
Niinhän se tahtoo tässä yhteiskunnassa olla, että kun voi huonosti niin ei oikein kellään ole aikaa auttaa.
Tai kykyä ja halua, miten milloinkin.
Sinä siis syöt lääkkeitä, mutta olet vielä työelämässä kiinni.Ymmärsinkö oikein?
Onko paikkakunnallasi minkäänlaista ystävä-tai vertaisryhmää, johon voisit liittyä?
Onko sinulla ystäviä vai oletko aivan yksin?
Enhän tiedä nyt sinusta muuta kuin että sinulla on lääkitys ja että tunnet, että sinut on jätetty oman onnesi nojaan lääkepussi kädessä selviytymään omin voimin?
Jos vielä haluat, voisit kertoa vähän tarkemmin elämästäsi, nykyisestä ja menneestä, niin voisin paremmin hahmottaa sinun tilanteesi.
Kaikesta huolimatta toivon sinulle jaksamista ja parempaa uutta vuotta.
Teitpäs osuvan kuvauksen tuntemasi miehen kehonkielestä kirjoituksessasi.
Tuli mieleeni, että olisi varmasti hyväksi sinun itseluottamukselle ja kommunikaatiotaidolle, jos menisit vaikkapa ilmaisutaidon kursseille.
Siellä voi turvallisesti pienessä ryhmässä harjoitella ilmaisemaan itseään paremmin ja hinta on alhainen, ainakin kansalaisopistojen kursseilla.
Ei muuten haittaa, vaikka kissaasi hemmoitteletkin, ei rakkautta koskaan liikaa voi saada.
Hyvää jatkoa.
No eipä tarvinnut enempää raapia kun jo karisi psykologin elkeet ja tuli esille tavallinen talliainen joka tahtoo esiintyä milloin gynekologina, millon psykologina. (Oletkos pappinakin jollain palstalla, en ole vielä siihen ilmiasuusi törmännyt)
Mutta lopeta ihminen leikkiminen vakavalla asialla. Jos joku on avun tarpeessa, niin pahinta mitä voi hänelle sattua on joutua tuollaisen huijarin leikkikaluksi.
Onko sinulla mitään ajatusta siitä, kuka tuolla uskontopalstalla esiintyy psykiatrina, gynekologina ja lakimiehenä?
Minullakin on kyllä omat epäilykseni, mutta ei tulisi mieleenikään ruveta niitä tässä julkisesti repostelemaan.
Asiaahan täytyy perinpohjaisesti ensin tutkia ennenkuin julkaisee epäilynsä.
Etkö sinä enää uskontopalstalla viihdykään?
Älä hyvänen aika aja psykologia pois, mitäs jännää sinulla enää sen jälkeen olisi elämässäsi?
Käväsepä välillä vaikka tuolla eurosuomessa kattelemassa mitä pykäliä ne siellä taas tänään rikkoo.
On se varmaan vaikeaa olla noin täydellinen.
Muuten teillä on psykologin kanssa enemmän yhteistä kuin luuletkaan.
Psykologi toimii ilmaisena sielunhoitajana ja sinä toimit ilmaisena kyttänä.
Mutta miksi sinä täällä kyttäät ja mitä?
Se on varmasti sinulle itsellesikin suuri arvoitus jota voisit ratkoa kaiken pykälänlukemisen välissä.
Mitä jos sinäkin lakkaisit leikimmästä jotain sellaista mitä et ole.
Leikki leikkinä, mutta tuo "psykologin" leikki on hevosenleikkiä. Pahimmillaan se ei ole edes leikkiä vaan ihminen on harhan vallassa ja luulee itsekin olevansa se mikä esittää.
Ihmisen mielellä leikkiminen on helkatin vaarallista, ja jos yksi sairas joutuu toisen sairaan harhauttamaksi niin vain tuurilla käy niin ettei tapahdu jotain pahaa.
Ja vielä kerran; yksikään ammattieettinen ammattilainen, olkoon sitten psykologi tai lakimies, ei taatusti tule tällaiselle palstalle jakelemaan "neuvoja". Sellainen vain ei sovi kuvaan.
Eikös ole hyvä, että joku auttaa ihmisiä, ja vielä ilman palkkaa.
Näyttää psykologilla myös ammattitaitoa olevan.
Ja jos ei ole ennen täällä tällaista ollut, niin nyt on.
Aika muuttuu.
Miksei psykologin sovi tulla tänne auttamaan ihmisiä?
kirjoitin aiemmin, mutta eipä näköjään enää ole se mun kirjottama teksti täällä..
minusta se ei ollut asiaton.
No kuitenkin...en tiedä mitä tehdä...kun miehlläni on kaksi rakasta...ja ne ovat yksi toinen nainen ja minä ja hän rakastaa meitä kumpaakin yhtä paljon, mutta eri tavalla.
onko tämä sinun tai muiden mielestä normaalia?
Jos menet tuonne etusivulle ja yrität klikata parisuhde-kysymykseen vastausta sieltä.
Se on siellä missä on lapsista ja äideistä j n e.
Ilmeisesti ovat tehneet jotenkin hassusti nämä palstat, minäkin luulin ensin, että se oli poistettu.
Mutta olen kyllä vastannut, pitkän vastauksen teinkin.
Jos et löydä niin palataan, vastaan uudelleen täällä sitten.
Siellä keskustelujen etusivulla kävin katsomassa ja sinun pitäisi mennä sinne ja klikata vasemmalta luettelosta taisi olla viimeisenä:Äidit-riviä.
Sieltä sitten avautuu myös tällainen parisuhde-palsta.
Kerro miten meni?
Hei,
onpa mielenkiintoista tällainen mahdollisuus.
No, pystytkö auttaan mua: mitä teen kun miehelläni on yhtäkkiä potenssivaikeuksia ja nyt hän ei halua enää yrittää mitään. Olen kuin kuumeessa mennessämme nukkumaan ja hän ei halua minua. Mielestäni en ole ruma enkä haise. Olemme menneet naimisiin n. puolitoista vuotta sitten ja kaikki on mennyt todella hienosti sängyssä eli olen vasta näin aikuisena oppinut nauttimaan rakastelusta ja näyttänyt sen todellä miehelleni... ja nyt ollaan tilanteessa, jossa en tiedä mitä tekisin. Päässäni ovat seuraavat vaihtoehdot
1. hänellä on toinen nainen
2. hän on homo
3. hän on kyllästynyt minuun
No, tosin tuo viimeinen vaihtoehto tuntuu aika epätodennäköiseltä, koska hän haluaa aina olla kanssani ja tehdä kaikki asiat yhdessä. Rakastan häntä tosi paljon ja kärsin tästä tilanteesta.
Hän on sen luonteinen ettei voi puhua asioista, eli sulkeutunut. Ollut koko ikänsä poikamies ja minussa vihdoin nelikymppisenä löytänyt rakkaimpansa, niin hän alussa kertoi. Nyt ei kyllä enää puhuta rakkaudesta mitään, vain minä suukottelen ja halailen.
Vaihtoehto, että menisimme johonkin parisuhdeneuvojalle, ei tule kysymykseenkään. Hän ei halua että meidän asioitamme levitellään, joten olen joutunut jättämään kaikki ystävänikin. Hän pelkää että haukun ja moitin häntä ystävilleni.
Mitä ihmettä teen, alan olla niin väsynyt, että hyppään kohta jokeen!!!!!
Olisin hyvin mielelläni halunnut tietää miehesi iän, koska miehellehän usein tulee ihan luonnollista potenssin ja seksuaalivietin heikkenemistä tietyssä iässä.
Puhutaanhan usein miehen viidenkymmenen villityksestä.Tämä siksi, että kiihottuakseen alkavat miehet monesti katselemaan tai jopa hankkimaan itselleen nuorta naisseuraa.
Ei vaikuta kyllä ollenkaan siltä, että miehelläsi olisi muuta seuraa, vaan ilmeisesti hänellä on tällä hetkellä heikentynyt seksuaalivietti, mikä voi johtua testosterooonin, eli miehen seksuaalihormoonin vähenemisestä ja tai myös kunnon, sekä fyysisen että psyykkisen heikentymisestä, esim stressistä ja liikalihavuudesta ja kuntoilun puutteesta.
Pidät kuitenkin miehestäsi ja hän pitää sinusta, se on tärkeää.
Voisitte myös soveltaa tuollaista puolen tunnin jutteluaikaa.
Kummallakin on oma puolituntinen omalle juttelemiselleen siitä mistä haluaa jutella ja toisen on kuunneltava aktiivisti.Ei TV:tä ei lehtiä ei hajamielistä kuuntelua.
Ja pyytäessä vain kommentoitava toisen sanomisia.
Sitten vaihdatte rooleja, kuutelijasta tulee puhuja.Antakaa kuitenkin muutamia tunteja kulua välillä niin että ehditte psyykkiseen roolinvaihtoon.
Ottakaa tällainen tavaksi, laittakaa aika kummallekin joka on aina sama.
Voisitte myös kääntyä lääkärin puoleen ja neuvotella mahdollisesta viagran reseptistä, ehkäpä lääkärikin on sitä mieltä, että tällainen mieshormoonin lisäys olisi paikallaan.
Toivotaan parasta.
Emme pysty keskustelemaan, koska mieheni ei halua. Mutta olen itse tajunnut, etten ole tarpeeksi ottanut häntä huomioon, itse vain valittanut , että miksi kaikki ei ole kuin ennen. Ihan tänä aamuna mulle valkeni, että hänellä on todella vaikeuksia tämän erektion kanssa (ikä 42) ihan noin fyysisesti. Nyt hän on lkanut ulkoilla, urheilla ja tarkkailla syömistään. Ja mun pitää kanssa tehdä parhaani auttaakseni, eli ottaa hänet enemmän huomioon. Olen ollut liian väsynyt töistäni enkä ole keskittynyt perhe-elämään tarpeeksi. Nyt yritetään yhdessä, vaikka ei ollakaan asiasta puhuttu. Ehkä meillä vielä toimii tämä sanaton yhteys?
Sitä toivon minäkin.
Ottakaa vaikka ja hierokaa toistenne hartioita vuoropäivinä.
Siinä ei tarvitse puhua ja kuitenkin on intensiivinen kommunikaatio samanaikaisesti välillänne.
Voisit mennä pitämään "vastaanottoasi" (buahhaaahahhaaa!!!!) HUUHAA-sivuille. Tuntisit olosi kotoisemmaksi siellä, etkä pystyisi huijamaan ihmisiä. Vaikka anteeksi se sinulle syyntakeettomalle suotakoon.
Älä häiritse meidän psykologiamme.
Jos haluat nyrkkeillä, hanki nyrkkeilysäkki.
Olen käynyt vuoden ajan joka viikko keskustelemassa koulukuraattorini kanssa henkisistä ongelmistani. Olen vuoden varrella todella kiintynyt häneen, mutta hän ei ole oikea ihminen auttamaan minua.
Nyt olen käynyt kolmen kuukauden ajan minulle sopivammassa paikassa, mutta minulla on ongelmia psykiatrini kanssa. En uskalla millään tavoin luottaa/tukeutua häneen, koska en halua kiintyä häneen. Ero terapeutista kun tulee kuitenkin, eikä se ole kovinkaan helppoa...
Kun aloitetaan terapeuttinen kontakti kuuluu siihen aina myös eroaminen yhtenä terapian osana.
On tärkeää miten ero tehdään.
Siksi jo alussa päätetään terapeuttisen hoidon kestoaika melko tarkasti, niin että eron ajankohta on koko ajan tiedossa.Se ei saa mitenkään tulla yllätyksenä tai liian äkkiä.
Mutta koska se on alusta asti jo tiedossa ja kumpikin on hyväksynyt tämän tosiseikan, on eroprosessi käynnissä koko ajan, vaikkakin se on taka-alalla.
Tietenkin on myös eroja eri suuntien terapioitten kestossa, terapia voi olla hyvinkin lyhytaikaista, 10 kertaa, 5 kertaa tai kriisiterapiaa.
Usein terapia kuitenkin kestää pari vuotta jopa kauemminkin.
Tärkeää on valita terapeutti, josta pitää ja johon voi luottaa.
En saanut kirjoituksestasi selville, mikä oli ongelmasi, mutta erontuskasi oli selvästi havaittavissa.
Jos sinulla on ollut elämässäsi vaikeita eroja, tulee jokainen ero hyvin tuskalliseksi.
Yritä käydä terapeuttisi/psykiatrisi kanssa läpi ennemmin tapahtuneita eroja elämässäsi.
Kerro hänelle, miten tuskallista sinusta on jo etukäteen aloittaa kiintymys-suhde koska se tietää aikanaan vaikeaa eroa.
Hyvää jatkoa.
Ettehän te ihmiset ihan tosissanne kysele tuolta psykoottiselta psykologilta mitään itsellenne todella tärkeitä asioita, Hänellä näyttää olevan selkeä ajatus- ja suuruusharha, jossa hän elää. Todellisuudentaju on häneltä ihan oikeasti häiriintynyt. Oikea, koulutuksen käynnyt psykologi ei ammattietiikkansakaan vuoksi toimi näin. Joudutte vain hänen harhoihinsa mukaan ja pahennatte hänen sairauttaa. Kaikkein parhainta hänelle olisi kun jättäisitte huomiotta kokonaan. Alkaisi sitten ihan oikeasti hakea apua itselleen eikä käyttäisi teidän hätäänne hyväkseen.
Tuo uskontopalstan pikkuhassu juoksee täällä minun perässäni aina ja ikuisesti.
Se ilmeisesti pitää minusta-omalla sairaalla tavallaan.
Nyt hän on siellä yhtä aikaa gynekologina ja jumalana.
On se energinen mies/nainen, vaikeaa määritellä tämän päivän sukupuolta, kun se vaihtelee sitä niin usein.