Autoveron poistamisesta kansalaisaloite?

Aloitteessa olisi hyvä listata hallituksen valheet autoverojen ja käyttömaksujen osalta.Hallitushan on luvannut keventää vähäpäästöisten maksuja, mutta tekee päinvastoin. Veroja käytetään keinotekoisena tuonnin ja kilpailun esteenä. Teiden kunnossapitoa on heikennetty radikaalisti vaikka käyttömaksuja on nostettu. Liikenteen vaatimat kuolonuhrit nousee osaltaan autoveron aiheuttaman vanhan autokannan takia. Samaten autojen päästöt ovat korkeat samasta syystä. Ainoastaan autotuojat ryn lobbaus oman aseman pitämiseksi estää autoveron poiston.

Itse en voi aloitetta tehdä virkamiehenä, koska se saattaisi hermostuttaa esimieheni, jotka nuoleskelee tiettyjä autotuoja tahoja.
13125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Turhaa touhua, usko vaikka huviksesi.
autovero pitäisi muuttaa verotusmuotoon kuten yleverokin. Kaikki käyttää ajoneuvoja, eikä tällä hetkellä kerättävästä summasta ole esim. tieverkoston ylläpitoon.

Hyvinvointivaltiossa on tärkeää, että kaikki osallistuu maksuihin. Tämä maa on muutenkin konkurssissa, että maksuista luopuminen aiheuttaa vain lisää kuiluja köyhien ja rikkaiden välillä.

Äänestä
  • No yleisvero olisi oikeudenmukainen. Tosin on hankala korottaa veroprosenttia 10 yksiköllä, jotta polttoainevero, käyttömaksu,käyttövoimavero, autovero ja liikennevakuutusmaksu sekä näiden päälle lisätty alv saataisiin kerättyä. Toki sairas tilanne näkyisi paremmin.

    Äänestä

Yrittänä joudun aina miettimään , tuottaako investointi rahat myös takaisin. Ja mistä ne rahat saadaan investointiin.

Täällä on näitä "verot alas" populisteja, jotka ei budjettien tulopuolia paljon mieti. Puheiltanne puuttuu uskottavuus.

Äänestä
  • Vero ei ole mikään investointi vaan sillä maksetaan hallinnon ottamaa velkaa ja sen korkoja. Näiden veroja puolustelevien populistin olisi aika ottaa pää perceestä ja vapauttaa Suomen autokauppa kilpailulle. Se olisi veronmaksajien etu - usko pois. Ainoa joka häviää on autokauppias jo ei pysty sopeutumaan tilanteeseen.

    Olisi loogisempaa rangaista lisäverolla autoilun verojen välttelijöitä - eli pyöräilijöitä. Porukka haittaa veronmaksajan (autoilijan) liikennettä sekä liikkuu väylillä ilmaiseksi kuten sosiaalipummi.

    Äänestä

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288592368251.html

Direktiivikin kumottu, KOROTUKSESTA 2015 aikana jo päätetty.
...kerätkää ihan rauhassa nimilistoja ja kiukkua, päätöksiin se ei vaikuta.

Ps.
Aloittaja kun mainitsi olevansa virkamies, voisit ottaa edes jonkinlaisen "virkamiesvastuun" (mitä ei kylläkään ole usein nähty virkamiestaholta) ja lopettaa pää persiizzä esimiehiesi mielistelyn jos tämä asia sinua noin vtuttaa.

Äänestä
  • Turha linkittää tuollaisia keltaisen lehdistön "totuuksia" asilliseen keskusteluun. Suomella ei ole mitään esteitä poistaa rekisteröintiveroa ja sen tekeminen on kiinni ainoastaan siitä että virkamiesjohtoa vaihdetaan riittävästi ja mm. satojen miljoonien laskun Suomelle aiheuttanut Heikki Kuitunen saa lähteä.

    Äänestä

  • Iltapäivä lehdestä huolimatta, se direktiiviehdotus on edelleen ja kohta yhdeksättä vuotta käsiteltävien direktiivien listan ensimmäisenä.

    Kumma kun komissio ei ole ymmärtänyt, poistaa sitä listoilta

    Pitäisikö "sisäpiirin" tai Iltasanomien huomauttaa ystävällisesti asiasta

    Äänestä

  • hojoojo kirjoitti:

    Iltapäivä lehdestä huolimatta, se direktiiviehdotus on edelleen ja kohta yhdeksättä vuotta käsiteltävien direktiivien listan ensimmäisenä.

    Kumma kun komissio ei ole ymmärtänyt, poistaa sitä listoilta

    Pitäisikö "sisäpiirin" tai Iltasanomien huomauttaa ystävällisesti asiasta

    On ilmoitettu ja listalta toki poistunutkin, sinun "tiedoissasi" on virhe.
    Asia ei ole EU:ssa käsittelyssä ollut vuoden 2005 jälkeen.

    Auton hankintavero nousee vuoden 2015 aikana, siitä on jo päätös tehty.

    Äänestä

"Aloitteessa olisi hyvä listata..."

Jo alkusanat kertovat, mistä tämä aloittaja on: PerSuista.
(Ja sieltä suunnalta ei mitään järkevää ehdotusta ei ole tullut koskaan.)

Äänestä

Turha mitään kansalaisaloitetta on tehdä. Autovero poistetaan vuoden 2015 alusta. Tämä tieto on varma.

Äänestä

Sen verran täytyy kyllä ihan ääneen ihmetellä, että jos kyseinen virkamies olisi asian kanssa tekemisissä, niin hän kyllä tietäisi, että Autotuojien tärkein ajama asia on nimenomaan autoveron poisto, tai vähintään alentaminen. Autojen maahantuojat eivät mitenkään hyödy siitä, että meillä Suomessa on korkea autovero, joka ehkäisee tehokkaasti uusien autojen myyntiä ja autokannan vanhentumisen hidastumista. "korkea autovero on ongelmallinen niin liikenteenpäästöjen vähentämisen kuin liikenneturvallisuuden näkökulmasta." http://www.autotuojat.fi/verotus/autovero

Äänestä
  • Autovero nimenomaan takaa suljetun markkinan Suomessa. Autoveron poisto siis pienentäisi Autotuojat ry:n voittoja kilpailun avautumisen myötä. Autotuojat ry ajaa ainoastaan autoliikkeiden etuja, siihen kuuluu keinotekoisten tuonnin esteiden pitäminen.

    Äänestä

Suomen seuraava ongelma on lisääntyvä kuolonkolarit Suomalaisten kerjäläisten tuodut muu Euroopan romuautot, aika säälittävä on Suomen tulevaisuus, kun muut maat kehittyvät ja sijoittaa investointeihin, niin Suomen hallitus istuu peukalo p.....ssä ja nostaa veroja kun raha ei riitä, Suomesta häviää työpaikkoja jatkuvasti, kuka noita veroja sitten maksaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ähkutti kirjoitti:

Aloitteessa olisi hyvä listata hallituksen valheet autoverojen ja käyttömaksujen osalta.Hallitushan on luvannut keventää vähäpäästöisten maksuja, mutta tekee päinvastoin. Veroja käytetään keinotekoisena tuonnin ja kilpailun esteenä. Teiden kunnossapitoa on heikennetty radikaalisti vaikka käyttömaksuja on nostettu. Liikenteen vaatimat kuolonuhrit nousee osaltaan autoveron aiheuttaman vanhan autokannan takia. Samaten autojen päästöt ovat korkeat samasta syystä. Ainoastaan autotuojat ryn lobbaus oman aseman pitämiseksi estää autoveron poiston.

Itse en voi aloitetta tehdä virkamiehenä, koska se saattaisi hermostuttaa esimieheni, jotka nuoleskelee tiettyjä autotuoja tahoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu