Seurustelukumppani vaihtoon?

JSB

Syyskuun alussa tyttöystäväni lähti kolmeksi kuukaudeksi vaihtoon. Samaan reissuun lähti kaksi muutakin tyttöä jotka seurustelivat kumpikin tahollaan, mutta molemmat ovat jo pettäneet ja löytäneet paikallisista pojista uudet rakkaat.
Oma suhteeni on suht tuore, mutta esimerkiksi toisella tytöistä oli vuoden kestänyt suhde alla ennen reissua. Myös eräs tuttava pariskuntani erosi 5 vuoden seurustelun jälkeen, kun toinen osapuoli oli ollut vaihdossa.

Itse olen ollut päivittäin ollut yhteydessä tyttökaveriini ja hän mainitsikin, että suurin syy kahden muun tytön pettämishommiin oli kuulema vähäinen huomio poikakavereiltaan..

Kyselenkin täällä, että onko kellään kokemuksia siitä, kun seurustelukumppani lähtee vaihtoon ja kestikö suhteenne vai erosivatko tienne?
Ja mistä jatkaminen/eroaminen johtuivat?

4

781

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • G.E.M

      oma naiseni lähti 6kk:si vaihtoon,saa nähdä miten käy kun menen käymään siellä joulukuun alussa 2vko:ksi.

      meillä kans aika tuore suhde ennen lähtöä,yhdes oltiin 4kk ennen lähtöä.ollaan kyl juteltu kans sillain 3-4 kertaa viikos sähköpostilla ja muuten.

      mut meil on aika erikoinen suhde sileen et kumpikin tykkää myös olla omissa oloissaa,ei tarvi kokoajan olla yhdessä nyhjäämässä.

      vinkkinä sellasta et ei kannata ihan päivittäin olla yhteydessä,meil ainakin alko toista välillä tympäseen kun ei oo aina niin sanotavaakaan/mitään tapahtunu.

      kannattaa aina luottaa toiseen ja jos tuntuu epävarmalta niin ehdottomasti kysyä suoraan et haluuko toinen olla yksin.

      stekkaa nimimerkki,sieltä löytyy mun galleria ja e-mail osote,jos haluut kysellä lisää

    • elina

      Niin.

      Itse olen tällä hetkellä vaihdossa ja oma avopuolisoni jäi Suomeen. Sanoisin että täällä näkee aika kirjavaa käytöstä ihmisiltä mutta jos suhde on kunnossa ja henkilö ei kotimaassakaan pettäisi en näe vaihtoaikaa mitenkään "erityisenä mahdollisena pettämisaikana". Tietenkin riippuu myös henkilöstä, jos on aikomus pettää niin yhtä hyvin se saattaa tapahtua vaihdon aikana tai myöhemmin elämässä.

      Tottahan on että välimatkan kasvaessa ehkä huomaa itsestään uusia piirteitä ja saattaa tajuta ettei se suhde jossa on välttämättä ole se oikea. Silti jos suhde on sen arvoinen ja tarkoitettu olevan "se suhde" se kyllä kestää vaihdossa olemisen.
      Ainakin omat ja avopuolisoni tunteet ovat vain vahvistuneet entisestään minun ollessa täällä ja tiedämme tämän kokemuksen jälkeen että olemme taas vahvempia. Niin yksilöinä kun pariskuntana.

      Voimia ja jaksamista, vaikkei vaihtoaika ole mitenkään herkkua niin jälleennäkemisen riemu tekee siitä melkein sen arvoisen!

    • up

      oiskos kokemusta näistä vaihdoista ja muista ulkomaanvuosista...

    • ed

      Opiskelin aikoinani USA:ssa ja kyllä sinne vaihtoon eksyneet pääsääntöisesti pettivät kotimaassa olevia seurustelukumppaneitansa jossain vaiheessa - sukupuolesta ja kotimaasta riippumatta. Toisilla se kävi nopeammin kuin toisilla.

      Mutta oli sellaisiakin jotka pysyivät uskollisina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7929
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      456
      2211
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2120
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1691
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1228
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1216
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1098
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      833
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      748
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      727
    Aihe