Jos Jumala käskee, pitääkö totella?

Katsotaan kauanko tämä kysymys kestää, ennen kuin lähtee poistoon.

Raamatussa, VT:ssä, on kohtia, jossa rakastava Jumala käskkyttää ihmisiä tappamaan ihmisiä, milloin mistäkin syystä.

Esim. 1:
"Ja Herra sanoi Moosekselle: "Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vasten aurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois."

Esim. 2:
"Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

Esim. 3:
"Kulkekaa hänen perässään kaupungin halki ja tappakaa säälittä, ketään säästämättä.Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten. Saastuttakaa temppelirakennus, surmatkaa ihmisiä esipihat täyteen. Menkää sen jälkeen kaupunkiin ja tappakaa siellä.”

Kyseinen jumala on sama vaikuttaja joka seikkailee myös UT:ssa? Vai olenko väärässä?

Onko Jumalanne luvannut että hän ei enään määrää ihmisiä tappohommiin (Raamatussa?)?

Voisiko hän nykypäivänä määrätä vastaavia käskyjä, miks ei?

Kysymys uskovaisille:
Jos jumalasi antaa sinulle tappo keikan, niin kumpi menee edelle, Suomen laki vai Jumalasi?
16125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Oletko lukenut Luterilaiset tunnustuskirjat? Mitä siellä sanotaan?
Oletko lukenut myös katolisten ja ortodoksien vastaavat tunnustuskirjat? Mitä niissä sanotaan?
Oletko lukenut juutalaisten tunnustuskirjan, 613 käskyä ja kieltoa? Mitä siellä sanotaan?

Vastaukset löydät sieltä kysymyksiisi.

Äänestä
  • Raamattu tai sen juutalainen muoto "Tanakh" ei sisällä käskyä "Älä tapa", vaan: "Älä murhaan" joka on todellinen alkukielinen Israelin kansalle annetun lain käännöksen sisältömerkitys.

    Äänestä

Tunnustan, en ole lukenut.

Sinä olet todennäköisesti perehtynyt - voitko valistaa minua?

Äänestä
  • ÄLÄ TAPA tuli käskyksi jo varhain, 2. Moos. Mutta ei se ole estänyt Jumalaa käskemään tappamaan.

    Äänestä

Ja tässä on kysymys siitä mitä uskovainen ko. tilanteessa tekisi, jos siis selvästi kuulee Jumalan antavan hänelle käskyn tappaa yhden tai useampia ihmisiä.

Ateistina painelisin oitis lääkäriin, jos sellaisia kuulisin, mutta minä olenkin vain atsku..

Joutusiko kristitty harkitsemaan, mitä tekisi?

Äänestä
  • No Raamatun mukaan Mooses ja kumppanit oitis noudattavat Jumalan tappokäskyjä. Onko kunnon kristitty, jos kieltäytyy noudattamasta Jumalan käskyjä?

    Äänestä

  • "Ja tässä on kysymys siitä mitä uskovainen ko. tilanteessa tekisi, jos siis selvästi kuulee Jumalan antavan hänelle käskyn tappaa yhden tai useampia ihmisiä."

    Eroita toisistaan vanha ja UUSI testamentti. UUDESSA testamentissa ei Jumala kehoita ketään tappamaan, eli ei tarvitse mietti mitä tehdä.

    " Ateistina painelisin oitis lääkäriin, jos sellaisia kuulisin, mutta minä olenkin vain atsku.."
    Missä vietät iäisyytesi ?

    Äänestä

Miksi te tuollaisia ihmettelette, kun noita asioita tapahtuu esim Afrikassa tai syyriassa tai ehkä ukrainassakin. Siellä tapetaan ihmisiä. Oletteko uutispimennossa vai ettekö vain ymmärrä?
Te olette huolissanne mitä on joskus tapahdunut, mutta ette siitä että mitä nyt tapahtuu?
Onhan se selvää, että pelkäätte Jumalaa ja hänen voimiaan. Rukoilkaa että teille ei tapahtuisi ikävää.
Miksi haluaisimme kellekään ikävää? Miksi te haluatte?
Toteutatte omaa pahuuttanne ja pakahdutte siihen.
Ehkä olette pahassa niin kiinni, että ette pääse siitä enää eroon?
Olette pahuuden vankeja.

Mistä yksikään ihminen voi tietää Jumalan asioita. Omiannekaan ette osaa hahmottaa.

Äänestä
  • Enhän minä Jumalan asioita kysy, vaan mitä kristitty tekisi.

    Mitä nimimerkki näen näin tekisi, Jumalan käskyn mukaan, vai epäilisikö mielenterveyttäsi?

    Äänestä

  • NÄET NÄIN. Jaarittelit aiheen ohi. Kyllähän pahaa tapahtuu, ja se huomaankin. On huomattu pahat jutut Raamatustakin.

    "Onhan se selvää, että pelkäätte Jumalaa ja hänen voimiaan". Mitä tuo oli olevinaan? Mutta siinä mielessä kyllä, että jos kristityt alkaisivat tappamaan entiseen malliin tai Raamatun mallisesti Jumalan käskystä, niin pitäisi taas pelätä kristittyjä.

    "Toteutatte omaa pahuuttanne". Tuo oli taas aivan älytön heitto. Mistä sinä tiedät meidän pahuutemme? Omahyväisyys on yksi Raamatussa sanoitusta pahimmista synneistä.

    Äänestä

  • Copy Paste kirjoitti:

    Enhän minä Jumalan asioita kysy, vaan mitä kristitty tekisi.

    Mitä nimimerkki näen näin tekisi, Jumalan käskyn mukaan, vai epäilisikö mielenterveyttäsi?

    Gopy Paste

    Sun ilmeinen tarkoitus on trollata ja mikä sinä olet arvioimaan ylipäätään kenenkään mielenterveyttä täällä, tai millään muullakaan palstalla ?

    Oletko varovaisempi.

    Äänestä

  • huomautus kirjoitti:

    Gopy Paste

    Sun ilmeinen tarkoitus on trollata ja mikä sinä olet arvioimaan ylipäätään kenenkään mielenterveyttä täällä, tai millään muullakaan palstalla ?

    Oletko varovaisempi.

    Nimimerkille "huomautus" (palstapoliisi?)

    Trolli tai ei, kannattaa ensin lukea, mitä siinä yllä lukee, ja vasta sitten heristellään sormea - jooko?

    Peace!

    Äänestä

En tappaisi, koska en usko, että Jumala antaisi tuollaisia käskyjä. Alkaisin epäilemään, että tämä taitaa olla jonkun toisen valtakunnan ruhtinas, joka tällaisia käskyjä jakaa. Kristinskon Jumala on sanonut " Älä tapa", siitä käskystä pidän kiinni.

Äänestä
  • EVITA- No hyvä, ettet usko Raamatussa olevaan Israelin Jumalaan. Olet järkevä ihminen ja ajatteleva. Kristinuskossa on mukavampi Jumala.

    Tai mitä? "Kristinuskon Jumala on sanonut "Älä tapa". Mutta eihän tuo sitten pädekään, koska sama käskijä on käskenyt tappaa, ja on tappanut itsekin.

    Äänestä

  • "En tappaisi, koska en usko, että..."
    Hienoa, tuon halusinkin kuulla.
    Ehkä ihmiskunnalla on sittenkin toivoa.

    Äänestä

Jumalan taivas paratiisi on olemassa,myös Kadotus ,joka ei alunperin ihmisille ole tarkoitettu,vaan Lusiferille ja hänen joukolleen,ja ei uskovat ovat joutumassa myös ilman Jeesusta sinne,elä ole tyhmä,mutta jos olet,elä valita kohtaloasi Kadotuksessa,nyt on pelastuksen päivä nyt voit pelastaa itsesi jeesuksen kautta ,sitten ei kukaan sinua pelasta,se on ijankaikkinen ja lopullinen kidutus!
Jeesus rakastaa sinua ja haluaa pelastaa sinut siltä tuomiolta,mutta ei väkisin vaan kutsuen rakaudellisesti ja hyvää sinulle tarkottaen! Ari

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Copy Paste kirjoitti:

Katsotaan kauanko tämä kysymys kestää, ennen kuin lähtee poistoon.

Raamatussa, VT:ssä, on kohtia, jossa rakastava Jumala käskkyttää ihmisiä tappamaan ihmisiä, milloin mistäkin syystä.

Esim. 1:
"Ja Herra sanoi Moosekselle: "Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vasten aurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois."

Esim. 2:
"Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

Esim. 3:
"Kulkekaa hänen perässään kaupungin halki ja tappakaa säälittä, ketään säästämättä.Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten. Saastuttakaa temppelirakennus, surmatkaa ihmisiä esipihat täyteen. Menkää sen jälkeen kaupunkiin ja tappakaa siellä.”

Kyseinen jumala on sama vaikuttaja joka seikkailee myös UT:ssa? Vai olenko väärässä?

Onko Jumalanne luvannut että hän ei enään määrää ihmisiä tappohommiin (Raamatussa?)?

Voisiko hän nykypäivänä määrätä vastaavia käskyjä, miks ei?

Kysymys uskovaisille:
Jos jumalasi antaa sinulle tappo keikan, niin kumpi menee edelle, Suomen laki vai Jumalasi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu