Adventistipastori ei hyväksynyt baptistikastetta

Tekikö adventistipastori virkavirheen kuin hän kastoi kolmannen kerran?
Eräällä ihmisellä on lapsena saatu kaste. Baptistien kaste ja adventtikirkossa suoritettu kaste.
Herää kysymys, miksei adventtkirkossa voisi hyväksyä baptistien kastetta oikeaksi uskovien kasteeksi?

Pitävätkö adventistit ollenkaan uskovina lapsena kastettuja vai ovatko he sunnuntai pedonmerkin ja lapsikasteen vuoksi kadotukseen joutuvia?
1562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Adventtipastorit eivät sen vuoksi hyväksy toisten vapaitten seurakuntien upotuskasteita, koska adventistisessa kasteessa ihminen kastetaan nimenomaan ADVENTISMIIN (täytyy kastelupauksessa uskoa Ellenin olevan "jatkuva valon ja totuuden lähde").

Äänestä
  • Hei-


    Kyllä kasteet kelpaavat -uskon kasteet muissakin piireissä suoritetut.

    Kannattaa ajatella asiaa tietenkin siltä kantilta että lähdetään aina tietenkin ihmisen itsensä tarpeesta ja kuullaan ihmistä itseään.

    Ei pappiskunta noin vain päätä ihmisen kasteesta mikä kelpaa ja mikä ei, mutta seurakuntaan tulo on tullut kasteen kautta- ja kyllä kasteet muualla suoritetut päteviä uskon kasteet ovat. Lapsena suoritetut pirskotukset on haluttu uusia kuitenkin.

    Minun ymmärtääkseni on ihmisiä uskossa Kristuksessa jotka ovat vilpittömän tyytyväisiä lapsipirskotukseensa- ja kun omatunto on sovussa asiassa en minä ainakaan ole koskaan rohjennut asettaa kyseenalaiseksi heidän suhdettaan Jumalaan- (en ole kuitenkaan pappi enkä pastori) -Olen keskustelija täällä en mitään muuta- Ihminen vastaa Luuk 12:47-48 mukaan vakaumuksestaan ja toimistaan.

    "Yksi usko- yksi kaste- " Kasteiden lukumäärästä ei ole kyse vaan kasteen laadusta. Jos ihminen luopuu uskosta hän voi ottaa uuden kasteen uudessa uskonratkaisussa jos tahtoo tietenkin. Hän voi uusia kasteitaan jos hän on omantuntonsa kanssa tilanteessa on kasteensa suhteen epävarmuudessa.
    Aivan vapaasti voi mennä kasteella vaihtaessaan seurakuntaa jos hänestä itsestään siltä tuntuu.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

Adventistien kastelupauksessa on kulttipiirteitä sillä muutenhan adventistipastori ei olisi kastanut kolmannen kerran.

Äänestä

Millainen se on tämä adventistien kastelupaus?

Äänestä
  • Siinä pitää sitoutua uskomaan kaikki 28 adventismin opinkohtaa. Mitään ei saa kyseenalaistaa, kaikki pitää niellä. Vaikka olisi kuinka sitä mieltä, ettei EGW ole profeetta ja että vain Raamattu riittää, no way, ei kasteta, ellet suostu mukisematta.

    Äänestä

  • Oma usko kielletty kirjoitti:

    Siinä pitää sitoutua uskomaan kaikki 28 adventismin opinkohtaa. Mitään ei saa kyseenalaistaa, kaikki pitää niellä. Vaikka olisi kuinka sitä mieltä, ettei EGW ole profeetta ja että vain Raamattu riittää, no way, ei kasteta, ellet suostu mukisematta.

    Hei-

    "Kastelupaus" kertoo nopeasti mitä kirkko opettaa ettei tule liian suurta kulttuurishokkia yhtäkkiä sitten ja´pettymystä. Tietenkin on tarpeellista tietää mihin lystiin lähtee ja mitä on tekemässä.

    Kaikkitietäväinen ei tarvitse olla eikä voi kukaan ollakaan tavallisesti niin laajoissa jumaluusopin asioissa, mutta katsaus mitä opetetaan on tarpeellista nähdä.

    Minä en usko että kukaan haluaa kasteelle ja liittyä seurakuntaan jos havaitsee ettei voi olla sovussa seurakunnan opetuksen kanssa eikä ihmisiä edes haluta riitelemään sellaisesta mihin eivät voi uskoa.
    - Mutta pelivara pitää ymmärtää jättää ettää oppii ymmärtämään myöhemmin.

    Minä valehtelin korvat heiluen ensimmäistä kertaa elämässäni kolminaisuusopin suhteen- ja etsin siihen kirjallisuutta ja etsin siihen papeilta selitystä mutta kukaan ei osannut asiaa minulle opettaa.
    Meni toistakymmentä vuotta kunnes asia minulle kirkastui-

    Voit lukea sen täältä miten kolminaisuus menee ihmisen ymmärrykseen;
    http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1.1


    Siunauksia
    Jari Laurila

    Äänestä

Onkohan tohtoriveljekset Arasola ja Flink suorittaneet kolmansia ja jopa neljänsiä kasteita vai onko nämä jätetty adventistinaispastoreille?

Äänestä

Adventtikirkon kasteesta lisäys:

Tuppakkaa ei ollu pakko jättää ennen kastetta, kunhan muisti vetästä askin Sisua ennen altaaseen pulahtamista. Viinasta ne ei kysyny mitään ja se onkin kuulema ihan jokaisen oma asia, jos haluaapi vähän lauantaiehtoona tissutella kotonaan.

Eräs herra muuten lähti aina tupakille kesken sapattikoulun.
Muutaman kerran kävi nurkan takana kessulla tilaisuuden aikana.
Oli jo vuosia aikasemmin ottanu adventistisen kasteen.

Eikä sitäkään kukaan kysynyt kastelupauksessa, että kenen petissä kulloinkin makaat. Pääasia, että ilmaannut lauantaina lompsas kanssa sinne kirkkoon ja kerran kuukaudessa tuot kymmenyspussin rahastonhoitajalle tai panet sen kolehtihaaviin.
Muulla ei ole sitten paskankaan väliä.

Äänestä
  • Hei-

    Kaste on uskonratkaisu- siitä sitten lähdetään edistymään uskon tiellä.
    Kivikkoinen kapea polku vastaa alkaa.
    Tämä pelivara pitää olla.

    Parannusta tehden- ei kaikki muutu yhdessä yössä.


    Siunausta
    Jari Laurila

    Äänestä

baptistit EIVÄT käytä lapsikastetta, joten SINUN tarinasi on valetta tahi sinulle tapauksen kertonut pitää sinua niin pöljänä, että himoitsi kertoa sinulle valheen, jotta äityisit parjaamaan adventisteja.

Äänestä
  • TotuusFoorumille: Taisit lukea aloituksen "männen kusten" tai sitten et osaa laskea kolmeen! Väännänpä sinulle nyt oikein rautalangasta, mitä aloittaja kirjoitti (EN muuten ole aloittaja!):
    Henkilön kaste numero yksi (siis 1.) oli pienenä saatu lapsikaste.
    Henkilön kaste numero kaksi (siis 2.) oli baptistiseurakunnassa saatu upotuskaste.
    Henkilön kaste numero kolme (siis 3.) oli adventtiseurakunnassa suoritettu uusi upotuskaste. Syynä ilmeisesti se, ettei baptistien upotuskastetta kelpuutettu päteväksi kasteeksi.

    Taisit huutaa hieman liian aikaisin toista pöljäksi, mutta niinhän se on että "pilkka sattuu omaan nilkkaan!"

    Äänestä

Normaalisti Suomessa (eikä useimmissa muissakaan paikoissa) ei kasteta uudelleen adventtikirkkoon liittyvää baptistia. Asiasta tietenkin keskustellaan seurakuntaan liittyvän kanssa. Joskus ihmisillä voi olla erityisiä syitä, vaikkapa luopumusta tai jotakin syntiä, joiden vuoksi he haluavat uutta kastetta ja voihan jossakin olla sellainen pastorikin, joka ennemmin kastaa henkilön uudelleen kuin liittää hänet ennen kastettuna seurakuntaan.

Miksi kirjoittaa tästä niinkuin aloituksen tapaus olisi normaali käytäntö???

Äänestä
  • Kaste on verrattavissa ympärileikkaukseen.
    Raamattussa sanotaan: "YKSI USKO ja YKSI KASTE".
    Adventismissa on valheen henki ja eksytyksen joka ei ainakaan ole Jumalasta.

    Miksi sapattipyhimykset aina kiemurtelevat vastoin totuutta etsien muunneltua adventtitotuutta?

    Äänestä

  • eipäS kiemurrella kirjoitti:

    Kaste on verrattavissa ympärileikkaukseen.
    Raamattussa sanotaan: "YKSI USKO ja YKSI KASTE".
    Adventismissa on valheen henki ja eksytyksen joka ei ainakaan ole Jumalasta.

    Miksi sapattipyhimykset aina kiemurtelevat vastoin totuutta etsien muunneltua adventtitotuutta?

    ja sinä olet itse se paholaisen puolella oleva valehtelija. SINÄ TÄSSÄ KIEMURTELET. kaste ei ole ympärileikkaus eikä sitä voi siihen verrata. Se on väärää oppia sellainen vertailu.

    Yksi usko ja yksi kaste tarkoittaa yhtä oikeaa uskoa ja yhtä oikeaa kastetta. Siinä ei puhuta määrästä, vaan laadusta.

    Äänestä

  • eipäS kiemurrella kirjoitti:

    Kaste on verrattavissa ympärileikkaukseen.
    Raamattussa sanotaan: "YKSI USKO ja YKSI KASTE".
    Adventismissa on valheen henki ja eksytyksen joka ei ainakaan ole Jumalasta.

    Miksi sapattipyhimykset aina kiemurtelevat vastoin totuutta etsien muunneltua adventtitotuutta?

    Hei-

    "Yksi usko yksi kaste" Paavali tarkoittaa sanoissaan (en nyt hae sitä tarkemmin)
    kasteen laatua erotukseksi monenlaisista pesuista mitä siihen aikaan oli.

    Kristinuskossa siis oli yksi ainoa kaste joka oli laadultaan oikea uskon kasteeksi.
    Tästä on kyse "#yksi usko ja yksi kaste"
    - Ei ole kyse kasteen kpl/ per nuppi määrästä.

    >Kasteitaan voi uusia jos omatunto niin kehottaa tekemään.


    Siunausta
    Jari Laurila

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kulttipiirteitä kirjoitti:

Tekikö adventistipastori virkavirheen kuin hän kastoi kolmannen kerran?
Eräällä ihmisellä on lapsena saatu kaste. Baptistien kaste ja adventtikirkossa suoritettu kaste.
Herää kysymys, miksei adventtkirkossa voisi hyväksyä baptistien kastetta oikeaksi uskovien kasteeksi?

Pitävätkö adventistit ollenkaan uskovina lapsena kastettuja vai ovatko he sunnuntai pedonmerkin ja lapsikasteen vuoksi kadotukseen joutuvia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu