Miten voi olla näin vaikea päättää pysyäkö yhdessä vai erota? Meillä on tunteita keskenämme, mutta homma ei vain toimi. Mies on reissuhommissa ja on paljon poissa kotoa. Kun hän tulee kotiin meidän odotukset yhteisestä vapaa-ajasta eivät kohtaa. Hän haluaa viettää aikansa oman harrastuksensa parissa ja minä odotan yhteistä vapaa-ajan viettoa..Ollaan oltu yhdessä 30 vuotta, josta 20 naimisissa. Mitään kukkapuskaa en toki saanut 20v-hääpäivänä, mitä suotta...Usein saan känniseltä mieheltä vielä haukkuryöpyn, selvinpäin ei osaa keskustella oikeastaan mistään. Tiedän, että ero olisi varmasti paras ratkaisu, mutta miksi tämä päätös on niin vaikea? Pelkään tulevaisuutta yksin vaikka tiedän, että pärjään, mutta millä pääsen eroon tunteista miestäni kohtaan. Olen miettinyt asiaa paljon ja ajatukset vaihtelee puolesta ja vastaan.
Ahdistaa..
Rentun Ruusu
7304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei rentun ruusu.
Samastuimpa aika lailla kirjoitukseesi. Enpä ole tälläisiin palstoille kirjoitellut ja muutoinkin arka tietokoneen kanssa. Mutta mulla samanlainen tilanne, eli mies reissaa ja yhteistä elämää ei juurikaan ole. Meillä yksi alaikäinen tytär vielä kotona 16v.Muutama sana vaihdetaan , mulla mitta todella täysi. Ja nykyään raha-asiat niistä tulee "sota" on alkanut niin pihistelemään joka asiasta. Ero on vireillä ja nyt jo vois hakee kakkos vaihdetta. Piste iin päälle oli vajaa pari vuotta sitten huoraaminen siitä läksi alamäki. Siten velantekoa yksipuoisesti 10tuhatta ja rahat on mennyt kuulemma jonnekkin. Pankkikorttini käyttöä luvattomasti . Nää olen kyllä unohtanut mutta luottamus on kuitenki kärsinyt pahasti. Olen itse ollut kotihiiri, leiponut ruoanlaittoa rakastan siivoukset puutarhahoitoa ym, kaikkea kotinäpertämistä ja töissä normaalisti ollut . Mitä tehdä kaikki mennyt hukkaan.
Kai muistit tehdä ennen eroa avioehdon että kumpikin pitää oman omaisuutensa ja velkansa koska muuten häviät osituksessa kun velat vähennetään omaisuudesta ja voit jäädä tappiolle osituksessa.
Aina vain jaksan ihmetellä miten siedätte törkeitä rikkeitä liitossanne? Kuten toisen pankkikortin luvatonta käyttöä ja tuossa alempana oli haukkumista. Vaikkei sen puoleen. Exäni oli niin ovela, että sai rahaa pumpattua pienituloisilta vanhemmiltani, minulta salaa. Valehtelemalla minusta ja kaikesta muusta. Vasta eromme jälkeen tämä(kin) paljastui.
Voi olla että teidän molempien kirjoittajien elämä paranee, kun vain maltatte eron jälkeen olla ottamatta uutta luuseria.
Voihan sitä ystäviä olla miespuolisiakin, aika näyttää vasta todelliset luonteet ja salaiset paheet, joten varovaisuutta.
Nauttikaa elämästä ilman tuollaista painetta.
Uskon lapsienne ymmärtävän ja heillä on jo itsellään oikeus päättää siitä, miten paljon sitten haluavat olla tekemisissä jatkossa kenenkin kanssa.
Tuo on todella rumaa, että käytetään luvattomasti toisen pankkikorttia tai otetaan velkaa toisen tietämättä ja mihin.
Ensimmäisen kirjoittajan tilanteessa on aika pahaa, että haukkuu humalapäissään, muutoin tuo että ei niitä kukkapuskia tule, lienee enemmän tapa miehillä, itse en edes odota.
Jos reissuhommat liittyvät työhön ja niistä työpalkoista eletään vähän paremmin, ei pitäisi valittaa. Mieheni teki reissutyötä myös ja sama juttu, kotona ei ollutkaan yhteistä aikaa, meni kavereita tapaamaan, ei ollut muita naisia.
Kysyin asiaa häneltä, kun tunsin varmasti samoin itseni hylätyksi, kertoi, että ei osaa oikein elää lainkaan, kun tietää, että pitää kuitenkin jo lähteä sunnuntai-iltana taasen matkan päälle eli oli levoton, eikä osannut enää ottaa kodin töihin osaa. Toki oli silloin kuin voi yöt kotona ja jonkinlaista läheisyyttäkin oli.
Nyt tätäkin asiaa osaan paremmin katsoa, sillä eivät ne reissutyöt mitään herkkua ole, kotona olija saattaa luulla, että siellä sitä vapaana kaikesta vain vietetään leppoisaa aikaa, kyllä se kylmä kalsea hotellihuone on aika karu paikka.
Mieheni ei ole koskaan sortunut kapakoihin, eikä alkoholiin on enemmän ollut urheilullinen. Iltaisin käveli paljon ja lenkillä ollessa soitti yleensä kotiin.
Aikanaan työ loppui työnantajan yt.neuvotteluihin ja niin sai lähteä kortistoon eli ymmärrystä, asioilla kun tahtoo olla toinenkin puoli.
Ei ole ollut helppoa katsoa työteliään ja tunnollisen ihmisen potkaisua ulos, tosin se helpotus on, että kaikki joutuivat pois, koko homma myytiin yrityskaupalla , aluksi leikkivät, että vanha väki siirtyy vanhoina työntekijöinä, meni jonkin aikaa ja tämä todella saneerasi kaikki entisen pois.
Kortiston tulo on niin paljon vähemmän kuin palkkatulo ja ei todella kasvata silloin edes eläkettä.
Opin itse olemaan yksinkin ja joskus jopa nautin siitä rauhasta, sain tehdä mitä itse halusin, kukaan ei määrännyt, mutta ilkeät kielet ovat aina liikkeellä.
Olin eräässä yhdistyksessä hallituksessa mukana ja liikuin paljon, jopa oli joku juoninut miehelleni, että oli nähnyt minut illalla kaupungilla, mutta en tehnyt minkäänlaista väärää.
Työni vuoksi tunnen valtavan valtavan määrän ihmisiä ja voin heihin törmätä myös vapaa-ajalla, silloin on hienotunteista vaihtaa pari sanaa vaikka ilmasta, mutta en ole koskaan syyllistynyt minkäänlaiseen pettämiseen, en edes ajatuksissa.
Elämä ei todellakaan ole helppo yhtälö. Tiedän että silloin on hyvä olla, kun tietää itse, että ei ole tehnyt mitään luvatonta, voi vapaasti mennä ihan rinta rottingilla.
Moni kirjoittaja puhuu onnen etsimisestä, mikä sanoisin sen toisin, kun tuntee iloa elämässään eli on talous kunnossa, työtä, koska sitä tehdään elämisen eteen ja jos vielä lisäksi pitää työstään ja se perhe on tärkein ja koti.
Pitää ymmärtää tämän päivän työn vaatimukset eikä murjottaa toiselle, että joutuu reissutöissä käymään tai pitää mennä jopa ulkomaan matkoille työn vuoksi, eivät ne todellakaan lomaa ole, sitä on turha kuvitella.
Ja se että tuo matkatyö on todella rasittavaa, kotiin päästyä voi olla väsynyt ja tarvitsee rauhaa lepoa ja suurinta rakkautta on antaa levätä väsymys pois eikä alkaa räksyttämään kaikesta.
Tietenkin sen kotona olijan osa on myös rankka, vastuu kaikesta on yksin kannettavana, sitä helposti alkaa narista siitä, kuitenkin pitäisi toisen ensin antaa levätä ja sitten vasta suunnitella kodin tekemisiä ja sitä yhteistä hetkeä.
Tärkeintä lienee että siellä kotona näkyy, että on odotettu kotiin todella ja jopa tehty jotain sen eteen, silloin palaaja saa voimia nopeammin.
Hyvin vaikeaa on palata kuulemaan jatkuvaa narinaa, siitä miten pitää tehdä kaikki yksin, voi jopa karttaa kotiin palaamista.
Silloin kun liitto kukoisti ja oltiin sydämellinen perhe. Miestä todella odotettiin reissusta kotiin ja ylläreitä järjestettiin oli siivottu kokattu ja leivottu että sitten saatiin nauttia ja olla yhdessä.Hän teki reissuja tilausajoja oman työn ohella. Nyt eläkkeellä ja pärjättäis aivan hyvin, ja ikinä en ole yllyttänyt päin vastoin että ei tartte hommia tehdä. Mutta hänellä kova hinku mennä "loistamaan" ja kehuja ottamaan vastaan matkailijoilta. Omaa terveyttään ei ajattele (koko selkä jäykistetty)En ymmärrä miten verokortti kestää, siis ei kestä Pimee?. Mutta yhteistaloudessa ei näyt yhtään kerää itselleen kun tietää että ero ei ole kaukana. Toisaalta helpottaa kun on reissussa.
Häntä ei aikoihin ole kiinnostanut pienet kotirempat jota omakotitalossa on, itse olen yrittänyt korjailla. Hänellä vain seuraava reissu mielessä ja sitt kertoilee missä milloinkin on. Maailma avartaa ja aika hienoa. Minä kotona samaa koti- työ ja koirien kusetukset. Ei yhteistä aikaa. Lomat sama juttu. Itse olen ollut nyt kanssa kesälomilla töissä, että vähän olisi mitä likoille antaa .Omat menot niitä ei juurikaan ole, ääritapauksessa voin ostaa jotain pientä. Tiedän että olen nuuka, että täytys itseään ajatella myös.
Meillä mies on kerrallaan kaksi viikkoa pois ja kaksi viikkoa kotona. Olen maksanut joka laskusta puolet, vaikka palkkani on pienempi. Mies on halunnut käyttää rahansa autoharrastukseensa . Vapaa-aikansa viettää tallissa ja harrastetapahtumissa. Omakotitalo alkaa olla huonossa kunnossa, koska miehellä ei ole kiinnostusta/aikaa paneutua remonttihommiin, taitoa kyllä olisi. Nyt olen päätökseni tehnyt ja lähtenyt kodistamme. Toivon, että pysyn päätöksessäni ja jaksan eteenpäin.
Voimia Sinulle, kyllä elämä kantaa !