Voinko "häätää" tyttöystäväni?

jarkko25

Olemme asuneet tyttöystäväni kanssa samassa asunnossa 2,5 vuotta. Nyt kuitenkin haluaisin lopettaa suhteen. Asuntomme on minun nimissäni, vaikka hänkin on osallistunut vuokran maksuun (tosin ei yhtä suurella summalla kuin minä).

Olenko laillisesti oikeutettu "häätämään" hänet pois asunnostamme? Ilmeisesti näin on, koska asunto on minun nimissäni? Mainitsin hänelle erohaluistani edellisellä viikolla ja ajattelin pyytää häntä muuttamaan pois asunnostamme piakkoin. Olen miettinyt että miten sen voisi tehdä fiksusti, ettei kummallekaan jäisi pahaa mieltä.

23

3681

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mini

      Jos asunto on vain sun nimissä niin voit passittaa miukkiksen pois. Eihän sillä ole mitään virallisia papereita asunnosta. Mutta haluaako toinen jäädä ja toinen lähteä asunnosta?Toki olisi fiksua että voisitte erota sovussa.
      Kerro asiasta ja auta mimmiä muuttamaan pois =)
      Eli katsele ahkerasti asuntoilmotuksia.

    • nainen

      Voi pyhä yksinkertaisuus.. teillähän on ihmissuhde, jonka aiot katkaista. Asunto lienee siinä se pienin suru. Suhteen lopettaminen on kyllä suuremman keskustelun väärti, enemmän kuin mainitsemisen arvoinen. Tuskin hänelle paha mieli jää asunnon vuoksi, vaan sen vuoksi kuinka kylmästi aiot hänet "häätää" elämästäsi. Se on kasvun paikka teille molemmille.
      Tottakai laillinen oikeus on sillä, jonka nimissä sopimukset ovat.

      • Minna

        lähde, niin poliisi asialle. Mulla oli vuosia sitten samanlainen tilanne. Mies ei suostunut lähtemään. Mutta johan tuli vauhtia kun kaksi poliisisetää saapui paikalle muistaakseni häätöilmoituksen kanssa.

      • Joujou

        Kirjoittahan kysyi ainoastaan, voiko hän "häätää" naisensa pois asunnostaan-EI, mikä on tärkeintä erossa ja ihmissuhteissa.
        Ärsyttää, kun on pakko tunkea tuota asiaankuulumatonta paatosta joka tekstiin.
        Pysytään asiassa, niin jokainen hyötyy enemmän.
        Periaatteessa toista ei voi häätää asunnosta, jos hän on siellä kirjoilla. Sillä, joka yhteisessä taloudessa on mitäkin summia maksellut, ei ole mitään merkitystä.

      • jarkko25
        Minna kirjoitti:

        lähde, niin poliisi asialle. Mulla oli vuosia sitten samanlainen tilanne. Mies ei suostunut lähtemään. Mutta johan tuli vauhtia kun kaksi poliisisetää saapui paikalle muistaakseni häätöilmoituksen kanssa.

        Tuleva ex-tyttöystäväni (eriskummallinen ilmaus varmaan, no asia on vähän epäselvä muutenkin) tuntui ainakin eilen ottavan sen aika raskaasti, että joutuu muuttamaan. Hänelle olisi käytännöllisempää jäädä nykyiseen kämppään asumaan. Mutta en itsekään ole valmis muuttamaan pois kämpästä, koska työpaikkani on suhteellisen lähellä ja kaikki tarvittavat palvelut myös. Ja viihdyn myös hyvin asunnossa.

        Ikävä tilanne, mutta kompromissiratkaisuja ei tässä voi tehdä. En halua enää olla hänen kanssaan, ja haluan vapautta elämääni. Toivottavasti poliisia ei kuitenkaan tarvitsisi kutsua hätiin, vaan hän lähtee vapaaehtoisesti. Marraskuun puoliväliin asti annoin hänelle aikaa...

    • täti

      Keskustelet ensin teidän eroasian selväksi. Tuntuu vähän siltä, ettei sitä ole kunnolla tehty.

      Kun se asia on hoidettu, juttelette yhdessä asuntoasiat. Minusta asuntoasiassa ratkaisee se kummalla asunto alunperin ennen yhteenmuuttoa oli. Jos yhdessa hommasitte asunnon, vaikka nimesi papereissa onkin, päätätte myös yhdessä sen kohtalosta, kumpi jää.

      Jos todella haluat tehdä asiat fiksusti, ettei kummallekaan jäisi paha mieli, varsinkin kun itse olet jättämässä häntä, menet puolitiehen vastaan, vaikka pitemmällekin. Jos haluat hoitaa asian tosi siististi, annat hänen jäädä asuntoon ja hommat itsellesi uuden. Varaa kuitenkin kaikkien asioiden hoitoon riittävästi aikaa, koska ei kukaan voi löytää uutta asuntoa "piakkoin".

      • jarkko25

        Kiitos vastauksista!

        Sinulle "täti" sen verran, että olen jo tehnyt päätöksen. Minä jään asuntoon ja hän saa lähteä. Asunto on kuitenkin minun nimissäni ja olen maksanut n. 75% asunnon vuokrasta sen ajan, kun olemme asuneet tässä kämpässä kahdestaan. On vain oikeus ja kohtuus, että asunto jää minulle.

        Meillä oli eilen aika paha riita asian takia. Tuleva ex-tyttöystäväni haluaisi myös jäädä kämppään asumaan, koska hänen koulunsa on vain 300 metrin päässä asunnosta. Uskoakseni molemmat ovat kuitenkin eron kannalla, eli jommankumman on kämpästä poistuttava. Koska kämppä on minun nimissäni ja koska olen maksanut pääosan sen vuokrasta, asuntoon jään minä. Tyttöystävälläni ei ole mitään sanomista asiaan.

        Olen antanut hänelle aikaa marraskuun puoliväliin asti etsiä uusi kämppä itselleen. Viimeistään silloin hänen on poistuttava, ja tämä poika aloittaa uuden elämän :-).

      • Wanha setä
        jarkko25 kirjoitti:

        Aivan oiken, ja anna tulevalle ex-tyttöystävälle "häätöilmoitus" kirjallisena. Sinähän olet "päävuokralainen", joten määräpäivänä voit tarvittessa kantaa tytön tavarat ulos, jollei itse saa asiaa aikaiseksi. Varmemman vakuudeksi määräpäivän jälkeen vaihdata lukot, jos et saa kaikkia avaimia takaisin, tosin en paljon luottaisi jos kyseessä on "vanhanmalliset" avaimet ( suutareissakin voi teetättää melkein mitä avaimia tahansa)

      • JOHNNY
        jarkko25 kirjoitti:

        Kiitos vastauksista!

        Sinulle "täti" sen verran, että olen jo tehnyt päätöksen. Minä jään asuntoon ja hän saa lähteä. Asunto on kuitenkin minun nimissäni ja olen maksanut n. 75% asunnon vuokrasta sen ajan, kun olemme asuneet tässä kämpässä kahdestaan. On vain oikeus ja kohtuus, että asunto jää minulle.

        Meillä oli eilen aika paha riita asian takia. Tuleva ex-tyttöystäväni haluaisi myös jäädä kämppään asumaan, koska hänen koulunsa on vain 300 metrin päässä asunnosta. Uskoakseni molemmat ovat kuitenkin eron kannalla, eli jommankumman on kämpästä poistuttava. Koska kämppä on minun nimissäni ja koska olen maksanut pääosan sen vuokrasta, asuntoon jään minä. Tyttöystävälläni ei ole mitään sanomista asiaan.

        Olen antanut hänelle aikaa marraskuun puoliväliin asti etsiä uusi kämppä itselleen. Viimeistään silloin hänen on poistuttava, ja tämä poika aloittaa uuden elämän :-).

        MIKSI KYSYT NEUVOJA KUN SINULLA ON KYLMÄT TIUKAT PÄÄTÖKSET VALMIINA.
        VUOKRASUHTEESSA ON VÄHINTÄÄN KUUKAUDEN IRTISANOMISAIKA KIRJALLISENA, JOS EI PYSTY MUUTEN SOPIMAAN.
        USKON, ETTÄ TYTTÖYSTÄVÄSI TULEE MYÖHEMMIN OLEMAAN TYYTYVÄINEN, ETTÄ SINÄ OLET VAIN EXÄ MENNEISYYDESTÄ SENVERRAN KOVAN JA ITSEKKÄÄN KUVAN ANNAT ITSESTÄSI.

      • Rhyan
        jarkko25 kirjoitti:

        Kiitos vastauksista!

        Sinulle "täti" sen verran, että olen jo tehnyt päätöksen. Minä jään asuntoon ja hän saa lähteä. Asunto on kuitenkin minun nimissäni ja olen maksanut n. 75% asunnon vuokrasta sen ajan, kun olemme asuneet tässä kämpässä kahdestaan. On vain oikeus ja kohtuus, että asunto jää minulle.

        Meillä oli eilen aika paha riita asian takia. Tuleva ex-tyttöystäväni haluaisi myös jäädä kämppään asumaan, koska hänen koulunsa on vain 300 metrin päässä asunnosta. Uskoakseni molemmat ovat kuitenkin eron kannalla, eli jommankumman on kämpästä poistuttava. Koska kämppä on minun nimissäni ja koska olen maksanut pääosan sen vuokrasta, asuntoon jään minä. Tyttöystävälläni ei ole mitään sanomista asiaan.

        Olen antanut hänelle aikaa marraskuun puoliväliin asti etsiä uusi kämppä itselleen. Viimeistään silloin hänen on poistuttava, ja tämä poika aloittaa uuden elämän :-).

        Voinko häätää asunnostani tyttöystävän, jolla ei ole mitään sanomista asiaan, koska asuntoon jään minä?

        Fantastista logiikkaa...

      • chill
        jarkko25 kirjoitti:

        Kiitos vastauksista!

        Sinulle "täti" sen verran, että olen jo tehnyt päätöksen. Minä jään asuntoon ja hän saa lähteä. Asunto on kuitenkin minun nimissäni ja olen maksanut n. 75% asunnon vuokrasta sen ajan, kun olemme asuneet tässä kämpässä kahdestaan. On vain oikeus ja kohtuus, että asunto jää minulle.

        Meillä oli eilen aika paha riita asian takia. Tuleva ex-tyttöystäväni haluaisi myös jäädä kämppään asumaan, koska hänen koulunsa on vain 300 metrin päässä asunnosta. Uskoakseni molemmat ovat kuitenkin eron kannalla, eli jommankumman on kämpästä poistuttava. Koska kämppä on minun nimissäni ja koska olen maksanut pääosan sen vuokrasta, asuntoon jään minä. Tyttöystävälläni ei ole mitään sanomista asiaan.

        Olen antanut hänelle aikaa marraskuun puoliväliin asti etsiä uusi kämppä itselleen. Viimeistään silloin hänen on poistuttava, ja tämä poika aloittaa uuden elämän :-).

        Ei kyllä yhtään vaikuta siltä, että haluat hoita asian "fiksusti" niin kuin aloitusviestissäsi lukee.
        Ei niitä asuntojakaan ihan taivaasta sada, ja sinä "fiksusti" annat toiselle aikaa noin kolme viikkoa, etsiä asunto, ja hoitaa muutto.
        Et varmaankaan ole ihan niitä terävimpiä kyniä penaalissa. Fiksu et ainakaan ole. Onnea tyttöystävällesi, mistä tahansa saa paremman kuin sinä.

      • jarkko25
        chill kirjoitti:

        "Ei kyllä yhtään vaikuta siltä, että haluat hoita asian "fiksusti" niin kuin aloitusviestissäsi lukee."

        Mitä epäfiksua menettelyssäni on? Mielestäni toimin täysin normaalisti ja lakien mukaan. Edes mitään moraalisesti väärää en näe toiminnassani. Olen kyllä miettinyt asiaa, ja tullut tähän johtopäätökseen.

        "Ei niitä asuntojakaan ihan taivaasta sada, ja sinä "fiksusti" annat toiselle aikaa noin kolme viikkoa, etsiä asunto, ja hoitaa muutto."

        Kolme viikkoa on hänelle aivan tarpeeksi pitkä aika löytää asunto. Ja jos hän ei siihen mennessä löydä sopivaa kämppää, voi hän mennä vanhempiensa luokse siksi aikaa, kunnes kämppä löytyy.

        "Et varmaankaan ole ihan niitä terävimpiä kyniä penaalissa."

        Minulle on aivan sama mitä ajattelet "terävyydestäni".

        "Onnea tyttöystävällesi, mistä tahansa saa paremman kuin sinä."

        No toivotaan sitten niin. Minulle on pääasia, että saan jatkaa elämääni rauhassa ja puhtaalta pöydältä - ja tutussa asunnossani :-)

    • Suomalainen Mies

      Jos olisit fiksu ja herrasmies, et itkisi mitättömien rahojen perään, kun kyseessä on tunnetasolla tapahtuvia asioita rahan ja kämpän rinnalla.

      Jos olisit fiksu ja herrasmies, antaisit tytön jäädä asuntoon ja etsisit itselle uuden kämpän.

      Jos olisit Mies, hommaisit itse tytölle kämpän ja avittaisit uuden elämän alkuun.

      Mutta näyttää, että olet hieman itsekäs tyyppi, ikävä kyllä.

      • jarkko25

        "Jos olisit fiksu ja herrasmies, et itkisi mitättömien rahojen perään,"

        Raha on minulle tärkeää, tarvitsen sitä elämiseen. Niinkuin jokainen ihminen.

        "Jos olisit fiksu ja herrasmies, antaisit tytön jäädä asuntoon ja etsisit itselle uuden kämpän"

        Miksi ihmeessä? Kämppä on minun nimissäni ja olen maksanut valtaosan sen vuokrasta. On vain oikeudenmukaista, että juuri minä jään kämpppään asumaan.

        "Jos olisit Mies, hommaisit itse tytölle kämpän ja avittaisit uuden elämän alkuun."

        Minä uskon sukupuolten väliseen tasa-arvoon, johon kuuluu sekin, että molemmilla sukupuolilla on samat oikeudet ja velvollisuudet. En halua antaa ex-tyttökaverilleni mitään "etuoikeuksia" vain hänen sukupuolensa takia. Etsiköön uuden kämpän itselleen kuten kaikki muutkin vastaavaan tilanteeseen joutuneet.

        "Mutta näyttää, että olet hieman itsekäs tyyppi, ikävä kyllä."

        Et sinäkään välittäisi paskan vertaa, jos nainen tekisi saman miehelle. Mutta ilmeisesti miesten pitää nykyisinkin olla jotain vitun "herrasmiehiä" ja unohtaa oma etunsa. Minun kohdallani tuo ei päde. Minä teen tasan tarkkaan niin, mikä on parhaaksi itselleni.

        Niinpä teet kuten itsekkäältä voi olettaakin ja sillähän osoitat, että olet itsekäs epäherrasmies.

        Kukin tyylillään ja tottahan se on, että kaikista ei tule koskaan miestä saatika Miestä.

      • Jahas
        Suomalainen Mies kirjoitti:

        No eiköhän se kuitenkin ole tärkeintä, että olen itse elämääni tyytyväinen. Minulla on vakiduuni vaativalla ja haastavalla alalla, hyvä kunto ja terveys, kohtalainen naamataulu (naiset osoittaa usein kiinnostusta ravintoloissa) ja melkein uusi auto.

        Minulla ei ole mitään velvollisuutta toimia sinun moraalisäännöstesi mukaan. Pääasia, että toimin Suomen lakien puitteissa, ja näinhän tällä hetkellä teenkin.

        Minulla ei ole suhteen päättymisen jälkeen mitään velvollisuuksia exääni kohtaan. Onneksi emme ehtineet naimisiin tai edes kihloihin, sillä muuten ero ei olisi ollut näin helppo ja vaivaton :-).

      • M36

        joku sua ahdistaa aika rankasti ... se koira älähtää jne. Hoida ihmissuhteesi tyylikkäästi loppuun, älä loukkaa mutta älä myöskään nöyristele -- asiat asioina, silti sovitellen.

        Ole iloinen naamastasi, terveydestäsi, työstäsi ja autostasi -- ne eivät liity eroosi. Olen samaa mieltä, onneksi ette olleet naimisissa ... ja etenkin siitä, ettei teillä ollut lapsia, siihen et olisi ollut kypsä (tämä ei ole ilkeilyä).

        Voimia ja kasvamista ihmisenä.

    • Laki niin kuin luetaan

      Muista kirjoittamistasi viesteistä huomasin, että kyse on vuokrasopimuksesta, joka on sinun nimissäsi.

      Tällöin molemmilla avopuolisoista on yhtäläiset oikeudet asua vuokratussa asunnossa. Et voi häätää häntä.

      Jos ette pääse sopuun asiasta, kumpi vain voi viedä asian käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Se, jolla katsotaan olevan suurempi tarve jäädä asumaan ko. asuntoon, saa jäädä ja toisen käräjäoikeus määrää muuttamaan pois.

      Tällöin vuokrasopimus jää sen nimiin, joka asuntoon saa jäädä. Tuomioistuimen on lisäksi varattava vuokranantajalle tilaisuus tulla kuulluksi.

      • Kukka

        Kuinka paljon oikein tulee maksamaan häätäminen? Käräjäoikeuden kulut ym? Kannattaako se?

      • Laki niin kuin luetaan
        Kukka kirjoitti:

        Kuinka paljon oikein tulee maksamaan häätäminen? Käräjäoikeuden kulut ym? Kannattaako se?

        Muistelen, että istuntoon edenneen asian ratkaisusta perivät hakijalta 130 euroa käsittelymaksua (tästä kannattaa kysyä KO:n kansliasta). Vastapuolelta kannattaa vaatia kuluja korvattavaksi, jolloin hävinnyt ne maksaa lopulta.

        Jos ei itse kykene asiaa hoitamaan, asiamies ottaa helposti toisen 130 tms. Perineekö ulosottokin sitten jotakin maksua, jollei siippa noudata oikeuden päätöstä (?).

        Jos ei muuten sopuun pääse ja kokee asunnon itselleen tärkeäksi, mielestäni silloin kannattaa asiasta riidellä. Mutta jokainen tietysti arvioi itse hyödyn.

    • voit.

      eli ulos vain...

      • Herrasmies ei lyö naista .....

        Kun haluat toimia herrasmiesmäisesti tällaisessa tilanteessa naista kohtaan, niin fiksusti muutat itse uuteen asuntoon.Vaatii tietysti Sinulta hieman ponnisteluja sillä annoit kovin löysän ja päättämättömän kuvan itsestäsi. Haasta itsesi toimimaan kuin mies. Se kannattaa.Onnistuuko?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7847
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2127
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      2020
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1611
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1174
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1039
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      701
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      672
    Aihe