Ihmiset sanoo aina että asiasta kertominen auttaa, joten täs mä oon. Oon 15v. Mun tyttöystävä jätti mut vähä päälle kk sitte. Sekin oli ollu itsetuhoinen suhteemme alusta mutta rakkaus sai sen haluamaan elämään. Oon vierautunut ihmisten seurasta ja viiltelen viikon välein. Pahat muistot alakoulusta ja hyvät muistot naiseni kanssa vietetystä ajasta saa mut masentumaan ja välillä suuttumaan, joka tapauksessa joko saan raivokohtauksen tai alan viiltelee. Toivon välillä että joku vain ampuis mut kun en sitä viitsi/uskalla tehdä. Mutta se mielikuva siitä ettei tartte välittää mistään kun on kuollut on ehkä liian suuri.
elämä ei kiinnosta
oCamper1
6126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tsemppiä nuori mies.
Itsetuhoiset ajatukset kannattaa mytätä lähimpään roskikseen, sillä omakohtaisesta kokemuksesta, voin kertoa ettei viiltely auta edes siitä henkisestä pahasta olosta irtautumiseen, vaan pahentaa asioita entisestään.
Jos et itse pääse niistä ajatuksista ja viiltelystä eroon niin puhu jollekin luotettavalle ihmiselle tai tutulle.
Jokaiselle on maailmanloppu kun ensirakkaus menee mönkään. Nuorella se on erikoisen vaikeaa, kun ei ole vielä kokemusta käsitellä menetyksiä, mutta eihän niihin totu, sillä jokainen menetys on ainutlaatuinen. Suru ja kaipuu kestää aikansa ja sitten se alkaa lievetä ja huomaa ettei asia aina mielessä pyöri.
Sinä voit purkaa tunteita ja pahaa oloa vaikka liikkumalla, puhumalla, kirjoittamalla. Kun tulee kiusaus viillellä, lähde ihmisten pariin, luontoon ym.
Dude, oot vasta 15v... sulla on niin perkeleesti onnee eessä, tietäsitpä vaan :)
Tuollaiset ajatukset suoraan sanoen ovat osa nuoruutta. Ne KUULUVAT elämään! Mutta me VOITETAAN vaikeudet ja vahvistutaan, varsinkin jos rukoilet JUMALAA avuksi!
Hei oCamper1
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että asioista kertominen auttaa. Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi tai onko sinulla muita läheisiä, joihin voit luottaa. Voisitko puhua viiltelystä jollekin? Entä kouluterveydenhoitaja?
Pahat muistot alakoulusta ovat tietysti hyvin ikäviä, juuri siinä iässä olet ollut haavoittuvainen pieni lapsi ja olisit varmasti tarvinnut paljon huolenpitoa ja hyväksyntää. Puhumalla voisit varmasti käsitellä myös näihin tunteisiin liittyvää pahaa oloa.
Sydänsurut ovat ihmisen ydinsuruja ja siksi jätetyksi tuleminen sattuu aina. Mutta tässä sinulle on vakuuteltu, että elämä jatkuu. Uskon, että edessäsi on kokemuksia rakastamisesta ja rakastetuksi tulemisesta. Älä vaivu epätoivoon.
Onko sinulla ketään sellaista kaveria, josta et haluaisi vieraantua?
Elämällä on varmasti sinulle vielä paljon hyvää annettavaa. Älä luovuta.
Toivon siunausta sinulle
terv Päivi-pappi Hämeestä
painu sinä huora vittuu lätisemästä jostai olemattomasta tsiisuksesta