Miksi yrittäjiä verotetaan? Yrittäjät luovat hyvinvointia ja työpaikkoja.
Vain työnteolla ja yrittämisellä pidetään yhteiskunta pystyssä ja sen kansalaiset hengissä.
Miksi ihmeessä tätä parasta ainesta verotetaan?
Verot pois yrittäjiltä
3
195
Vastaukset
- tomppeli
Asiaa osittain. Lähinnä pienyrittäjien kohdalta, sillä jos tienaat 10.000 euroa brutto, niin käteen jää yhteiskunnalle menevän osan jälkeen n. 3000, kun palkansaajalla on suhde päinvastoin ja tuon kymppitonnin eteen pitää tehdä enemmän töitä. Sen sijaan suuryritysten vero on pieni ja valtiolta tukea pukkaa. Pienyrittäminen on se ydin, millä maa saataisiin nousuun, mutta kun tuetaan halpistyövoimaa pitämällä yllä tahallaan osaavaa ja koulutettua työttömyysreserviä suuryritysten käyttöä varten, niin maa menee yhä syvempään suohon. Kohta tulee kapina ja kansannousu.
- tomppeli
anteeksi, kirjoittaminen on huonoin alueeni ja sitä yritän tällä nettikirjoittelulla juuri parantaa. Tarkoitin siis että yrittäjän on tehtävä 10.000 brutto eteen paljon enemmän töitä kuin palkansaajan ja silti jää vähemmän käteen. Tiedän kun olen yrittäjän penska.
- Sivusta seurannut
Ei ole niin hirveästi merkitystä minkä verran verotetaan. Kokonaisveroaste asettuu tuonne 78 ja 82 prosentin väliin kaikilla kansalaisilla, vaikka yksittäiset verot olisivatkin vähän poikkeavat.
Yrittämisessä suurin ongelma ei ole verojen suuruus, vaan verottajan epävarmuus. Verottaja voi halutessaan tehdä "inhimillisen" virheen, jolla yritys saadaan nurin. Kun virhe oikaistaan muutaman vuoden kulutta, sillä ei ole enää merkitystä kun se yritys on jo jouduttu kuoppaamaan. Siinäkin olisi taas yksi aihe lisää MOT-ohjelmalle.
Toinen iso ongelma yrittämisessä on aloittaminen. Siihen on kasattu moninkertaiset keinotekoiset riskit, ainoastaan siitä syystä, että uusia yrittäjieä eikä työpaikkoja haluta. Ja niitä ei haluta sen vuoksi, että ay-liike saisi valtaa, puolueet saisivat valtaa ja ulkomaalaisomisteiset työnantajat saisivat halpaa työvoimaa.
Muuttamalla työttömyysturvalaki esittämälläni tavalla, molemmat näistä ongelmista poistuisivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057