Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Sopiva kalorivaje isolle miehelle

Kalorikone

Hei,

olen 28v mies, 183cm ja ~130kg. En harrasta aktiivisesti liikuntaa (vielä) mutta teen useampia monen kilometrin reippaita kävelyitä viikossa. Erilaisten laskukaavojen mukaan peruskulutukseni olisi ~3400-3700kcal päivässä, mikä tuntuu hurjalta luvulta.

Kokeilin joskus tuollaista kalorilaskuria ja en päässyt ihan tavallisissa syömisissäni edes tuohon 3000kcal asti, jo ennen laihdutusta. Ja yritin olla mahdollisimman tarkka syömisten kirjaamisissa, ei auta huijata itseään.

Mitä ehdottaisitte hyväksi kalorimääräksi per vuorokausi? Mielummin liian tiukkaa kuin liian löysää, olisi hyvä aloittaa tehokkaasti. Ostin juuri uuden kuntopyörän ja ajattelin ajella sillä (lähes) päivittäin väh 10km, ja sekin tuntuu tämänkokoisella olevan aika kaloriuuni.. mutta jos tuon lisää laskureihin niin päivän peruskulutuskin pomppaa reilusti, vielä hullumpiin lukemiin.

Help?

13

1721

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun vähennät noita hiilihydraatteja minimiin niin sillä voit pudottaa painoasi aluksi noin 25 kg vuositasolla. Toinen tärkeä suuntaus on noiden "kovetettujen kasvirasvojen välttäminen ja joita löytyy välipaloista ja einesruuista. Liikunta ei ole se tärkein pointti vaan oikeat ruokatottumukset.

      Tutustu jotakin kautta vaikka Lääkäri Antti Heikkilän ravintosuosituksiin, sillä hänen ohjeillaan monet ovat pudottaneet painoaan luokkaa 50-70 kg.

      Painon ohella "hyvän olon tunne" on ylipainoiselle selkeä saavutus.

      • Kalorikone

        Tuo karppaus onkin jo tuttu juttu. Pari vuotta sitten kokeilin sitä ja kyllä siinä 5kg lähti, mutta se meni hankalaksi kun
        a) kokkailuihmisenä harmittelin erittäin kovia rajoituksia ruokien suhteen
        b) sosiaalisten tilanteiden "pakkohiilarit" sai vatsan sekaisin, kun se ei ollut tottunut moisiin -> monia hankalia tilanteita.
        c) ruokaan upposi enemmän rahaa, mutta tämä ei enää vaikuta kun opiskelut on vaihtuneet työnteoksi.

        Noiden asioiden takia piti ottaa askel taaksepäin ja tyytyä nykyiseen "rajoitetusti hiilareita, nekin täysjyvää tms" -tyyliin. Leipää en pahemmin syö, muutama pala viikossa kun töissä iskee nälkä.

        Einesruokia syön ehkä yhden annoksen viikossa, tosiaan tykkään kokkailla.


    • 12+17

      Liity kalorilaskuriin tms, ja merkkaa sinne kaikki syömäsi ruoka. Hanki vaaka, jos et muuten pysty määriä arvioimaan.

      • Kalorikone

        Miten tämä liittyy kysymykseeni? Ei tuo kalorien laskeminen ole ongelma, olen jo kalorilaskurissa (liityin eilen) ja ruokapuntarinkin omistankin jo.

        Kysymys oli, että mihin kannattaa tähdätä? Perinteinen -500kcal peruskulutuksesta olisi jo nyt enemmän kuin mitä syön yleensä.


      • 7+4
        Kalorikone kirjoitti:

        Miten tämä liittyy kysymykseeni? Ei tuo kalorien laskeminen ole ongelma, olen jo kalorilaskurissa (liityin eilen) ja ruokapuntarinkin omistankin jo.

        Kysymys oli, että mihin kannattaa tähdätä? Perinteinen -500kcal peruskulutuksesta olisi jo nyt enemmän kuin mitä syön yleensä.

        No minäpä sanon oman mielipiteeni. Jos haluat tehdä homman niin, että tuntuu niin sellainen 1800-2000kcl vuorokaudessa on ok. Aluksi. Tuolla määrällä kaloreita saa jo syödä tajuttomat määrät ruokaa. Oletan että tajuat sen ruuan olevan vähärasvaista kanaa, tonnikalaa vedessä, vähärasvaista naudanlihaa, raejuustoa, rahkaa ym ja vähintään 600-1000g salaattia/kasviksia vuorokaudessa.Perunat, riisit ja pasta ei ole ruokaa. Jos on ihan pakko nöyrtyä niin vähän tummaa riisiä käy. Viljat ei ole ruokaa. Minä en ymmärrä miten siitä ei voi kieltäytyä. Minä ainakin olen onnistuneesti kieltäytynyt viimeiset viisi vuotta ja kyllä kaikki jo tietää, että en syö. Rasvat. Panosta laatuun. Ei kevyt höttöjä. Kyllä se siitä lähtee ja nopeasti lähteekin.


    • cuba libre

      No, yleinen suositus olisi noin 0.7% pudotusta / viikko, mikä sinulla tarkoittaisi noin 900kcal vajetta.

      7 4 on oikeassa että tuontyyppisillä muutoksila saa kuvun yllättävän täyteen ja varsin vähillä kaloreilla. Kun osaa käyttää mausteita, niin sitä makuakin ruokaan saa hyvinkin. Pysyväksi ruokavalioksi tuo ei kuitenkaan ole erityisen terveellinen, ja pidemmässä juoksussa elmistö kyllä osaa protestoaida tuollaista ruokavaliota vastaan. Kasviksia saa vetää aika huolella, niin halutessaan. Näkeehän sen kaupan pakastekasvispussista, että mikä sen ravintosisältö on.

      En lähtisi alle 2500kcal kokeilemaan, hetkellisesti voi kyllä 2000kcal:kin mennä mutta tulee kyllä äkkiä takapakkia. 2500kcal kyllä jo tarkoitaa kätännössä pomminvarmaa painonpudotusta jo sellaisenaankin, kun vaan pysyy ruokavaliossa. Alkuun voi lähteä yli kilo/vko. Ja 80kg painoiselle vähän liikkuvalle se alkaakin jo olemaan suht normaalikin ruokavalio.

      Pidemmällä tähtäimellä sitten rasvaa sekä hiilareita lisää siten, että ruokavalio normalisoituisi, olisi terveellinen sekä eritoten tärkeintä: Maittava.

      Sitä kuitenkin suositellaan, että katsoisi pysyviä muutoksia eikä tekisi mitään dieettiä. Ja pysyvät muutokset tulisi olla sellaisia, että niillä voi mennä koko elämän läpi ilman kaipuita tai ahdistuksia...

    • 11+13

      Koska kulutusta ei voi tarkalleen ikinä tietää, sun kannattaa valita sieltä 2000-3000kcal välistä joku tavoite, kokeilla sitä ja säätää myöhemmin jos muutosta ei tapahdu. Kuitenkin täytä ne kalorit oikealla ruualla.

    • diplomiliikkuja

      Lenkille liikkumaan 6krt viikko 15-20km kerrallaan, siitä tulee hyvä kalorivaje, toimi minulla kun oli paljon ylipainoa. Nyt liikunta jäänyt tavaksi ja voin vapaasti syödä mitä vain.

      • 18+8

        Jaa, miksiköhän 1,5h juoksulenkki 6krt viikossa ei pudottanut multa kiloakaan? Voisiko kenties olla, että laihduttaminen on kuitenkin syömisestä kiinni?


      • diplomiliikkuja
        18+8 kirjoitti:

        Jaa, miksiköhän 1,5h juoksulenkki 6krt viikossa ei pudottanut multa kiloakaan? Voisiko kenties olla, että laihduttaminen on kuitenkin syömisestä kiinni?

        No, Oletko madellut tuon matkan. Minä laihduin tuolla tavalla 26kg. Ei mitään ruokaremontteja.


    • 122223141

      Jos laskurin mukaan peruskulutuksesi on noin paljon,niin suosittelisin aloittamaan 2500 kcal vajeella.

      Jos kahdessa viikossa ei ole lähtenyt mitään, tiputa 2000kcal.

      Miehelle peruskulutus on yleisemmin 2500kcal päivässä, missä naisella se on 2000.

      Muista kuitenkin, että se laihdutus riippuu myös siitä, mitä syö, kuin pelkästään kaloreista.

      • diplomiliikkuja

        Minulla ainakin on joka lenkin jälkeen noin 1000-1500 kilokalorin vaje. Siihen joutuu jo tosissaan syömään lisää päivän aikana ettei paino enää putoa. Kannattais harkita liikkumista jos tosissaan haluaa läskeistä eroon. Kaupan päälle vielä edistää terveyttä melkolailla. Aloita aluksi vaikka kävely ja sitten kun paino on tippunut tarpeeksi, voit jo juosta. Reipas kävelykin nostaa peruskuntoa jonkinverran..


      • cuba libre

        Eihän sitä voi tietää. Mutta minulla 3000kcal tarkoittaa jo painonpudotusta, vaikka painoni on vain hieman yli 90kg, ikääkin on, enkä harrasta hyötyliikuntaa. En myöskään liiku niin paljoa kuin eräät täällä, vaan 3-4x/vko, aerobista max 2x/vko...

        On se yksilöllistä, muttei niin paljoa kuitenkaan, ettei 2500kcal dieetti 130kg miestä laihduttaisi... Ja aika rivakkaankin jos vielä harrastaa jonkinverran liikuntaa.

        Mikäli painaisin 130kg, tietäisin jo valmiiksi että 2500kcal alkaa olemaan jo turhankin tiukka dieetti...

        No, kaloreiden arvionti, siinä sitä klappia eniten on. Pitäytyy jossain ruokavaliosssa, katsoo vaikka kuukauden että miltä tuntuu ja tekee tarvittavia säätöjä... Ei tässä mitään hätää ole, elinkäisestä muutoksesta tässä on kyse. Mikäli palaa samaan, seuraus on yksiselitteinen: Tervetuloa 130 kg.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe