Humen giljotiini

Todettakoon jotenkin löyhästi postwittgensteinilaisessa hengessä, ja kielen instrumentaalista, välinearvoa korostavan näkökulman valossa, että
sanat saavat merkityksensä aina kunkin kielipelin osina.

Tämän kielellisen olettamuksen valossa voitaisiin vaikka todeta, että "Humen giljotiini" merkitys ja ymmärrys avautuvat aina sen käyttöyhteyden perusteella. Kuten varmasti hyvin tunnettua, Hume pyrki vankkana brittiläisen empirismin edustajan turvaamaan kokemukseen ja havaintoon perustuvan tiedon teoreettisen perustan. Näin hän väistämättä liittyi perinteiseen metafyysiseen keskusteluun ja kielenkäytön traditioon.

Hume pyrki ottamaan siten kantaa perinteiseen metafyysiseen kysymykseen varman tiedon luonteesta (kausaliteettien epäjatkuvuus). Eli tässä mielessä Humen giljotiinin voidaan sanoa olevan luonteeltaan fakta eli tieto-opilliseen, episteemiseen keskusteluun liittyvä väite.

Toisaalta Hume sovelsi kaiketi näkemystään
moraalisen kielenkäytön alueella, joka puolestaan voitaneen redusoida metafysiikan osa-alueeksi. Periaate, jonka mukaan siitä mikä on EI seuraa, miten asioiden TULISI olla. Onhan tämän väittämän valossa selvää, että kaikkia ihmisten välisiä relaatioita koskevat keskustelut esim. televisiossa eivät liity niinkään siihen kuinka asiat havaittavina ympärillä ovat, vaan kuinka niiden TULISI olla (politiikka). Ehkä tämän käyttöyhteyden valossa "Humen giljotiinina" tunnettu periaate on totuttu pitämään etenkin arvoväitteenä.

trr-mitja kirjoitti:

Todettakoon jotenkin löyhästi postwittgensteinilaisessa hengessä, ja kielen instrumentaalista, välinearvoa korostavan näkökulman valossa, että
sanat saavat merkityksensä aina kunkin kielipelin osina.

Tämän kielellisen olettamuksen valossa voitaisiin vaikka todeta, että "Humen giljotiini" merkitys ja ymmärrys avautuvat aina sen käyttöyhteyden perusteella. Kuten varmasti hyvin tunnettua, Hume pyrki vankkana brittiläisen empirismin edustajan turvaamaan kokemukseen ja havaintoon perustuvan tiedon teoreettisen perustan. Näin hän väistämättä liittyi perinteiseen metafyysiseen keskusteluun ja kielenkäytön traditioon.

Hume pyrki ottamaan siten kantaa perinteiseen metafyysiseen kysymykseen varman tiedon luonteesta (kausaliteettien epäjatkuvuus). Eli tässä mielessä Humen giljotiinin voidaan sanoa olevan luonteeltaan fakta eli tieto-opilliseen, episteemiseen keskusteluun liittyvä väite.

Toisaalta Hume sovelsi kaiketi näkemystään
moraalisen kielenkäytön alueella, joka puolestaan voitaneen redusoida metafysiikan osa-alueeksi. Periaate, jonka mukaan siitä mikä on EI seuraa, miten asioiden TULISI olla. Onhan tämän väittämän valossa selvää, että kaikkia ihmisten välisiä relaatioita koskevat keskustelut esim. televisiossa eivät liity niinkään siihen kuinka asiat havaittavina ympärillä ovat, vaan kuinka niiden TULISI olla (politiikka). Ehkä tämän käyttöyhteyden valossa "Humen giljotiinina" tunnettu periaate on totuttu pitämään etenkin arvoväitteenä.

Käsitys kielestä instrumenttina, sikäli kun sillä tarkoitetaan jotain senkaltaista että kielellä ilmaistaan tarkoituksia, ei sovi wittgensteinilaisiin kielipeleihin. Kielen ja ajattelun perimmäisestä ykseydestä Wittgenstein ei luopunut myöhäisfilosofiassaankaan.

Postwittgensteinilaiset sitten tekivät opillisia muotoiluja.

Muuten yhdyn siihen miten Humea kuvailet.

kielipelit kirjoitti:

Käsitys kielestä instrumenttina, sikäli kun sillä tarkoitetaan jotain senkaltaista että kielellä ilmaistaan tarkoituksia, ei sovi wittgensteinilaisiin kielipeleihin. Kielen ja ajattelun perimmäisestä ykseydestä Wittgenstein ei luopunut myöhäisfilosofiassaankaan.

Postwittgensteinilaiset sitten tekivät opillisia muotoiluja.

Muuten yhdyn siihen miten Humea kuvailet.

Ehkä ilmaisin asian huonosti, mutta
missä väitin, että kieli ja intetiot, tarkoitteet olisivat yhdessä jotenkin edustettuina itse Wittgensteinin ajattelussa?

Lieneehän selvää,että Wittgensteinin esittämä kritiikki on ensi sijaisesti "yksityisen kielen" kritiikkiä, jolle metafysiikakin kieli laskee perustansa!

Postwittgensteinilaisista todettakoon vain että, itse "kielipelien" käsite on lanseerattu meidän käsitekartastoon D.Z.Phillipsin toimesta, jota
voitaneen pitää eräänä postwittgensteinilaisen ajattelun keskeisimpänä edustajana.

Missään ei kuitenkaan ole sanottu, että
Phillipsin tulkinta tekisi täysin oikeutta itse Wittgensteinin ajattelulle, aivan kuten ei voida sanoa postkantilaisten ajattelun olevan yhteismitallista Kantin ajattelun kanssa...

trr-mitja kirjoitti:

Ehkä ilmaisin asian huonosti, mutta
missä väitin, että kieli ja intetiot, tarkoitteet olisivat yhdessä jotenkin edustettuina itse Wittgensteinin ajattelussa?

Lieneehän selvää,että Wittgensteinin esittämä kritiikki on ensi sijaisesti "yksityisen kielen" kritiikkiä, jolle metafysiikakin kieli laskee perustansa!

Postwittgensteinilaisista todettakoon vain että, itse "kielipelien" käsite on lanseerattu meidän käsitekartastoon D.Z.Phillipsin toimesta, jota
voitaneen pitää eräänä postwittgensteinilaisen ajattelun keskeisimpänä edustajana.

Missään ei kuitenkaan ole sanottu, että
Phillipsin tulkinta tekisi täysin oikeutta itse Wittgensteinin ajattelulle, aivan kuten ei voida sanoa postkantilaisten ajattelun olevan yhteismitallista Kantin ajattelun kanssa...

>>> Postwittgensteinilaisista todettakoon vain että, itse "kielipelien" käsite on lanseerattu meidän käsitekartastoon D.Z.Phillipsin toimesta, jota
voitaneen pitää eräänä postwittgensteinilaisen ajattelun keskeisimpänä edustajana.


No ei kai sentään. Phillipsin kirjallinen tuotantokin alkoi vasta kuusikymmenluvun puolivälissä. von Wrightkin käsitteli Wittgensteinia varsin perusteellisesti jo aiemmin suomeksi ilmestyneessä Logiikka, filosofia ja kieli -teoksessa.

Phillipsiä suomeksi imitoi Haikola ja myöhemmin Työrinoja. Molempien keppihevosena on käyttää kielipeli-ideaa kristillisen apologian työkaluna. Väitteeseen että voidaan määritellä erityinen "uskonnollinen kielipeli" kuin automaattisesti sijoitetaan totuudellinen legitimaatio. Vain kristitty voi tietää uskontotuuden, mutta tuo totuus on kielipeli-idean kautta niin legitiimi kuin totuus yleensä voi olla.

Juuri tuollaista periaatteessa relativistista kielipeli-idean tulkintaa pitää vastustaa. Se on karkeaa yksinkertaistamista ja tarkoitushakuista tulkintaa.

lisää kirjoitti:

>>> Postwittgensteinilaisista todettakoon vain että, itse "kielipelien" käsite on lanseerattu meidän käsitekartastoon D.Z.Phillipsin toimesta, jota
voitaneen pitää eräänä postwittgensteinilaisen ajattelun keskeisimpänä edustajana.


No ei kai sentään. Phillipsin kirjallinen tuotantokin alkoi vasta kuusikymmenluvun puolivälissä. von Wrightkin käsitteli Wittgensteinia varsin perusteellisesti jo aiemmin suomeksi ilmestyneessä Logiikka, filosofia ja kieli -teoksessa.

Phillipsiä suomeksi imitoi Haikola ja myöhemmin Työrinoja. Molempien keppihevosena on käyttää kielipeli-ideaa kristillisen apologian työkaluna. Väitteeseen että voidaan määritellä erityinen "uskonnollinen kielipeli" kuin automaattisesti sijoitetaan totuudellinen legitimaatio. Vain kristitty voi tietää uskontotuuden, mutta tuo totuus on kielipeli-idean kautta niin legitiimi kuin totuus yleensä voi olla.

Juuri tuollaista periaatteessa relativistista kielipeli-idean tulkintaa pitää vastustaa. Se on karkeaa yksinkertaistamista ja tarkoitushakuista tulkintaa.

ilmeisesti sinulta jäi lukematta viestini viimeinen rivi, kaikella kunnioituksella.
Sisyfos työntää kiveä ikuisesti.

trr-mitja kirjoitti:

ilmeisesti sinulta jäi lukematta viestini viimeinen rivi, kaikella kunnioituksella.
Sisyfos työntää kiveä ikuisesti.

noille viimeisille riveille halusin antaa sisällön.

Kiitos kommenteistasi.

filosofi Humen mukaan Jumalan olemassaolo olla tosiasia?

mahtoiko kirjoitti:

filosofi Humen mukaan Jumalan olemassaolo olla tosiasia?

joka on giljotiinin mukainen vrhepäätelmä; tunteista muodostettu idea, joka on lähtöisin tosiasioista - kaikesta siitä hyvästä ja täydellisestä, mitä Jumala edustaa.

Jos joku uskoo kaiken kuvittelun olevan totta, niin silloin Jumalan olemassaolo on tosiasia. Hume tosin jättää varauksen, mitäpä jos sittenkin olen väärässä?