Lähde: www.sirpress.info
Niin sanottu Haagin lapsikaappaussopimus on "ratifioitu" vain presidentti MARTTI AHTISAAREN asetuksella 1.8.1993. Sekä laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on väärin säädetty, oikeammin niitä ei ole säädetty lainkaan. Ne olisi pitänyt tehdä laiksi perustuslain säätämisjärjestyksessä, eli kaksilla valtiopäivillä tai kiireellisenä. Säätämiseen tarvitaan 5/6 enemmistö eduskunnassa, koska laki kajoaa kansalaisten oikeuteen asua ja pysyä Suomessa.
Tätä "väljää" lakia (niinkuin KKO:n presidentti LEIF SEVÓN on julkisuudessa kuvaillut) ja ns. Haagin "palautussopimusta" soveltaen Suomessa on vuosittain n. 20 lasta karkotettu ulkomaille. Näin sanoo turkulainen tutkija ja oikeustaistelija KALEVI KANNUS.
Kaikki suomalaisäidit eivät pysty taistelemaan samalla tavalla kuin OUTI KOSKI. Kaikilla ei ole niin vaikutusvaltaisia tukijoita. Eduskunnan varapuhemies (poikien isoeno) ja joukko kansanedustajia on syyttänyt julkisesti KKO:n presidenttiä ja oikeusneuvoksia väärästä tuomiosta. Jos varapuhemies ko. kansanedustajat ovat vakavasti sitä mieltä, valtioneuvostoon vetoamisen sijasta kansanedustajien (10 -12 allekirjoittajaa) pitää haastaa KKO:n presidentti ja oikeusneuvoksia valtakunnanoikeuteen. Jompi kumpi, kansanedustajat tai KKO:n neuvokset ovat väärässä. Hovioikeus teki aiemmin täysin KKO:n päätökseen nähden vastakkaisen päätöksen. Kukaan ei voi väittää että HO:n päätös olisi lainvastainen.
Tiedossamme on, että Yhdysvaltain taholta on Suomen viranomaisia painostettu, USA:n Helsingin suurlähetystö on useita kertoja kiirehtinyt palautuksen toimeenpanoa. NATO-kumppanuusvaltion Suomen on kunnioitettava USA:n lakeja ja oikeudenpäätöksiä, Kannus sanoo.
Nyt pojat ovat "susien luolassa", Tunnen kokemuksesta Oulun lasten psykiatrian "asiantuntijat", jotka edustavat virkavaltaa samalla tavalla kuin Espoon yksipuolisesti puolueelliset psykiatrit. Haapaveden kaupungissa asuvalta sokealta äidiltä pakkohuostaanotettiin 5-vuotias poika, vaikka käräjäoikeuden päätöksellä sijaisvanhemmuus määrättiin isovanhemmille. Nyt poika on Helluntai-seurakunnan omistamassa pakkolaitoksessa Oulussa. Mitkään valitukset eivät ole auttaneet...
Turkuun Yhdysvalloista takaisin saatu Kim EI MUISTA hänen palautuspäivänsä "kemiallisen terapian" sumentamaa aikaa Turun pakallisviranomaisten kynsissä. Äiti sai tavata poikaansa puolen tunnin ajan, mutta hän ei pystynyt keskustelemaan tokkurassa olevan lapsensa kanssa lainkaan. Poika hädintuskin tunsi äitinsä.
Pojan lääkitysselvityksen on Terveydenhuollon oikeusturvakeskus TEO julistanut salaiseksi vuoteen 2103 asti, eli sadaksi vuodeksi. Minulla on dokumentti arkistossani.
Hämeenlinnan naisvankilassa on vangittuna lastenoikeusjärjestön puheenjohtaja, lastenlääkäri syytettynä törkeästä lapsen vapaudenriistosta, vaikka kyseessä oleva tyttö ei ole päivääkään ollut esim lääkärin kotona muuta kuin lääkärintutkimusten yhteydessä. Lastenlääkäri on ainoastaan valokuvannut 6-vuotiaan tytön vammat, äidin epäilyksestä ja tytön oman videoidun kertomuksesta tyttöä raiskatun peräsuoleen. Lääkäri kirjoitti äidille lähetteen Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan tarkempia tutkimuksia varten. Lasta ei tutkittu, vaan huostaanotettiin ja äitiä ryhdyttiin testaamaan hulluksi. Edellä mainittu syyte lääkäriä vastaan on tekaistu. Silti syyttäjän vaatimuksesta passitus mielentilatutkimukseen ja sen jälkeen vuosi vankeutta. Asiasta tarkemmin osoitteessa http://www.promerit.net/turun.hovioikeus181004.phtml.
Rogersin poikia kuukauden ajan piilotelleet Radio Kajauksen AKI KARJALAISELLE ja PEKKA TURPEISELLE lähettämässään sähkökirjeessä Kannus toteaa:
Tämä ennuste ei ole luulo, vaan tieto, joka perustuu yli kahdenkymmen vuoden ammatilliseen kokemukseeni kusetettujen kansalaisten puolustamisessa ja avustamisessa. Outi Koski ja poikien piilottelussa avustaneet henkilöt saavat lähiaikoina syytteet lasten törkeästä vapaudenriistosta. Teille vaaditaan ehdotonta vankeusrangaistusta, esimerkkinä siitä, miten käy jos julkista valtaa ja lainkäyttöä vastaan kapinoi.. Turpa tukitaan tehokkaasti. Tämän "esimerkillisyyden" ja Suomen linjan palautustapauksissa on määritellyt oikeusministeriön hallitussihteeri MERJA NORROS lausunnossaan Helsingin Sanomissa 24.12.1999.
Kannus kertoo, että Haagin lapsioikeussopimusten listassa Suomen "ratifiointipäiväksi" on merkitty 1.8.1994 eli sama päivä jolloin Ahtisaari allekirjoitti asetuksensa.
Minua vastaan ei ole kävellyt lainsäätäjää tai oikeusoppinutta, joka vakuuttavasti todistaa että Suomi solmi kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin kajoavat kansainväliset sopimukset pelkällä presidentin asetuksella. Eihän Ryti-Ribbentrop -sopimuskaan velvoittanut enää presidentti C. G. E. MANNERHEIMIA.
Suomi ei ole ratifioinut Haagin sopimusta!
2
512
Vastaukset
- tähän
...............
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000005102347- MOT
Hämeenlinnan naisvankilassa on vangittuna lastenoikeusjärjestön puheenjohtaja, lastenlääkäri syytettynä törkeästä lapsen vapaudenriistosta, vaikka kyseessä oleva tyttö ei ole päivääkään ollut esim lääkärin kotona muuta kuin lääkärintutkimusten yhteydessä. Lastenlääkäri on ainoastaan valokuvannut 6-vuotiaan tytön vammat, äidin epäilyksestä ja tytön oman videoidun kertomuksesta tyttöä raiskatun peräsuoleen. Lääkäri kirjoitti äidille lähetteen Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan tarkempia tutkimuksia varten. Lasta ei tutkittu, vaan huostaanotettiin ja äitiä ryhdyttiin testaamaan hulluksi. Edellä mainittu syyte lääkäriä vastaan on tekaistu..
kts. http://www.promerit.net/turun.hovioikeus181004.phtml;
Silti syyttäjän vaatimuksesta passitus mielentilatutkimukseen ja sen jälkeen mahdollisesti vuosi vankeutta.
PELI ON KOVAA.. OLETTE VAKAVIEN VAIHEIDEN EDESSÄ.. Tämä ennuste ei ole luulo, vaan tieto, joka perustuu yli kahdenkymmen vuoden ammatilliseen kokemukseeni kusetettujen kansalaisten puolustamisessa ja avustamisessa. Outi Koski ja poikien piilottelussa avustaneet henkilöt saavat lähiaikoina syytteet lasten törkeästä vapaudenriistosta. Teille vaaditaan ehdotonta vankeusrangaistusta, esimerkkinä siitä, miten käy jos julkista valtaa ja lainkäyttöä vastaan kapinoi.. Turpa tukitaan tehokkaasti.
Tämän "esimerkillisyyden" ja Suomen linjan palautustapauksissa on määritellyt oikeusministeriön hallitussihteeri Merja Norros lausunnossaan Helsingin Sanomissa 24.12.1999.
HUOLIMATTA SIITÄ, tai ehkä juuri siksi,
kun niin sanottu Haagin lapsikaappaussopimus on "ratifioitu" VAIN presidentti Martti Ahtisaaren asetuksella 1.8.1994; sekä laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on väärin säädetty; Se olisi pitänyt tehdä laiksi perustuslain säätämisjärjestyksessä, eli kaksilla valtiopäivillä tai kiireellisenä, eli 5/6-osa enemmistöllä eduskunnassa, koska laki kajoaa kansalaisten oikeuteen asua ja pysyä Suomessa.
Tätä "väljää" lakia (niinkuin KKO:n presidentti Leif Sevon on julkisuudessa nimitellyt) ja ns. Haagin "palautussopimusta" soveltaen Suomessa on vuosittain n. 20 lasta karkotettu ulkomaille. Kaikki suomalaisäidit eivät pysty taistelemaan samalla tavalla kuin Outi Koski. Kaikilla ei ole niin vaikutusvaltaisia tukijoita. Tämän julman käytännönkö Suomen esivalta haluaisi tunnustaa?
Nyt Rogersin veljesten julkista kohua herättänyt tapaus on oikeus- ja ulkopoliittinen kysymys ja erittäin suuri ARVOVALTA-ASIA:
Eduskunnan varapuhemies (poikien isoeno) ja joukko kansanedustajia on syyttänyt julkisesti KKO:n presidenttiä ja oikeusneuvoksia väärästä tuomiosta. Jos varapuhemies ja ko. kansaneustajat ovat vakavasti sitä mieltä, valtioneuvostoon vetoamisen sijasta kansanedustajien (10 -12 allekirjoittajaa) pitää haastaa KKO:n presidentti ja oikeusneuvoksia valtakunnanoikeuteen. Jompi kumpi, kansanedustajat tai KKO:n neuvokset ovat väärässä.
Tiedossamme on, että Rogersin veljesten asiassa Amerikan Yhdysvaltojen taholta on Suomen viranomaisia painostettu, USA:n Helsingin suurlähetystö on useita kertoja kiirehtinyt palautuksen toimeenpanoa. NATO-kumppanuusvaltion Suomen on kunnioitettava USA:n lakeja ja oikeudenpäätöksiä.
Tässä esimerkki Campoyn veljesten tapaukseen kohdistunut (vahingossa haltuumme saatu) USA:n salainen nootti vuodelta 1998.
NOTE - No. 010
The Embassy of the United States of America presents its compliments to the Ministry fo Foreing Affairs and wishes to express the United States Government’s consern regarding the case of the minor U.S. citizen children, Jonathan and Alexander Campoy., which was heard in the Finnish court pursuant to the Hague Convention on the civil aspects of international child abduction,
On 10 September 1997, the Finnish Supreme court upheld the order to return the children to the United States. Before the order could be executed, however, the mother of the children, Kirsten Campoy, went into hiding with them. She subsequently took her case to the media in Finland at the same time that she defied a Finnish court oder. Then, on 7 January 1998, a lower court in Vaasa suspended the Hague order to return, pending a review of the case.
The United States Government wishes to express its strong consern at these results. Reopening a Hague Convention case that has already been heard by the highest court calls into question the ability of the Government on Finland to meet its obligations under the Convention,
The United States Government is also conserned that reopening final Hague Convention orders will encourage parents, whose children have been taken to Finland, to use extra-legal methods such as reabduction toresolve their case. This is precisely the situation that the Convention was created to avoid.
The United States Government would like the Ministry to ask the Ministry of Justice to request that the local court expedite the review of this case. Further, the United States Government request a report on measures taken by the Ministry of Justice and the Finnish Central Authority to inform the local court in this case about Finland´s obligations under the Hague Convention.
Lastly, the United States Government request the Ministry´s intercession in obtaining consular access to the Campoy children,
The Embassy of the United States of America avails itself of this opportunity to renew to the Ministry for Foreing Affairs of the Republic of Finland the asuurance of its highest consideration.
The Stamp of the,
Embassy on the United States of America,
Helsinki, February 4, 1998
---------------
TOSIASIA ON, että Outi Koski ei ole voittanut yhtään mitään..
Nouto on tehty. Vouti on jo luovuttanut lapset valtion haltuun (pöytäkirja luovutuksesta on tehty) ja sitä EI PERUTA. Kajaanin käräjäoikeus ei voi purkaa KKO:n päätöstä, kirjoittakoot toimittajat mediassa mitä tahtovat.
Valtio luovuttaa Suomen maaperällä pojat isä-Rogersille, jolla on "vapaa oikeus" noutaa pojat. Isä-Rogers saa USAn viranomaisilta virka-apua, aivan samalla tavalla kuin Campoyn veljesten haku tapahtui; veljekset luovutettiin kahdelle Yhdysvaltojen agentille Jyväskylässä Haukkalan mielisairaalan pihalla aamulla kello 6.00
Nyt pojat ovat "susien luolassa", Tunnen kokemuksesta Oulun lasten psykiatrian "asiantuntijat", jotka edustavat virkavaltaa samalla tavalla kuin Espoon yksipuolisesti puolueeliset "psykiatrit". mm. Haapaveden kaupungissa asuvalta sokealta äidiltä pakkohuostaanotettiin 5-vuotias poika, vaikka käräjäoikeuden päätöksellä sijaisvanhemmuus määrättiin isovanhemmille. Nyt poika on Helluntai-seurakunnan omistamassa pakkolaitoksessa Oulussa. Mitkään valitukset eivät ole auttaneet...
Esimerkiksi Suomen Turkuun Yhdysvalloista takaisin saatu Kim EI MUISTA hänen palautuspäivänsä "kemiallisen terapian" sumentamaa aikaa Turun pakallisviranomaisten kynsissä. Äiti sai tavata poikaansa puolen tunnin ajan, mutta hän ei pystynyt keskustelemaan tokkurassa olevan lapsensa kanssa lainkaan. Poika hädintuskin tunsi äitinsä.
Pojan lääkitysselvityksen on Terveydenhuollon oikeusturvakeskus TEO julistanut salaiseksi vuoteen 2103 asti, eli sadaksi vuodeksi. Minulla on dokumentti arkistossani.
kalevi.kannus@promerit.net
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437907Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4512190Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2282092- 1431668
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511224Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251205Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule981075Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65829Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54724Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6715