AKATEEMISESTI KORKEAKOULUTETTUJEN AKAVA

Vastustaa eläkeiännostoa.Kaikki muut puoltaa.

Elikä kokkarit vastustaa,mutta silti puoltaa,Ehhheeehheeeeee

Jotku varmaan ymmärsi,onhan vaalit jo ovella
971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eiköhän se ole nyt tyydyttävä enemmistön päätökseen? Että silleen

Äänestä

Hyvä eläkepäätös. Vihdoinkin korkeakoulutetuille luu kurkkuun.

Otetaanpa kuvitteellinen esimerkki:
Eräs Matti A. oli Typpi Oy:llä hyväpalkkaisessa sähköasentajan töissä silloin kun saman ikäiset opiskelivat Oulun yliopistossa velaksi.
Kun opiskelijat valmistautuivat työelämään ja alkoivat pienistä palkoista maksamaan opintovelkoja oli Matti jo hyvässä puoluevirassa.
Kun opiskelleet saivat kitkutettua opintolainansa maksut loppuun oli Matti jo ministeri.
Kun opiskelleet saivat vihdoinkin vakituisen pikkuvirkamiehen viran oli sähköasentaja Matti jo ministeri.
Kun korkeakouluopiskelleet aloittivat ensimmäisen asuntolainansa neuvottelut pankissa, jotta saisi perheelleen ostettua oman pikkuasunnon , oli Matti jo valtion yhtiön pääjohtaja.

On hyvä, että Matin koko työura otetaan huomioon, sillä Matti on hiljalleen jäämässä eläkkeelle ja kaikki tulot huomioidaan eläkkeessä, nekin Typpi Oy:n sähköasennukset.

Korkeakoulutetut joutuvat vielä kauan kitkuttelemaan eläkkeelle päästäkseen ja silti työvuodet jäävät vähemmiksi.
Ihan oikein niille, luulevat muka olevansa muita parempia.

Äänestä
  • Sinä vaan unohdat sen tosiasian,että korkeakoulutetulla saattaa
    olla varaa jäädä varhaiseläkkeelle aiemmin,ei tarvii
    kitkutella"työelämässä"

    Äänestä

  • waler. kirjoitti:

    Sinä vaan unohdat sen tosiasian,että korkeakoulutetulla saattaa
    olla varaa jäädä varhaiseläkkeelle aiemmin,ei tarvii
    kitkutella"työelämässä"

    Tosiasia "saattaa olla" pätee lähes kaikkeen, eli jokseenkin turha käyttä arvokasta sanaa epävarmuutta merkitseviin sanoihin. Kirjoituksesi arvo vain nousisi ilman sitä sanaa, eli kun se kuuluisi näin:

    Korkeakoulutetulla saattaa olla varaa jäädä varhaiseläkkeelle aiemmin,ei tarvii
    kitkutella "työelämässä"

    Huomaatko, että nyt kirjoitus kuulostaa vakuuttavammalta? Ja mikä siihen vaikutti? Se, että kirjoitus ei ole enää hyökkäävä tai keskustelukumppania arvostelija, ja se, että se on totta. Tosiasian korostamista tosiasiaksi ei yleensäkään kannata tehdä ilman perusteltua syytä.

    Äänestä

  • UPDATE_10569555 kirjoitti:

    Tosiasia "saattaa olla" pätee lähes kaikkeen, eli jokseenkin turha käyttä arvokasta sanaa epävarmuutta merkitseviin sanoihin. Kirjoituksesi arvo vain nousisi ilman sitä sanaa, eli kun se kuuluisi näin:

    Korkeakoulutetulla saattaa olla varaa jäädä varhaiseläkkeelle aiemmin,ei tarvii
    kitkutella "työelämässä"

    Huomaatko, että nyt kirjoitus kuulostaa vakuuttavammalta? Ja mikä siihen vaikutti? Se, että kirjoitus ei ole enää hyökkäävä tai keskustelukumppania arvostelija, ja se, että se on totta. Tosiasian korostamista tosiasiaksi ei yleensäkään kannata tehdä ilman perusteltua syytä.

    Kiitos

    Äänestä

Veikkaan, että eläkkeet puolitetaan 2017.

Äänestä
  • Oletko varmasti tietoinen kaikista niistä valtavista taloudellisista seurauksista, joita veikkauksellasi saattaa olla jopa koko Euroopan Unionia ajatellen, ja että rinteen sortuminen voi pakottaa kiurunkin lentämään vapaavuoren yli risikkoon?

    Äänestä

Mitäpä väliä sillä nyt on? Kun Kreikan lainojen takuut lankeavat maksettaviksi, kukaan ei saa Suomessa penniäkään eläkettä. Jykä ja Jutta luulevat että kansa ei enää silloin muista mistä tämä johtuu - minä kyllä tulen muistamaan.

Äänestä
  • Vittuakos kansasta?
    Menkää ilmaistöihin, ei voi edes vähempää kiinnostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


waler. kirjoitti:

Vastustaa eläkeiännostoa.Kaikki muut puoltaa.

Elikä kokkarit vastustaa,mutta silti puoltaa,Ehhheeehheeeeee

Jotku varmaan ymmärsi,onhan vaalit jo ovella

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu