Persujen piirin johtajan esiintulo alatyylinen!

Asko salminen torstaisessa Ilkassa on antanut omia näkemyksiään, jotka eivät nosta puolueensa mainetta.
Katsomalla videon jos ymmärtää itse mitään jokainen voi tulla siihen johtopäätökseen, että puheenvuoroja jäseniltä oli kokouksessa kielletty.
Kuitenkin jäsenistö käyttää ylintä valtaa. Mutta jäsenille ei videon mukaan anneta puheenvuoroja.
Säätiöstä taisi olla puhetta niin Ilkka lehdessä jota Salminen puollustaa. Salminen hyväksyy televisio ohjelman mukaisen toiminta tavan, että ps-jäsenmaksutkin menee lyhentämättömänä säätiölle.
Säätiön alamaisina ovat kaikki PS jäsenet. Näin on ymmärrettäviää tv ohjelmastakin.
Rahaa siellä on ja säätiön herrat käyttää kuten itse päättävät. Se saako asko nyt tällä lehtikirjoittelullaan omia säätiön tukia jää luuloksi.https://www.youtube.com/watch?v=n73uoQ33GPI


Minä häpeäisin olla PerusSuomalainen olisin liian viisas ja ymmärtäisin säätiön heerojen ahneuden olevan itsekästä. Puhumattakaan Askon yhdistystunemuksesta.
Onneksi muissa puolueissa meillä laitetaan kyvykkäät johtoon. Ei käskyteltävät ja ymmärtämättömät. meillä on niin äly on galluppi voimaa.
3150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Salmisenkin esiintulo puhuu törkeää käytösmallia.Jäsenille ei anneta puheenvuoroja.Käräjillä huonoa johtamista puidaan ja joku piirin asioista täysin tidtämägön asko antaa lausuntoja.Säätiö herrojako pitää miellyttää.Siellähän ps rahat makaa muutaman äijän takana.Ei ole hallitus kelpoinen tuo ps.

    Äänestä

  • huuhaa huhaa ps kirjoitti:

    Salmisenkin esiintulo puhuu törkeää käytösmallia.Jäsenille ei anneta puheenvuoroja.Käräjillä huonoa johtamista puidaan ja joku piirin asioista täysin tidtämägön asko antaa lausuntoja.Säätiö herrojako pitää miellyttää.Siellähän ps rahat makaa muutaman äijän takana.Ei ole hallitus kelpoinen tuo ps.

    Hajoaa kuin SMp aikaan
    http://s1.adform.net/Banners/5847585/5847585.jpg?bv=2-372

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Häpeävä Asko kirjoitti:

Asko salminen torstaisessa Ilkassa on antanut omia näkemyksiään, jotka eivät nosta puolueensa mainetta.
Katsomalla videon jos ymmärtää itse mitään jokainen voi tulla siihen johtopäätökseen, että puheenvuoroja jäseniltä oli kokouksessa kielletty.
Kuitenkin jäsenistö käyttää ylintä valtaa. Mutta jäsenille ei videon mukaan anneta puheenvuoroja.
Säätiöstä taisi olla puhetta niin Ilkka lehdessä jota Salminen puollustaa. Salminen hyväksyy televisio ohjelman mukaisen toiminta tavan, että ps-jäsenmaksutkin menee lyhentämättömänä säätiölle.
Säätiön alamaisina ovat kaikki PS jäsenet. Näin on ymmärrettäviää tv ohjelmastakin.
Rahaa siellä on ja säätiön herrat käyttää kuten itse päättävät. Se saako asko nyt tällä lehtikirjoittelullaan omia säätiön tukia jää luuloksi.https://www.youtube.com/watch?v=n73uoQ33GPI


Minä häpeäisin olla PerusSuomalainen olisin liian viisas ja ymmärtäisin säätiön heerojen ahneuden olevan itsekästä. Puhumattakaan Askon yhdistystunemuksesta.
Onneksi muissa puolueissa meillä laitetaan kyvykkäät johtoon. Ei käskyteltävät ja ymmärtämättömät. meillä on niin äly on galluppi voimaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu