Onko haettu kotoa töihin?

tomppeli

Tuli tuossa mieleen, kun täällä kirjoitetaan aina, että kukaan ei tule kotoa hakemaan. Tosiasiassa minulle on vanhoina hyvinä aikoina niin käynyt, puskaradio on toiminut ja kotoa on pyydetty töihin, vaikka työnantajaa en ole tuntenut. Hauskin tapaus oli, kun täysin outo työnantaja pyysi kesätöihin, tiesi vain nimen ja että opiskelen alaa, ei edes nähnyt vaan soitti ja pyysi että tuletko huomenna. Menin ja oli hyvä paikka. Onkos muita haettu kotoa töihin?
Siksi tämä tuntuukin oudolta, että se on nykyään vaikeaa hurjasta hakemisesta huolimatta koska joskus on tuollaisetkin ajat olleet.

4

722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tomppeli

      Tuohon tapaukseen lisään vielä, että en ollut onnistunut saamaan oman alan kesätöitä ja olin menossa ihan toiseen. Onneksi työnantaja oli ymmärtäväinen ja suostui sopimuksen purkuun.

    • *Mikko*

      On haettu, mutta elämäntilanne kaipasi tuolloin kaikkea muuta kuin työtä ja työnantaja ei perinteisesti uskonut ensimmäisiä kieltäytymisiä vaikka rautalangasta olisi asian vääntänyt.

    • meikä vaa

      Mutta molemmilla kerroilla työnantaja oli jo entuudestaan tuttu ja olin hoitanut aikaisemmat hommani hyvin.

    • -tietäjä-

      eikä työkkäri saa antaa työnantajalle tietoja työttömästä joka esim. sopii tämän tarpeisiin. Vaan kaiken on mentävä byrokraattisen kankeasti, eli mahdollisimman hitaasti ja varmasti. Joten yleensä sitten työnantaja saa vähintään sata hekmusta ja niistä sitten YRITTÄÄ valita "parhaan".
      Ennenvanhaan minullekin soitettiin ja kysyttiin työhön, mutta ei enään. Kiitos tällaisen "paskan" lain. Toisaalta ihan hyväkin laki, mutta tässä tapauksessa ÄLYTTÖMÄN HUONO !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7808
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2096
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      1979
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1570
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1218
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1148
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1008
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      819
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      689
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      668
    Aihe