Vaikeeta!!

Mariia

Oon miettiny avioeroa kauan,välillä menee suht hyvin,yleensä huonosti.Mies ei hakkaa,eikä ryyppää.Käyttää "vain" henkistä väkivaltaa.Mietin että annanko liian helposti periksi jos muutan pois ja haen eroa.Elämä vaan tuntuu välillä helvetiltä.Lapsiakin on.Mikä on niille parasta...miten käy talon,ostaako kukaan,kuka maksaa ylläpitokustannukset,lainan lyhennykset...mitä sanoo suku ja tuttavat..selviänkö lasten kanssa..pystyykö mie sopueroon..APUA!!!Miks elämän pitää olla niin vaikeeta.

21

3549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M36

      Vedä henkeä, lue tämän keskusteluryhmän neuvoja ja kohtaloita ... harkitse ja pohdi ... ENNEN KAIKKEA, kesksutele sen miehesi kanssa, mitä yhteiseltä elämältänne tahdotte ja mitä ette.

    • Giganticus

      ....on semmosia juttui et, ei näis kukaan pysty neuvoon....Mutta oli ratkaisusi mikä tahansa, niin...Se on silti ratkaisu, ja helpottavaa lopuksi, koska ei kenenkään kannata tuhlata elämäänsä siihen et, miettii sitä "mitä jos" siinä jää semmonen josjos-vaihe elämään päälle.
      Kuten edellinenkin, neuvon kyl puhumaan, ja vaiks jotenkin "pakotat" myös miehes siihen..Mutta se ahdistus itää jotenkin purkaa..

    • jaska

      elämä on kovaa jos tykkäät miehestäsi oikeasti otata siitä kiinni, pistä vähäksi aikaa pihalle. elä sure lapsia taloa tai muuuta tulevisuutta. nään että sen jälkeen kaikki sujuu itsestään.

      • Kulkijatar

        Tarkoitatko Jaska, että kun miehen laittaa hetkeksi pihalle, hän sillä reissulla kehittyy ja sen jälkeen yhteiselo alkaa sujumaan paremmin?


      • jaska
        Kulkijatar kirjoitti:

        Tarkoitatko Jaska, että kun miehen laittaa hetkeksi pihalle, hän sillä reissulla kehittyy ja sen jälkeen yhteiselo alkaa sujumaan paremmin?

        Kyllä ja ei. Ainakin selviää onko miehesi rakkaus suhteessa sinuun vai pelkästään kiintymyksen vuoksi. Jos ero tilanteessa miehesi puhuu vai rahasta ja toimeen tulosta on kysymyksessä kiintymys. Ikävästä ja virheiden tunnustaminen heijastaa rakkautta.


    • hamsteri

      Minullakin on täysin samanlainen tilanne kuin sulla, erona vain, että oon mies ja vaimo käyttää henkistä väkivaltaa.Paljon puhutaan perheväkivallasta ja siinä aina mies hakkaa, mut kyllähän henkinen väkivalta on yhtä tuomittavaa.Ite oon tilannetta funtsinu jo yli kolme vuotta.Mistä sais voimia lähtee liitosta, ettei tarttes ajatella, mitä muut ajattelee.Sen kyllä tiedän, ettei siinäkään ratkaisussa ole muutakuin häviäjiä, lapset varsinkin.Mariia, mikä ratkaisusi tulevaisuudessa tuleekaan olemaan, niin voimia sullekin koitoksiin ja muista ettet oo ainoo, joka näit asioita pohtii.

      • Jaskaxx

        Kyllä minäkin olin ajoittain melkoisessa myllytyksessä, kun ex hullun sukunsa kanssa hiosti milloin mistäkin. Ero siitä vimeinkin oli seurauksena, ja ainoa harmittelun aihe on se, ettei ero tullut aiemmin.
        Rahallisesti molemmat menettivät paljon, mutta raha on niin vanha keksintö, että kyllä se puoli järjestyy.

        Kyllä naisissa julmuutta riittää. Vieläkin exän äiti haukkuu minua lapsilleni. En ymmärrä, mistä syystä.


    • praxis38

      miehesi ymmärtänyt miten paljon hänen käytöksensä tekee hallaa? Voi olla ettei miehesi omasta mielestään mitenkään erityisesti loukkaa. Ei ehkä ymmärrä, että tekee väärin.Pistä kova kovaa vasten ja ole vahva. Kerro, ettei tilanne voi jatkua, mikä sinua loukkaa ja miksi. Jos et saa vastakaikua, älä jää odottamaan kovin pitkään. Muutos tulee jos miehelläsi on siihen halua, jos ei, tilanne sinun kannaltasi vain pahenee. Laita ero vireille jos yhteistä halua asioiden parantamiseksi ei löydy. Ja ole vahva ja pysy päätöksessäsi - jos muutosta ei tule, eikä tahtoa miehesi puolelta löydy niin sille sinä et voi mitään. Jäämällä liian pitkään odottamaan osoitat samalla miehellesi hiljaisesti hyväksyväsi tilanteen. Meillä mies ymmärsi perheen arvon vasta nyt kun vihdoin usean vuoden kipuilun jälkeen sain voimaa tehdä päätöksen. Mutta nyt olen itse liian väsynyt enää yrittämään. Monesti mies ei ota vakavsti naisen keskustelua pahasta olosta tai homma menee syyttelyksi ja riitelyksi ja mies tuudittautuu, ehkä tiedostamattaan " no ei se mua haluu kuitenkaan jättää" olotilaan. Ja sitten ero tulee muka kauheana yllätyksenä, kun nainen on työstänyt sitä vuosikaupalla.
      Eli oma neuvoni on: nosta kissa kunnolla pöydälle, hanki apua ( esim. perhekeskuksesta), älä yritä sinnitellä pahan olosi kanssa yksin ja pitkään. Avioliitossa on aina huonompia ja parempia kausia, mutta jos tuntuu, että paremmat kaudet vain lyhenevät ja pahemmat pahenevat, olisi hyvä saada apua ja todella pohtia missä mennään. Voimia sinulle, pää pystyyn, pidä huolta itsestäsi!

    • Kärsimys

      Puran itteeni paljon tänne keskustelupalstalle ja se auttaa eteenpäin joskus. Mieheni on juuri samanlainen. Henkinen väkivalta ja alistus kukoistaa ja vielä usein ystävällisyyteen ja hymyynkin verhottuna. Eihän sitä aina edes huomaa. Meilläkin on velkatalo, lapsia ym,ym. Mietin usein eron mahdollisuutta. Mutta jotenkin se tuntuu just niin vaikeelta etenkin lapsia ajatellen ja sitä rulianssia minkä se tois tullessaan ja sitä tulevaisuutta kun ukolla oiskin uusi äitipuoli, siis lasten kannalta. Jos sillä oiskin omiakin lapsia ym. Näistähän on surullisia ja iloisiakin juttuja. Siis ne joko onnistuu tai ei. Eihän tässäkään kovin hyvää esimerkkiä parisuhteesta lapsilleen anna.
      Omalla kohdallani olen ajatellut että vielä jaksan vähintään neljä vuotta kun nuorimmaiseni menee yläasteelle tai sitten jos on sinniä niin seitsemän että nuorinkin on yläasteen käynyt.
      Olen oppinut suojautumaan aika hyvin mieheltäni. En puhu hänelle tunteistani ja ajatuksistani koska saan ne vittuiluna silmille jossainvaiheessa kuitenkin tai ainakin jotain niistä.
      Samalla olen opetellut hyväksymään itseni, en anna mieheni lannistaa. Joudun kyllä hokemaan välillä itselleni että olen ihmisarvoinen tälläisenä kuin olen vaikka mieheni viestittäisi muuta.
      Yritän katsoa sivusta tätä hommaa.
      Olen alkanut nähdä mieheni kontrolloivana täydellisyyden tavoittelijana ja minusta jotenkin tuntuu että hänen on vaikea myöntää tyytymättömyytensä itseensä ja hän kääntää sen minuun koska olen valmis kynnysmatto jo muutenkin.
      Luulen että olen oppinut jonkin verran suojautumaan ja mieheni onkin aika yksin kun ei pysty minua aina loukkaamaan.
      Olen vankasti sitä mieltä että lapsille voi jutella rauhallisesta vaikka he vähän esimerkiksi murrosikäänsä meille aikuisille huutavatkin. En lähde mieheni huutoon mukaan vaan neuvon häntäkin ottamaan aikuisemman asenteen.
      Joskus kun mieheni sanoo jotain, jonka voisin käsittää henkiseksi väkivallaksi, ne sivalluksethan tulevat aika yllättäin, kysyn "Mitä sinä tuolla tarkoitit?"
      Lääkärini opetti sen aikoinaan minulle.
      Tuolla lauseella mies joutuu itse vastaamaan sanoistaa kun pallo on heitetty takaisin.
      jos vastaus on en mitää niin ainahan ovi ihmetellä miksi hän yleensä puhuu jos ei mitää tarkoita.
      Tämä on samalla oman kasvun paikka. Jostain syystä minä olen valinnut tuollaisen parin. Ehkä huonoa itsetuntoani ja sitä että olen jo lapsena tottunut ivaamiseen ja mollaamiseen. Nyt se vain tulee sivistyneemmässä muodossa.
      Täytyy siis opetella suojautumaan. Opetella luottamaan vähän itseensä. Ja pitää omaa elämäntyylisään edes jonkun verran oikeana. Kaikissa meissä on parantamisen varaa. ja huom. myös tuossa miehessä joka ei sitä myöntäisi eikä itsestään sitä löytäisi jos kysyttäisiin.
      Minä opettelen hyväksymään itseni vajavaisena ihmisenä, sitähän me kaikki olemme. Minä anna itselleni anteeksi, en vaadi itseltäni täydellisyyttä en myöskään lapsiltani. Joka tapauksessahan jokainen kykyjensä mukaan tekee sen minkä osaa.
      Minä en moiti lapsiani, minä kehun jos aihetta löytyy. Joskus tietysti on sanottava moitekin.
      Mieheni seurassa minusta tuntuu etten tee mitään niin kuin pitäisi.
      Tunne on miltei jatkuva. En ole laittanut pyykkeijä oikeaan aikaan kuivuun. en ole siivonnut silloin kun hänen mielestään pitäisi.
      En ole yksinkertaisesti tehnyt mitään niin kuin hänen mielestään pitäisi. ja kaiken kukkuraksi en halua "rakastella" riittävän usein. Kaikki olisi kuulemma hyvin jos mieheni saisi purkautua minuun kaksi kolme kertaa viikossa, niinhän kuulemma mieheni mukaan keskivertoihmiset tekevät.
      Siis olisin onnellinen jos minulle olisi tehty lopotomia tai olisin huora ilman että ottaisin maksua. Siitähän kaikki viimekädessä kiikastaa, seksin puutteesta, mieheni mielestä.
      kerran sanoinkin miehelleni,että minä se olen sen verran masokisti että vittuilemalla lämpiän.
      Kyllä kaikki tälläiset vittuilut ja alistamiset tulee sänkyyn ihan väkisellä mukaan, olen kyllä pitkää levittänyt jalkani velvollisuudesta.
      Sillä olen tehnyt vahinkoa vain itselleni, koska minua on alkanut etoa kuin varmaan ihmista jota käytetään seksuaalisesti hyväksi.
      Edelleenkin kuitenkin toivon että kun edes haluaisin seksiä niin kaikki ois miehelläni hyvin. Ehkä sen takia että luulen ettei miehelleni ja minulle tule koskaan olemaan sellaista suhdetta joka tyydyttäisi minua henkisesti.
      Nautin yksinolosta tai siitä kun mieheni ei ole kotona, vertailen olotilaani siihen kun mieheni on kotona ja samalla opiskelen hyväksymään itseni. Opiskelen ulos mieheni henkisestä vallasta.
      Huh, tulipa taas tekstiä

      • Giganticus

        ...kyl viel tähän palata,
        koska tää nyt näyttää siltä
        ...tai lainatakseni erään
        vastakkaista sukupuolta olevan
        ystäväni sanoja...
        "roikutaan jossain, eikä edes
        tiedetä missä"

        Omasta erostani voisin kertoo et,
        eli 9 v. suhteessa, josta ehkä
        6 ensimmäistä vuotta oli sitä
        ihanaa:) Ja sit se vain hyyty,
        ja alko ahdistaa molempia..
        enemmän ja enemmän, ja ongelmat
        tiedettiin, mutta ei kuitenkaan
        tehty niille mits. Ja huhtikuussa
        tänä vuonna sitten erottiin. Nyt
        lukuunottamatta, siinä heti eron
        jälkeen tulleita ristiriitaisuuksia:)
        Eli lapsellisuusksia, puolin ja toisin.
        Voisin jopa sanoa et ollaan ystäviä..ja
        sillee, ja tuntuu siltä että, näin se olis
        aina pitänyt ollakkin. Ja nyt joku näsäviisas
        sanoo tähän et, se menee niinkauan kunnes tulee
        niitä kolmansia, ja neljänsiä osapuolia. Noh,
        exsällä on nyt uus kaveri, ja minä olen
        onnellinen hänen puolestaan, koska se, mitä
        hän on kertonut niin, on löytänyt ehkä
        semmosen miehen joka sopii hänelle.

        Muksuista vielä...meidän 3 ja 7 vuotiaat
        tytöt on ainakin ihan samanlaisia kuin
        ennen eroakin et..Kun aikuiset ajattelee
        asiat liian monimutkaisesti, ja kun ne
        lapset tottuu kaikkeen, ja se lapsen mieli
        on aikas yksinkertainen kuiteskii et...
        Minä väitän et, huonossa parisuhteessa
        lapset "kärsii" enemmän, kuin siinä et,
        on selvät pelisäännöt.

        Ja sehän me tiedetään että, kaikki
        erot ei mee samallalailla. Enkä
        kannusta ketään mihinkään, mutta
        asiat pitää selvittää. Koska toi
        mitä nyt olen lukenut, tässä keskustelussa,
        on aivan "itsemurha-meininkiä".

        Et sillee.....
        Iloista alkavaa viikkoa kaikille:)


    • Katriina

      Ota vaan ero. Ei henkistä välivaltaa tarvitse kestää jos ei fyysistäkään. Itselläni oli noin 8 kk kestävä avosuhde luonnevikaisen (psykopaatin) kanssa. Suhde on juuri päättynyt.

      Mies oli aluksi ihana ja ajattelin löytäneeni enkelin. Hän jopa sai minut ostamaan asunnon yhdessä kanssaan (rahoitus puoliksi) ja myymään oman hienon asuntoni. Emme ehtineet asua päivääkään uudessa asunnossamme. Ihanuus loppui noin kuukauden yhdessäolon jälkeen. Hän vain mökötti suupielet alaspäin joka ainut ilta ja viikonloppu. Koskaan en ole häneltä saanut minkäänlaisia kehuja ulkonäöstäni, vaatteistani, hyvin hoidetusta kodista en mistään. Koskaan hän ei hyväillyt oma-aloitteiseti. Hän jopa unohti syntymäpäiväni joita oli vietetty kuukausi aiemmin ja onnitteli siis toistamisiin kuukauden kuluttua synttäreistäni. Itseään hän peilasi ja joka aamu kysyi onko hyvä näin kun lähti töihin.

      Ystävien kanssa hän ei sietänyt että minä juttelin vieraiden kanssa eikä hän päässyt keskipisteeksi.
      Mökötyksestä kysyessä hän sanoi hänellä olevan sopeutumisvaikeuksia parisuhteeseen. Häno oli lipevän miellyttävä kaikkien muiden kuin minun kanssa. Valehteli ja sai aina minut tuntemaan itseni syylliseksi vaikka en koskaan ollut tehnyt mitään. Jopa tullessaan useanpäivän työmatkalta heti sain tuntea olevani syyllinen vaikka hän oli ollut vain hetken kotona ja mitään ei ollut ehtinyt tapahtua. Matkoilta hän ei koskaan soittanut tai ottanut yhteyttä. Minun ystävät, sukulaiset ja työ ei häntä kiinostanut.
      Onneksi tämä on nyt loppu. Laitoin hänelle kirjeen etten voi olla enää hänen kanssaan. Viimeinkin uskoi. Aikaisemman jättöyritykset ovat kaatuneet hänen lupauksiin yrittää ja mennä psykologin vastaanotolle. Minä raukka olen ne uskonut.

      Aina hän toisti kliseetä "arki pitää saada toimimaan". Kysinkin mikä on meidän juhlaa - eihän meillä ollut yhdessä koskaan juhlaa, pelkkää arkea ja huonoa sellaista.

      Jälkeenpäin olen lukenut psykopaatista ja kiitän luojaa ettei asiat meillä kärjistyneet väkivaltaiseksi. Nyt hän tapansa mukaan keksii kaikkea mahdollista, että syy olisi vain minun. Onneksi säilyin henkisesti terveenä ja pystyn ajattelemaan ettei itsessäni ole muuta vikaa kuin että olintodella sinisilmäinen hänen suhteensa.

      Voimia sinulle, ero ei tule olemaan helppoa.

      • Hippiäinen

        Tuo kuvailusi vastaa täysin minun ex-miestäni. Ihan olisin voinut luulla, että kerrot hänestä. Enpä ole näköjään yksin ongelmieni kanssa.

        Yksi asia psykopaateista vielä. He näyttelevät kaikille muille ihmisille hymyilevää naamaa ja ovat NIIN ihastuttavia ihmisiä ja kaikki kehuvat, että siinäpä vasta mukava kaveri... mutta psykopaatilla pitää olla se yksi henkilö, jolle hän diabolisen mielensä saa purettua ja yleensähän se lankeaa aviovaimon osalle.

        Otan osaa.


      • just!
        Hippiäinen kirjoitti:

        Tuo kuvailusi vastaa täysin minun ex-miestäni. Ihan olisin voinut luulla, että kerrot hänestä. Enpä ole näköjään yksin ongelmieni kanssa.

        Yksi asia psykopaateista vielä. He näyttelevät kaikille muille ihmisille hymyilevää naamaa ja ovat NIIN ihastuttavia ihmisiä ja kaikki kehuvat, että siinäpä vasta mukava kaveri... mutta psykopaatilla pitää olla se yksi henkilö, jolle hän diabolisen mielensä saa purettua ja yleensähän se lankeaa aviovaimon osalle.

        Otan osaa.

        Sen verran sitten tasa-arvoa näihin juttuihin, että löytyy niitä psykopaatteja naisistakin.
        Eikös se viestisi loppulause pidä mennä näin:

        "... mutta psykopaatilla pitää olla se yksi henkilö, jolle hän diabolisen mielensä saa purettua ja yleensähän se lankeaa aviopuolison osalle."

        Tää on kokemuksesta.


      • kohtalonsisar

        Miten muistui vanhat asiat mieleen luettuasi juttuasi. Myös minulla oli hyvin vaikea suhde, joka kesti yli 15v. ja meillä oli 4 yhteistä lasta. Meillä oli komea uusi talo, mutta lähdin pitkän harkinnan jälkeen hyvin nopeasti, muutin aluksi veljeni luokse. 3 lasta tuli mukaani, 1 jäi isälle aluksi. Kun vihdoin sain vuokraasunnon, todella nautin elämästä. En vaatinut talosta mitään, kävin sosiaalityöntekijän juttusilla, ja ne olivat aivan ihania, jaksoivat auttaa ja kannustaa.
        Nyt on erosta kohta 10v, ja suhteeni kaikkiin lapsiini ovat mitä parhaimmat. Olen jo 3xmummokin.
        Ex-mieheltäni meni talo alkoholin takia. Joskus vieläkin mietin, olisiko kannattanut ottaa omansa pois, mutta olen periaaatteessa tyytyväinen itseeni. Asun edelleenkin vuokralla, mutta olen löytänyt elämääni rakkauden, joka on kestänyt jo yli 6v, ja suhteemme vaan paranee.
        Ei se raha onnea tuo!


      • Katriina
        just! kirjoitti:

        Sen verran sitten tasa-arvoa näihin juttuihin, että löytyy niitä psykopaatteja naisistakin.
        Eikös se viestisi loppulause pidä mennä näin:

        "... mutta psykopaatilla pitää olla se yksi henkilö, jolle hän diabolisen mielensä saa purettua ja yleensähän se lankeaa aviopuolison osalle."

        Tää on kokemuksesta.

        Toki psykopaatteja löytyy myös naisista. Olen perehtynyt niin paljon asiaan. Kaikissa psykopaatin kerrotaan olevan yleensä mies (joka neljäs miehistä).

        Mietin vielä tätä miestäni. Viimeiset "kannustavat sanat häneltä oli: "Edellisen naisen kanssa oli usein mukavaa. Sinun kanssasi ei ole ollut." Itse toivotin hänelle onnea elämään sekä kehotin menemään terapiaan itsensä vuoksi.

        Kerran hän kysyi: "Mille ikävä tuntuu?". Hän ei muista myöskään koskaan tulleensa halatuksi kotona. Ottaessani hänestä kiinni halatessa hän vääsi naamansa kuin koskisi johonkin.

        Todellakin hän on kaikille muille todellakin hyvä tyyppi. Etenkin miehet kiinnostivat häntä kovasti. Mukavaa saada liiketutuilta lahjoja ja antaa niitä muille miehille (koskaan en mitään naisille).

        Myös ammatinvalinta hänellä oli tyypillinen psykopaatille, myynti-ins. ja sanoikin kerran nauttivansa kun on myyntitilanteessa jännitystä ostajan ja hänen välillään ja kun hän sitten kuitenkin voittaa, koska tuotteet joita hän edusti, oli paria muuta valmistajaa lukuunottamantta ainuita niillä markkinoilla.


      • Jippiaijee

        Ei tuo kuvauksesi miehestäsi kylläkään sopinut psykopaatin luonnekuvaukseen juuri ollenkaan. Ei kotona mököttäminen ja uuteen parisuhteeseen hitaasti totutteleminen mikään psykopaatin tunnusmerkki ole, hah haa!

        Psykopaatti olisi paremminkin ollut henkilö joka olisi koko ajan näytellyt myös sinulle jotain mitä ei ole saadakseen sinut tekemään asioita joita haluaa, häneltä olisi kokonaan puuttunut empatia jne.


      • katriina
        Jippiaijee kirjoitti:

        Ei tuo kuvauksesi miehestäsi kylläkään sopinut psykopaatin luonnekuvaukseen juuri ollenkaan. Ei kotona mököttäminen ja uuteen parisuhteeseen hitaasti totutteleminen mikään psykopaatin tunnusmerkki ole, hah haa!

        Psykopaatti olisi paremminkin ollut henkilö joka olisi koko ajan näytellyt myös sinulle jotain mitä ei ole saadakseen sinut tekemään asioita joita haluaa, häneltä olisi kokonaan puuttunut empatia jne.

        Et taida tietää mitä empatia on. Ja kyllä avomieheni sai myymään asuntoni itsensä hyväksi.
        Otapa hakukoneeseen luonnehäiriö ja katso mitä tulokseksi saat.


      • saman kokenut

        huomasin vasta eron jälkeen että ex on kuin psykopaatti,hän pahoinpiteli,oli uskoton,pilkkasi,ja ivasi vaikka olisin ollut miten.Aina itselle kaikki parasta,autot ,vaatteet ja hän vaati palvelua kotona,itse ei tehnyt mitään,muuta kun katso peilistä ja sano-eikö hän olekkin komea.Nyt naurattaa koko ihminen,vaikka kärsin ihan mietettömästi hänen käytöksestä.Olen onnellinen että selvisin siitä loukusta,vielä huolettaa aikuiset lapseni,etteivät joudu manipoloiduksi-sillä se taito on hänellä hyppysissä.


    • kohtalosisar

      Olen vähän yli nelikymppinen nainen, kahden murrosikäisen lapsen äiti. Avioliittoni on kestänyt jo kohta kaksikymmentä vuotta. Vuosia olen pähkäillyt erota, ei erota..erota, ei erota. Älä sinä tuhlaa aikaa vatvomiseen. Helpottaa kun tekee päätöksen, joko suuntaan tai toiseen. Meillä ei hakata, ei käytetä henkistä väkivaltaa...meillä vain ollaan kuin ei oltaiskaan. Ollaan vain kuin "kämppiksiä". Olemme nukkuneet eri huoneissa varmaan jo yli kuusi vuotta. Emme käy yhdessä enää edes saunassa. Emme osaa puhua enää kuin kaupan ostoslistasta. Olemme kasvaneet täysin eri suuntiin, kuin vahingossa. Asumme vain samassa osoitteessa.
      Olen tehnyt pitkän tähtäimen suunnitelman ja selvin sanoin sen myös puolisolleni kertonut. Lähdin opiskelemaan jatkotutkintoa ja kahden vuoden kuluttua, tutkinnon suoritettuani, eroamme. Asia on selvä, kummallakin on aikaa kaksi vuotta järjestää elämänsä kuntoon. Myydään talo, ostettan kummallekkin omat asunnot. Missään tapauksessa ei vihata...kun ei enää rakastetakkaan. Ollaan vain kaksi aikuista jotka asumme samassa talossa ja kannamme ruokaa yhteisille lapsille. Minua helpotti sinä päivänä kun päätökseni tein. Jokainen päivä eteenpäin valmistelen perheemme purkamista. Toinenkin sen hyväksyy ja yteisymmärryksessä kuljemme kohti liiton purkamista. Annamme aikaa järjestelyille, jotta kummallekkin saadaan asiat kuntoon. Emme vihaa, emme ole katkeria, me vain kasvoimme erisuuntiin. Yhteistyöllä tämä perhe perustettiinkin, niin yhteistyöllä tämä myös puretaankin. Nyt helpottaa, kun on päämäärä ja tavoite. Kumpikaan ei tee asioita toisen selän takana. Uskon, että kaikki järjestyy parhain päin, piti vain uskaltaa sanoa selvä tavoite ja toimia sen mukaan. Rohkeutta sinulle toivotellen, "Kohtalosisar".

    • Mariia

      Kiitos Teille kannustavista ja rohkaisevista viesteistä.En tosiaankaan halua "pilata" elämääni tälläisessa epätyydyttävässä suhteessa.Elämä valuu hukkaan ja ehkäpä "se oikeakin",jonka kanssa istua vanhana kiikkustuolissa käsikädessä,odottelee jossain.

      • onni

        Minä viimeinkin usean vuoden pähkäilyn jälkeen jätin narsistin ja lähdin lasten (3) kanssa. Olemme asuneet erillämme nyt 2 kuukautta ja olo on ihanaa! Tulossa on vielä lihava riita asunnon myymisestä, mutta olenhan ainakin päässyt sieltä pois.. Rahaa ei ole, mutta se ei todellakaan tee onnelliseksi, mutta kuitenkin olen niin 'itsekäs', että haluan yhteisestä asunnostamme 'omani' pois - asuimmehan siinä melkein 20 vuotta! Elatusmaksuja ei ole tullut senttiäkään vielä ja tuskin tuleekaan, mutta siitä viis, jos raha tekee toisen onnelliseksi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      642
      7882
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2157
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      227
      2065
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1648
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1220
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1192
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1063
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      827
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      709
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      696
    Aihe