Hellurei!
Olen 165cm 63-65kg pitkä ja painava kakskymppinen opiskelija naikkonen ja vaikka painoni on täysin normaali, silti jumalattomat jenkkakahvat ja vatsamakkarat hirvittävät!
Mutta tosiaan:
Tilasin kuukauden ilmaisnäytteen vadelma ketonia 7€:lla. Onko kenelläkään kokemusta kyseisestä aineesta tai vihreästä kahvista? (Voin itsekin lisätä tänne myöhemmin käyttökokemuksia)
Noin viikon käyttäneenä voin sanoa, että on energisempi olo ja painossa ei nyt ole ollut vielä huomattavaa muutosta.
Aloitin kiinteyttämisen siis viikko sitten.
Syön/juon ketonin lisäksi vihreää teetä (pitää nälän poissa!)
En paljoa katso mitä syön päivän mittaan, mutta kuitenkin AINA lautasmallin mukaisesti.
Olen jättänyt herkut kokonaan pois.
Vehnätuotteet olen korvannut täysjyvällä ja lisännyt veden juontia.
Syön aina päivällä ja lopetan iltasyömiset viiden jälkeen.
Ja ravintoni on ollut siis 500-800kcal/päivä, mikä on huomattavan vähän(kö?), mutta, minulla ei ole näläntunnetta, enkä usein jaksakaan syödä paljoa.
Liikun päivän mittaan tunnin kevyttä kävelyä ja lenkkeilen raskaammin puolituntia, jota aion lisätä aina kunnon mukaan.
vadelma ketoni, vihreä kahvi??
10
2444
Vastaukset 10
- kekeree
Lisää terveitä kaloreita, niin lihasmassa rupeaa kasvamaan, jolloin perusaineenvaihduntasi nousee. Kehosi on aivan jumissa noilla kaloreilla. 1500-2000 on parempi kiinteytymisen kannalta. Takkakin palaa paremmin, kun siihen heittää tarpeeksi puuta.
- vadelmaketoni1979
Katso lisää tietoa täältä: http://terveellinen.fi/vadelmaketoni/
- xuba libre
Aika paksua höpötystä. Se, mikä on liian hyvää ollakseen totta, todennäköisesti on. Rahaa varmaankin saa palamaan, mitta tuskin sentään euroja yhdeksää kiloa kuussa, ellei sitten olisi tuhottoman rikas. Valehtelevat. Mikäli tuosta olisi edes osa totta, kyseinen tuote olisi todellinen hitti bodaripiireissä... Eipä ole. Sen pituinen se.
- yksi monista
xuba libre kirjoitti:
Aika paksua höpötystä. Se, mikä on liian hyvää ollakseen totta, todennäköisesti on. Rahaa varmaankin saa palamaan, mitta tuskin sentään euroja yhdeksää kiloa kuussa, ellei sitten olisi tuhottoman rikas. Valehtelevat. Mikäli tuosta olisi edes osa totta, kyseinen tuote olisi todellinen hitti bodaripiireissä... Eipä ole. Sen pituinen se.
Totta on kirjotuksesi lukekaa netti sivuilta seuraavat:
1.Xellim ouon markkinoinut harhaanjohtavasti laihdutus ja kauneus tuotteita.( Varokaa
tilaamasta tutustumis ( suomi 24 sivuilla oli satoja kiukkuisia tilaajia v2012-2014 nyt
Poistettu koska ,arvelen että noitten firmojen maksut ovat suomi 24:lle isot rahat.
Pakkausta voit joutua lähes 300 euron pakkoperintää ,kun tuote on tehottomaksi osoittautunut.
2.vilunkipeliä näytteentilaaminen johtaa ääräaikaiseen sopimukseen.( ks ylläolevaa)
3.Tilasitko näytteen laihutus tuotteita sinua saatetaan harhaa.( (ks ylläolevaa )
4.Vihreä tee kapselit humpuukkia,sanotaa nnetti sivuilla.( kuluttaja virasto ja Eu kuluttaja
Toimisto ovat vaatineet ao yhtiöitä etä markinointi säänöksiä noudattamaa ja luopumaan
Harhaanjohtavasta markinoinista, yhtiöt eivät noteeraa asiaa.kuluttaja viraston lakimies
[email protected] hoitaa yhtiöitä vastaa ao vaatimuksia ,takana on n.200 valitusta. - huijattu3
yksi monista kirjoitti:
Totta on kirjotuksesi lukekaa netti sivuilta seuraavat:
1.Xellim ouon markkinoinut harhaanjohtavasti laihdutus ja kauneus tuotteita.( Varokaa
tilaamasta tutustumis ( suomi 24 sivuilla oli satoja kiukkuisia tilaajia v2012-2014 nyt
Poistettu koska ,arvelen että noitten firmojen maksut ovat suomi 24:lle isot rahat.
Pakkausta voit joutua lähes 300 euron pakkoperintää ,kun tuote on tehottomaksi osoittautunut.
2.vilunkipeliä näytteentilaaminen johtaa ääräaikaiseen sopimukseen.( ks ylläolevaa)
3.Tilasitko näytteen laihutus tuotteita sinua saatetaan harhaa.( (ks ylläolevaa )
4.Vihreä tee kapselit humpuukkia,sanotaa nnetti sivuilla.( kuluttaja virasto ja Eu kuluttaja
Toimisto ovat vaatineet ao yhtiöitä etä markinointi säänöksiä noudattamaa ja luopumaan
Harhaanjohtavasta markinoinista, yhtiöt eivät noteeraa asiaa.kuluttaja viraston lakimies
[email protected] hoitaa yhtiöitä vastaa ao vaatimuksia ,takana on n.200 valitusta.Varoitus alkää ostako ainakaan niitä Xellim ouon tai jotain sinnepäin myyjältä (Virolainen) vaikka mainostaa Suomalaisena tuotteena. Mihin lankaa lupauksista ja tilasin ensin vain halvan kokeilun ja sen jälkeen tulikin kahteen ootteeseen tuotteita hinnaksi tuli n. 250 €, vieläkin harmittaa koska mitään ei niin mitään painonpudotusta luvattuun tapaan toteutunut siis todella törkeää huijausta.
- aarrrgghhh...
huijattu3 kirjoitti:
Varoitus alkää ostako ainakaan niitä Xellim ouon tai jotain sinnepäin myyjältä (Virolainen) vaikka mainostaa Suomalaisena tuotteena. Mihin lankaa lupauksista ja tilasin ensin vain halvan kokeilun ja sen jälkeen tulikin kahteen ootteeseen tuotteita hinnaksi tuli n. 250 €, vieläkin harmittaa koska mitään ei niin mitään painonpudotusta luvattuun tapaan toteutunut siis todella törkeää huijausta.
Mikä siinä on ettei nää älypäät tajua ikinä Millasta vedätysta ja rahastusta nuo humpuuki pillerit ja moskat on tajutkaa jo että kilot lähtee monipuolisesti ja säännöllisesti syömällä oikotietä onneen ei ole voin ihan kokemuksesta sanoa
- Huovine
Näin mainoksen ja päätin ottaa selvää.Huijausta,kuten kommenteista näkyy!Tuolla liikunnalla ja syömisellä laihdut muutenkin.Kaloreita sinun täytyy saada enempi,ruokaa kolmen tunnin välein.Peru hyväihminen nämä jonniinjoutavat vadelmaketonit.
- FatMan
Aika läskikasa olet, jos painosi on 64-65 ja pituus 165..Hyvämuotoinen vaimoni on 165cm/ 54 kg ja missin mitoissa. Noi vadelma ketonit on ihmeaineita. Oon käyttänyt niitä runsaan viikon ja pelkona on, että laihdun liikaa. Jo ensimmäisten kapselien nauttimisen jälkeen alkoi vatsassa kuumottaa ja pihistä. Pieraisin ja väänsin vessassa elämäni suurimman tortun, jossa oli vielä kaunis kierre myötäpäivään. Nyt tilanteeni on se, että painoni on pudonnut 12 kg ja pituutta olen kasvanut 8 cm. Varovainen kannattaa olla, ettei tule yliannostusta ja laihdu liikaa. Eräs kaverini aloitti mua ennen ja käytti ketoneita suruttomasta. No. Oli ainakin arkku kevyt kantaa...
- Jade-65
Paska mansikka!
- Väsynyt
Ei mitään vaikutusta ollut :(!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59890Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7542
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23527- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26399