miten suhtautuisitte?

mitä mieltä olette, kuuluuko lasten hiustenleikkuu anopin asiaksi. en tarkoita parturi-koulutusta saanutta. tytöllämme on tai siis oli vyötärölle oleva pitkä tukka, hiljattain parturissa tarkoituksella ns. kolmion malliin leikattu. no tyttö oli anopilla hoidossa muutaman tunnin ja sinä aikana mitään meiltä vanhemmilta kysymättä oli etuhiukset lyhennetty ja takaa hiukset ovat nyt suorat, joten pituutta on jäljellä enää vain kainaloiden alapuolelle.emme tiedä miksi tällaista piti tehdä lupaa kysymättä? eniten harmittaa se, että tyttö on parin viikon päästä menossa morsiustytöksi ja kampaus oli jo etukäteen suunniteltu pitemmillä hiuksilla.neuvoja tarvitsisin ettei jatkossa tällaista tmv. enää tapahtuisi lupaa kysymättä.
123447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Noita tyhmiä, mielestään kaiken tietäviä anoppeja tuntuu riittävän. Ovat ehtymätön luonnonvara. Kun kyseessä on riittävän jästipäinen tapaus, haukkuu hän vielä pitkään eron jälkeenkin, vaikka ei olisi mitään aihettakaan.

Äänestä

Sanot anopille, että antaa olla viimeinen kerta. Jos ei tajua ja homma jatkuu niin sitten ette jätä lapsianne anopille ilman valvovaa silmää. Vastuuton ämmä sellainen. Itse en kyllä lapsiani jättäisi tuollaisen ääliön käsiin, toista kertaa.

Olisiko ollut kuitenkin niin että tyttärenne halusi itse eroon typerästä kampauksesta jonka idiootti vanhemmat olivat hänelle leikkauttaneet. Jos näin oli niin, hyvä anoppi!

Lapset ei ole mitään barbinukkeja!

Äänestä
  • senverran oli pakko valaista asiaa että tyttäremme itse pitää pitkistä hiuksistaan ja kolmen tytön äitinä en milloinkaan pakottaisi lapsiani mihinkään tiettyyn hiustyyliin. morsiustytön kampauskin suunniteltiin tytön mielipiteiden mukaan.joten kyseessä ei ole tytön tahtoon perustuva hiustenleikkuu.

    Äänestä

Anoppini saisi kyytiä ja lujaa jos lapseni hiuksiin koskisi, onneksi ei uskalla.

Äänestä

Keskustelkaa asia ensin miehesi kanssa valmiiksi ja sopikaa, kumpi teistä näyttää tässä asiassa kaapin paikan anopille, vai näytättekö yhdessä. Suosittelisin ehkä yhdessä juttelua ja vieläpä siten, että appiukkokin olisi paikalla, jotta anoppi ei tuntisi keskustelutilannetta uhkaavaksi. Sitten ystävällinen ja selväsanainen mielipide asiasta peliin.

Samassa yhteydessä on varmaankin syytä jutella laajemminkin reviirirajoista, koska ne ovat selvästikin anopillasi pahasti hukassa.

Äänestä

se että sanot aika kovasti anopillesi. Lapsen mielen pahoittaminen on jotain mitä en itse siedä, siinä olisi kyllä anoppi itkua vääntämässä jos noin kävisi.

Äänestä

Tässä tapauksessa, josta kerron, ei lapsen hiusten leikkaaja ollut anoppi vaan päiväkodin työntekijä. Luin uutisen täkäläisestä päivälehdestä vuosia sitten.

Päiväkodissa leikattiin pienen pojan tukka, joka oli epäsiisti kyseisen päiväkodin henkilöstön mielestä. Pojan vanhemmilta ei kysytty lupaa tietenkään. Tässä tapauksessa pojan vanhemmat olivat päiväkodin taholta "noitavainon" kohteena muistakin syistä. Hiusten leikkuu oli vain jäävuoren huippu, eräänlainen rangaistus vanhempia kohtaan.

Kun päiväkodeissa mennään tällä tavoin tallomaan vanhempien varpaita, on asia mielestäni pahempi kuin anopin toimiminen lastenlastensa parturina.

Toivottavasti olet pystynyt puhumaan anoppisi kanssa ja hän ymmärtää, miksi olet loukkaantunut. Ehkä olet vihainen jostain muusta kuin lapsesi uudesta kampauksesta. Sinua kai satuttaa alitajuisesti enemmän se, että anoppisi on päässyt hipelöimään tyttöäsi ja osoittanut hänelle hellyyttä hiusten leikkuun muodossa.

Äänestä
  • Jos päiväkodin työntekijä tekisi moisen tempun niin silloinhan olisi hyvä kopata hänet tukevaan niskalenkkiin ja leikata hänen hiuksensa. Tokihan pakkoleikkuun tekeminen aikuiselle on paljon pienempi synti kuin puolustuskyvyttömälle lapselle josta on vielä ammatin puolesta vastuussa. Voisi harkita pitempään ensi kerralla. Ja anopille sama juttu, jos ei muuten tokene.

    Äänestä

  • Miksi käytät hipelöinti-sanaa, tuntuu anopista ja mummosta pahalta.

    Äänestä

asia siellä puheeksi ja sano että se oli viimeinen kerta kun menee moista tekemään!!
Mun anoppi ei iki maailmassa uskaltais ees ajatella tollasta oon kyllä jo aikanaan tehny selväksi että mun silmille ei anopit hypi taikka se on varmaa että on viimeinenn kerta kun kylässä käydään...ei ne lapset siihen kuole että toiset isovanhemmat puuttuvat.

Äänestä

Lapsuudessani kuuskyt luvulla olin mummon ja vaarin luona viikonloppu kylässä. Minulla oli pitkät vaaleat hiukset, lapaluiden päälle. Mummoni päätti,että nyt parturiin ja polkkatukka ja syy oli se, että äitini jolla on vain toinen käsi, ei pysty sitä letittämään ja isäkin kun on töissä niin ei ole paikalla sitä tekemässä. Isäni nimittäin oli se joka hiukseni letitti. Äiti meinasi sitten sytärin saada kun näki minut viikonlopun jälkeen ja kyllä mummo sai kunnon ripityksen, isäni pysyi viisaana hiljaa kun anopista oli kyse. Olisi ihan asiaa jos miehesi pistäisi äitinsä ojennukseen tässä asiassa.

Äänestä

...että lapsi ei tämän jälkeen koskaan enää joutuisi menemään anopille yksin. En sanoisi tätä päätöstäni kenellekään, en anopille, en lapsen isälle, en edes parhaimmalle ystävälleni, vaan itsekseni vain huolehtisin kerta kaikkiaan asian, niin että lapsella olisi aina aikuinen seurana mummulassa.
Hiuksia ei voi enää korjata, mutta ne kasvavat onneksi.
Luottamus anoppiisi on mennyttä, ja uskon että sen takaisin tulo vie kauemmin kuin hiusten kasvu.

Minä osaan salata tunteeni siten, että en kiivastu enkä näytä raivoani tällaisessa tapauksessa, mutta koska olen pitkävihainen, en unohtaisi tapahtumaa koskaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surusilmä kirjoitti:

mitä mieltä olette, kuuluuko lasten hiustenleikkuu anopin asiaksi. en tarkoita parturi-koulutusta saanutta. tytöllämme on tai siis oli vyötärölle oleva pitkä tukka, hiljattain parturissa tarkoituksella ns. kolmion malliin leikattu. no tyttö oli anopilla hoidossa muutaman tunnin ja sinä aikana mitään meiltä vanhemmilta kysymättä oli etuhiukset lyhennetty ja takaa hiukset ovat nyt suorat, joten pituutta on jäljellä enää vain kainaloiden alapuolelle.emme tiedä miksi tällaista piti tehdä lupaa kysymättä? eniten harmittaa se, että tyttö on parin viikon päästä menossa morsiustytöksi ja kampaus oli jo etukäteen suunniteltu pitemmillä hiuksilla.neuvoja tarvitsisin ettei jatkossa tällaista tmv. enää tapahtuisi lupaa kysymättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu