Mies varastaa kaikki mitä käsiinsä saa. Visa-kortit, puhelimen sim-kortit, piilottelee laskuja, joista näkyy että on nostanut pankkikortillani rahaa. Alkuun keksi huimia selityksiä miten joku muu on ne ottanut ja maksoi takaisin. Saattoi jäädä kiinni niin että tarkistin onko luottokortti siellä missä pitääkin, ja kas kummaa kortti oli pois. Jotenkin mies sai käden käänteessä kortin paikoilleen ja selitteli etten vain huomannut kortin puuttumista. Samoin häviää kaikki etusetelit omiin taskuihin kuten Plussa ym kupongit. Viimeisin pisara on konserttiliput. Tiedän mihin olen ne laittanut ja ne ovat nyt hävinneet. Hän ei todellakaan myönnä mitään. Ihna kuin nyt olisin niin tyhmä etten huomaisi. Saattavat palautua takaisi paikoilleen ja sitten irvaillaan että siellähän ne olikin. Varastaa ne joko myydäkseen eteenpäin, antaakseen ne jollekin tai ihan vaan tehdäkseen kiusaa ja saa sittä tyydytystä. Ennenkin on varastanut esim minulle antamiaan vaatteita ja lahjoittanut niitä sitten eteenpäin.
Luonnollisesti omat luottotiedot ryssinyt jo aika päivää sitten ja on työttömänä. Useat kerrat on muka anteeksi pyytänyt ja selitelly ettei tiedä mikä häneen meni MUTTA mitään selvää paranemista asian suhteen ei ole näkynyt. rahat häviävät myös pöydiltä jos jättää, kolikoista seteleihin samoin lompakostani. Lasten säästöpossu on myös tyhjennetty.
Voiko ihminen olla niin sairas ettei itse tiedosta mitä tulee tehtyä vai onko tämä vaan ihan kiusantekoa?
Mikä helvetti ajaa ihmisen tuollaiseen käytökseen omaa vaimoa kohtaan/ perhettään kohtaan?
Ainoa helpotus asiaan lienee se että äijä lentää ulos ovenkarmit kaulassa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos tuo on totta, lennätä se heti ulos. Ukkohan tuhoaa sinut täydellisesti.
Ja lapsetkin vielä, jätä äkkiä.
Tiedän että helppoa ei ole, sillä mies varmasti osaa puhua. Olen nähnyt kuinka isä vie lapsensa rahat, manipuloi perhettään kaikilla keinoin. Onneksi tuo mies joi itsensä hengiltä ja jokaisen perheenjäsenen tilanne parantui huimasti.
Ne jopa nauravat nykyisin ja taloudet on jokaisella kunnossa, kun rosvo poistui.
Nyt ei tippaakaan sääliä, eikä mitään uskomista puheisiin vaan kylmästi ulos, auta vaikka hankkimaan asunto ja kauempaa, jos mahdollista lapset vain valvotusti tapaamaan miestä, muutoin hän tulee juonimaan lapsiltakin varat, kun niitä heillä on omassa käytössä.
Lisäksi mies pitäisi saada hoitoon eli lääkäriin myös olisi hyvä jollakin tapaa saada. Tulee olemaan riesana, kun on nyt saanut noinkin suuren vallan, etkä ole heittänyt aikaisemmin pihalle lopullisesti.
Lastesi vuoksi tee se nyt.
Oikein unelma mies sinulla on. Äijäs on täysin kriminaali ja siltin sinä tyydytät sen seksuaalisia haluja.
https://www.youtube.com/watch?v=IAmgTNATJkk
Aika mielenkiintoinen tapaus....
Miksi sinä VALITSET olla tuon miehen kanssa? Miksi sinä VALITSET hyväksyä tullaista käytostä?
Provo juttu ja jotkut vielä ottavat totena
Jos tuosta on totta ees puolet katkaise välitä mitä pikemmin. Tuo sinun kertomus tuo mieleen valitettavasti sen, että hällä on huumeongelia tai peliriippuvuutta johon hän tuskaisesti tarvitsee rahaa.
Laita ulos, äläkä kuvittele että voit parantaa hänen tapansa. Ja kun laitat ulos niin varmista että sinulla on joku siinä turvana, älä tee sitä yksin. Kannattaa olla sen verran itsesuojelua ettei ihan kaikkea kato läpi sormien.