Viron uusliberalismi on riuduttanut maan

.Virolaiset ovat naiiveja USA:n pyllyreiän nuolijoita. He uskovat kaikkeen siihen markkinaliberalismiroskaan jota hammastahnamainokselta näyttävät amerikkalaiset talousapostolit ovat heille syöttäneet. Viro on valinnut uusliberalismin, natohumpan ja sotilaiden lekittämisen pitkin aavikkoa todellisia ja kuviteltuja terroristeja jahtaamassa. Virolaiset näyttävät olevan eräs Euroopan idioottimaisemmista partiopoikalaumasta.

Tulokset on nyt nähtävissä: maan talous riutuu. Perustuotanto on laiminlyöty ja hirveästi hypestä ja talousvoodoosta huolimatta mediaanipalkka on maassa vaivaiset 750 euroa mutta hintataso peruseuroollalaista, eli melko tyyristä. Virolaisten mediaanipalkan ostovoima on suomalaisen kansaneläkkeen perusosan ja pienen työeläkkeen yhdistelmän veroinen. Ja tuollaisella palkalla pitäisi elättää perhe, kouluttaa lapset ym. Tallinnan ulkopuolella on paljon yksinhuoltaperheitä joissa nainen tienaa vain 400-500 euroa kuussa. Heidän tilanteensa on kestämätön. Nuorimmat heistä myyvät itseään.

On varsinainen "MENESTYSKERTOMUS" koko Viro.
559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuet pois Virolta ja raaka peli Tartossa.

Äänestä

Virossa hyvin menee vain poliitikoilla, valtion keskushallinnon virkamiehillä ja veronkiertäjäyrittäjillä.

Äänestä
  • Jokos se Mika Salo on tutkittu.

    Äänestä

Virolaiset juoksee aina pää kolmantena jalkana milloin minkäkin suurvallan syliin

Äänestä

Sehän on maailman suurin rosvolandia, en vaan ymmärrä miksi suomalaiset siellä notkuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viro kuolee! kirjoitti:

.Virolaiset ovat naiiveja USA:n pyllyreiän nuolijoita. He uskovat kaikkeen siihen markkinaliberalismiroskaan jota hammastahnamainokselta näyttävät amerikkalaiset talousapostolit ovat heille syöttäneet. Viro on valinnut uusliberalismin, natohumpan ja sotilaiden lekittämisen pitkin aavikkoa todellisia ja kuviteltuja terroristeja jahtaamassa. Virolaiset näyttävät olevan eräs Euroopan idioottimaisemmista partiopoikalaumasta.

Tulokset on nyt nähtävissä: maan talous riutuu. Perustuotanto on laiminlyöty ja hirveästi hypestä ja talousvoodoosta huolimatta mediaanipalkka on maassa vaivaiset 750 euroa mutta hintataso peruseuroollalaista, eli melko tyyristä. Virolaisten mediaanipalkan ostovoima on suomalaisen kansaneläkkeen perusosan ja pienen työeläkkeen yhdistelmän veroinen. Ja tuollaisella palkalla pitäisi elättää perhe, kouluttaa lapset ym. Tallinnan ulkopuolella on paljon yksinhuoltaperheitä joissa nainen tienaa vain 400-500 euroa kuussa. Heidän tilanteensa on kestämätön. Nuorimmat heistä myyvät itseään.

On varsinainen "MENESTYSKERTOMUS" koko Viro.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu