Onko tämä parisuhdeasiaa...luulisin.
Olen nyt lukenut kymmeniä viestejä, missä ihmisiä haukutaan suhteistaan varattuun. Kehoitetaan etsimään vapaa mies/nainen jonka kanssa voisi nauttia luvallisesti onnesta. MUTTA:
Olen nyt sinkku ja seuraa olisi tyrkyllä joka suunnasta. Mutta mitä teen?
NÄMÄ KAIKKI 4 MIESTÄ OVAT VARATTUJA (NAIMISISSA/AVOLIITOSSA). Saan heiltä tekstiviestejä ja kutsuja ulos, mutta varattu ei kiinnosta.
En halua sellaista suhdetta, jossa joutuisin jakamaan miehen. Mutta missä ne kaikki sinkut ovat? En ole tavannut sellaista laivalla, töissä, ravintolassa, lenkillä enkä punttisalilla. En todellakaan ole eristäytynyt kotiin. Olen monesti kuullut kuinka kaunis olen, joten siitäkään tässä tuskin on kyse, että olisin suohirviö.
En ole keskustellut yhdenkään sinkkumiehen kanssa aikoihin, onko heitä edes enää?
Vittu että vituttaa tällainen. Kohta ei auta kuin tyytyä varattuun, tarpeet ne on minullakin, enkä jaksa enää odottaa. Olen tehnyt sitä nyt vuoden.
Nyt riittää!!!
9
1050
Vastaukset
- Jahvetti
Kaikki Kelvolliset tuotteet ostetaan kaupastakin ensin ja mädät tomaatit jää hyllyyn odottamaan pois heittoa.
Joskus vain seikkailuhalu voi ajaa jonkun kivan , komean olion ulos turvallisesta pesästään. - hohhoijaa
Odotatkos, että täältä saat "luvan" ottaa ne varatut. Ei tipu sääliä. Ei sulle eikä niille miehille.
- Tarvitseva
..kyselisin sellaiseen lupaa? Kyllä mä teen just niin kun itse haluan, se on ihmiselämän ihanuus. Satun vain kunnioittamaan itseäni sen verran, että en ala ukkomiehen patjaksi.
Ja jos luulet, että etsin sääliä niin erehdyt..se on sairautta.
Haluaisin vain tietää, missä ne hiton "sallitut" sinkut sitten on? Sellainen kelpaisi, mutta kun niitä ei ole. On vain sellaisia "sitoutuneita" ja "uskollisia" aviomiehiä. Todella hienoja ja haluttavia miehiä..NOT! - parhaat päältä
Tarvitseva kirjoitti:
..kyselisin sellaiseen lupaa? Kyllä mä teen just niin kun itse haluan, se on ihmiselämän ihanuus. Satun vain kunnioittamaan itseäni sen verran, että en ala ukkomiehen patjaksi.
Ja jos luulet, että etsin sääliä niin erehdyt..se on sairautta.
Haluaisin vain tietää, missä ne hiton "sallitut" sinkut sitten on? Sellainen kelpaisi, mutta kun niitä ei ole. On vain sellaisia "sitoutuneita" ja "uskollisia" aviomiehiä. Todella hienoja ja haluttavia miehiä..NOT!Tottahan se on, että parhaat poimitaan päältä jo nuoruudessa ja heikoimmat jää jäljelle, eli valitsijalle luu kouraan. Kun vielä keski-iässä alkaa olla naisylijäämää, ei paljon kunnollisia ja vapaita voi yksinkertaisesti olla.
- Tarvitseva
parhaat päältä kirjoitti:
Tottahan se on, että parhaat poimitaan päältä jo nuoruudessa ja heikoimmat jää jäljelle, eli valitsijalle luu kouraan. Kun vielä keski-iässä alkaa olla naisylijäämää, ei paljon kunnollisia ja vapaita voi yksinkertaisesti olla.
Kuulostaa kamalalta..ihan kun karjasta puhuttaisiin.
Ja eihän se ihme ole jos erojen määrät ovat niin järkyttävän suuret, jos parhaat "poimitaan päältä" jo kovin nuorina. Eihän lapset/nuoret sitoutumaan pysty. Kyllä vakava parisuhde vaatii ikää..valitettavasti.
Nyt kun sitä ikää on, niin ne varhain poimitut "parhaat palat" vinkuvat perään onnettomista avioliitoistaan ja luulevat, että sinkku vielä alentuisi heidän lohduttajakseen..huh.
Kyllä elämä on raakaa..
- Beata
"NÄMÄ KAIKKI 4 MIESTÄ OVAT VARATTUJA (NAIMISISSA/AVOLIITOSSA). Saan heiltä tekstiviestejä ja kutsuja ulos, mutta varattu ei kiinnosta"
Miten ne varatut ovat saaneet numerosi :> Ei millään pahalla, mutta olet tainnut ensin antaa ymmärtää mutta kun tuli tosi paikka eteen et ymmärrä antaa ;) No, vanha viidakon sananlasku ei ihan sinänsä päde, mutta pointti on selvä: jotenkin olet antanut miehille merkkejä että olisit kiinnostunut, ole Nainen ja pistä välit reilusti poikki jokaiseen noista kerran ei kiinnosta!
"En ole keskustellut yhdenkään sinkkumiehen kanssa aikoihin, onko heitä edes enää?"
Oletko koskaan kuullut siitä, että nainen tahtomattaan ottaa AINA saman roolin parisuhteessa (esim. hauskuuttaja, nipottaja yms.) ja haksahtaa LIKI AINA samankaltaisiin miehiin -> alitajuisesti et edes noteeraa sinkkuja vaan automaattisesti kapsahdat varattujen kaulaan :>- Tarvitseva
Pieni psykoanalyysi tiukassa paketissa =)
En ole ollut suhteessa varattuun, vaikka se onkin näköjään ainoa vaihtoehto. Joten itsensä tietoisesta/alitajuisesta toistamisesta ei voi olla kyse.
Nämä herrat ovat saaneet puhelinnumeroni työpaikalta, sillä "arvon" herrat ovat kaikki työkavereitani. Ja ammattini on sellainen, että saatan joutua viettämään aikaa yhden tietyn miehen kanssa jopa 12 tuntia putkeen, joten puhutaan niitä näitä. Siinä tulee avioliitto, lapset ja omalla kohdallani sinkkuus aika pian esille. Jos mies tulkitsee keskustelun vaippojenvaihdosta tms. kiinnostukseksi puoleltani, niin kyllä on mielikuvitus vähissä.
Ja jos kohdalle osuu sellainen ihminen, ketä voin arvostaa esim. avioliittonsa moraalisen puolen osalta, niin voit olla varma, että ymmärrän antaa =) Mutta kuten sanoin, en muista milloin olisin keskustellut sinkun kanssa. Edellisen kerran kun sydän pomppasi ihanan miehen takia (naapurini), tämä mies osoittautui homoksi..varatuksi sellaiseksi. - Beata
Tarvitseva kirjoitti:
Pieni psykoanalyysi tiukassa paketissa =)
En ole ollut suhteessa varattuun, vaikka se onkin näköjään ainoa vaihtoehto. Joten itsensä tietoisesta/alitajuisesta toistamisesta ei voi olla kyse.
Nämä herrat ovat saaneet puhelinnumeroni työpaikalta, sillä "arvon" herrat ovat kaikki työkavereitani. Ja ammattini on sellainen, että saatan joutua viettämään aikaa yhden tietyn miehen kanssa jopa 12 tuntia putkeen, joten puhutaan niitä näitä. Siinä tulee avioliitto, lapset ja omalla kohdallani sinkkuus aika pian esille. Jos mies tulkitsee keskustelun vaippojenvaihdosta tms. kiinnostukseksi puoleltani, niin kyllä on mielikuvitus vähissä.
Ja jos kohdalle osuu sellainen ihminen, ketä voin arvostaa esim. avioliittonsa moraalisen puolen osalta, niin voit olla varma, että ymmärrän antaa =) Mutta kuten sanoin, en muista milloin olisin keskustellut sinkun kanssa. Edellisen kerran kun sydän pomppasi ihanan miehen takia (naapurini), tämä mies osoittautui homoksi..varatuksi sellaiseksi.Nyt kun valotit työelämääsi, ja kun kerroit millaisia miehet ovat, tiedän ammattisi :D Noissa töissä olevat miehet tuntuvat olevan kovin huitshapeleita, pari ystävääni ovat särkeneet sydämiä niiden parissa pahasti.
"Jos mies tulkitsee keskustelun vaippojenvaihdosta tms. kiinnostukseksi puoleltani, niin kyllä on mielikuvitus vähissä."
Ja tämä selvensi :) Ensimmäisestä kirjoituksesta ei tullut tätä ilmi että miehet ovat todellakin päätelleet ihan itse kiinnostuksesi :) Mutta tuossa ammatissa miehillä usein nouseekin "kusi päähän" ja tulee sellainen asenne, että "kaikki naiset haluavat minut". Ei kaikilla, joillain.
Harmi vaan kun ei todellakaan viitsisi pitkää työvuoroa istua kollegoiden kanssa hiljaa jos juttelee, mies kokee sen flirttailuna. Säälittävää tietysti että kakkavaippajutut koetaan kiinnostumisena ;)
Ehkä noilla miehillä juuri on se tilanne, että kotona on p*skaviskuri ja eukko joka paplarit päässä duunaa hellanääressä kauravelliä ja illalla kun ukko pääsee kotiin, emäntä häärää omiaan ja mies omiaan. Emäntä on ihan uupunut lasten kanssa hääräämisestä ja mies on kyllästynyt eukkoon ja muksuihin ja hääräämiseen. Tottakai menevä sinkkunainen alkaa yllättäen kiinnostaa. :)
Eli nyt ymmärrän, on varmasti vaikea sanoa ei, koska kyseessä on TYÖkaverit ja ei ole kivaa sitten tehdä töitä yhdessä jos mies on naama nurinpäin aina saman vuoron sattuessa kohdalle.
Mutta ole tiukkana, noihin miehiin EI kannata sekaantua, niillä taitaa olla kotona niin paljon ongelmia ja mitäs sitten jos joku näistä 4stä kuulisi, että olet antanut jollekin niistä, siitähän syntyisi soppa ja sinulle maine - ei ehkä kovin mairitteleva sellainen.
Jos minä olisin sinä, en sotkeutuisi noihin miehiin vaan opettelisin vastaamaan, että ei käy tai en vastaisi ollenkaan. :)
Toivottavasti löydät vielä jonkun sinkun ketä deittailla, kokeille vaikka deittinettiä ;)
Vauhdikasta syksyä :) - Tarvitseva
Beata kirjoitti:
Nyt kun valotit työelämääsi, ja kun kerroit millaisia miehet ovat, tiedän ammattisi :D Noissa töissä olevat miehet tuntuvat olevan kovin huitshapeleita, pari ystävääni ovat särkeneet sydämiä niiden parissa pahasti.
"Jos mies tulkitsee keskustelun vaippojenvaihdosta tms. kiinnostukseksi puoleltani, niin kyllä on mielikuvitus vähissä."
Ja tämä selvensi :) Ensimmäisestä kirjoituksesta ei tullut tätä ilmi että miehet ovat todellakin päätelleet ihan itse kiinnostuksesi :) Mutta tuossa ammatissa miehillä usein nouseekin "kusi päähän" ja tulee sellainen asenne, että "kaikki naiset haluavat minut". Ei kaikilla, joillain.
Harmi vaan kun ei todellakaan viitsisi pitkää työvuoroa istua kollegoiden kanssa hiljaa jos juttelee, mies kokee sen flirttailuna. Säälittävää tietysti että kakkavaippajutut koetaan kiinnostumisena ;)
Ehkä noilla miehillä juuri on se tilanne, että kotona on p*skaviskuri ja eukko joka paplarit päässä duunaa hellanääressä kauravelliä ja illalla kun ukko pääsee kotiin, emäntä häärää omiaan ja mies omiaan. Emäntä on ihan uupunut lasten kanssa hääräämisestä ja mies on kyllästynyt eukkoon ja muksuihin ja hääräämiseen. Tottakai menevä sinkkunainen alkaa yllättäen kiinnostaa. :)
Eli nyt ymmärrän, on varmasti vaikea sanoa ei, koska kyseessä on TYÖkaverit ja ei ole kivaa sitten tehdä töitä yhdessä jos mies on naama nurinpäin aina saman vuoron sattuessa kohdalle.
Mutta ole tiukkana, noihin miehiin EI kannata sekaantua, niillä taitaa olla kotona niin paljon ongelmia ja mitäs sitten jos joku näistä 4stä kuulisi, että olet antanut jollekin niistä, siitähän syntyisi soppa ja sinulle maine - ei ehkä kovin mairitteleva sellainen.
Jos minä olisin sinä, en sotkeutuisi noihin miehiin vaan opettelisin vastaamaan, että ei käy tai en vastaisi ollenkaan. :)
Toivottavasti löydät vielä jonkun sinkun ketä deittailla, kokeille vaikka deittinettiä ;)
Vauhdikasta syksyä :)Aika tarkkaan tiedät siis työkaverini..hyvin pitkälle tuollaisia ovat. Eivät tietysti kaikki, jokaiseen ammattiin mahtuu mätämunansa. Ei pidä yleistää, sillä tiedän todella hienojakin miehiä jotka rakastavat vaimoaan. Ja juuri noista mainitsemistasi syistä en ole viitsinyt antaa tylyjä pakkeja, en halua että työvuoroista tulee mahdottomia. Ja maine menisi täysin, jos johonkin työpaikallani koskisin.
Mutta kyse ei ole juurikaan työkavereista, vaan lähinnä siitä, että miehet eivät vain tunnu harjoittavan uskollisuutta millään alalla, ja minä en halua varattua. En tosiaankaan jaa miestäni kenenkään kanssa.
En tosiaankaan ole tavannut sinkkuja pitkään aikaan. Haluaisin treffeille ja viettää "laatuaikaa" ennen, kun tämä fyysinen yksinäisyys käy mahdottomaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15812109
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454550Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1343643Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3621609Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451