Muualle töihin, toinen reissari ja lapset

Tietääkö kukaan ketään sellaista perhettä, jossa äiti olisi muualla töissä? Itse saan haukkuja jatkuvasti työhaluttomuudesta, kun en lähde paikkakunnalta, joten kai se on harkittava. Ongelmana on vain, että mies reissuaa jonkin verran, ei nyt jatkuvasti mutta kuitenkin, joten asia ei ole ihan yksinkertainen.

Meillä ei asu ketään "hyväksikäytettävää" lasten kaitsijaa lähimaillakaan, joten ainoa vaihtoehto on palkata hoitaja itse. Miten lapset ovat tuollaisesta tilanteesta kärsineet? Toinen lapsistamme on pitkäaikaissairas ja tarvitsee säännöllistä lääkitystä. Molemmat ovat kouluikäisiä. Teenpä niin tai näin, tuntuu että teen väärin. Kumpi pahempi, lusmuilu vai lasten hylkääminen viideksi päiväksi viikossa? Oma mielenterveys menee työnpuutteen ja haukkujien takia, on vähän jo mennytkin, mutta kestääkö se sitä huolta perheestä?

Lasten koulunvaihto ei tule kysymykseen, tuo sairaus on juuri se syy. Nykyisellä paikkakunnalla on hoito hyvässä järjestyksessä eikä koulussa ole ollut nähtävissä suurempaa kiusaamista.
0132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tomppeli kirjoitti:

Tietääkö kukaan ketään sellaista perhettä, jossa äiti olisi muualla töissä? Itse saan haukkuja jatkuvasti työhaluttomuudesta, kun en lähde paikkakunnalta, joten kai se on harkittava. Ongelmana on vain, että mies reissuaa jonkin verran, ei nyt jatkuvasti mutta kuitenkin, joten asia ei ole ihan yksinkertainen.

Meillä ei asu ketään "hyväksikäytettävää" lasten kaitsijaa lähimaillakaan, joten ainoa vaihtoehto on palkata hoitaja itse. Miten lapset ovat tuollaisesta tilanteesta kärsineet? Toinen lapsistamme on pitkäaikaissairas ja tarvitsee säännöllistä lääkitystä. Molemmat ovat kouluikäisiä. Teenpä niin tai näin, tuntuu että teen väärin. Kumpi pahempi, lusmuilu vai lasten hylkääminen viideksi päiväksi viikossa? Oma mielenterveys menee työnpuutteen ja haukkujien takia, on vähän jo mennytkin, mutta kestääkö se sitä huolta perheestä?

Lasten koulunvaihto ei tule kysymykseen, tuo sairaus on juuri se syy. Nykyisellä paikkakunnalla on hoito hyvässä järjestyksessä eikä koulussa ole ollut nähtävissä suurempaa kiusaamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu