Outi Kosken tarina osoittaa kuinka voi käydä kun lapsia tekee vieraskulttuuristen kanssa. Nyt kyseessä oli USA, entä jos maa olisi ollut joku muslimimaa??? Jos menee käymään muslimimaassa vaatimassa oikeuksiaan niin voipi lähteä henki itseltäänkin. Se niistä oikeuksista. Toista olisi jos puoliso olisi Suomesta tai pohjoismaista.
Näkeekö Outi lapsiaan enää koskaan? Eipä silti vaikuttaa kyllä sen verran häiriintyneeltä naiselta, että on lasten parastakin ettei näe. Eipähän tule huonoja vaikutteita äidiltä. Kaikki lapsia saakin tehdä. Nyt on jo eukolla uusi jenkki, jonka kainaloon käpertyä. heh
Muistutus lapsiperheille
12
1218
Vastaukset
- vai?
Eikö tuo "varoitus" pitäisi osoittaa pikemminkin sinkkunaisille?
- Katsoja
Sinkuille etteivät tekisi niitä muksuja aivan kenen kanssa tahansa ja lapsiperheille etteivät päästä lapsiaan mihinkään barbaarimaahan jos yhtään kinaa puolison kanssa. Siis tietenkin olettaen että ei halua lapsista eroon. Huh, kamalaa edes kirjoittaa tuollaista.
Niille jotka tekevät lapsen jonkun vaikka turkkilaisen tai algerialaisen miehen kanssa niin haluaisin kyllä kysyä että onko ajateltu lapsen tilannetta etukäteen. Tuskinpa on mitenkää ihannetilanne ola mulatti?. Juuret ties missä ja kulttuurierot repii perhettä.
Aika itsekkäitä taitavat nämä äidit olla kun lapsi on saatava, vaikka järkisyyt huutavat vastaan.
- Ville
Mina olen koko prosessin ajan ihmetellyt suomalaisten typeraa puolueellisuutta tassa asiassa, jota iltapaivalehdet viela ovat lietsoneet.
Haagin lapsikaappaussopimushan on aivan yksiselitteinen. Koski olisi voinut menna huoltajuusasiassa Yhdysvalloissa oikeuteen, eika kaapata lapsiaan. Tyhma mika tyhma.
Ajatelkaas asiaa toisin pain. Entas jos yhdysvaltalainen isa olisi kaapannut lapset? Kylla sitten vaadittaisiin lasten palautusta Suomeen.
Kaiken huippuna nama viimeksi tulleet tiedot, miten Koski yritti manipuloida pienia lapsia, jotka eivat missaan nimessa ole viela tarpeeksi kypsia paattamaan omista asioistaan.- Katsoja
Kuvitteleppa suomalaisten tilalle vaikka Turkki. Jos me olemme puolueellisia niin mitä luulet heidän olevan :) Miten saisi Rogers lapsensa sieltä? Suomestakin vaikeaa. Tai miten siis suomalainen saisi lapsensa Turkista? nolla-mahdollisuudet eli "ole nöyrä tai vien lapsesi"-taktiikka taitaa olla aika yleinen.
- homoksi
Katsoja kirjoitti:

ihanaa katsella maailmaa, jossa soditaan tänä päivänä enemmin kun koskaan aiemmin ja lukea tälläisiä kirjoituksia. Sinulta tuntuu kaikki luottamuksen rippeet karisseen ulkomaalaisia kohtaan. Enpä usko että moni mulatti ajattelee olevansa onneton, kaksi kulttuuria voi olla myös rikkaus jos sen osaa hyödyntää oikein. Toki pitää olla järki kädessä että luottaa mieheensä/naiseensa jos lapsia aletaan hankkia, oli hän sitten turkkilainen, albaani vai suomalainen. Mikään tässä elämässä ei kuitenkaan ole varmaa. Ei pidä taas yleistää ja lietsoa kauhukuvia. Tiukanlaista pessimismiä?
- Valle
"Ajatelkaas asiaa toisin pain. Entas jos yhdysvaltalainen isa olisi kaapannut lapset? Kylla sitten vaadittaisiin lasten palautusta Suomeen."
Niin vaadittaisiin, mutta palauttaisiko USA??? Ei ikinä ja lapsia ei kuultaisi ennen 16 ikävuotta!
Ottamatta mitenkään kantaa äidin teon moraaliseen tai lailliseen oikeutukseen. - Katsoja
Valle kirjoitti:
"Ajatelkaas asiaa toisin pain. Entas jos yhdysvaltalainen isa olisi kaapannut lapset? Kylla sitten vaadittaisiin lasten palautusta Suomeen."
Niin vaadittaisiin, mutta palauttaisiko USA??? Ei ikinä ja lapsia ei kuultaisi ennen 16 ikävuotta!
Ottamatta mitenkään kantaa äidin teon moraaliseen tai lailliseen oikeutukseen.Puhumattakaan muslimivaltioista. Näitä asioita olisi hyvä pohtia ennen kuin suinpäin lapsia tehdään tai oikeastaan parempi kun pysyy oman kulttuurin parissa.
- Katsoja
homoksi kirjoitti:
ihanaa katsella maailmaa, jossa soditaan tänä päivänä enemmin kun koskaan aiemmin ja lukea tälläisiä kirjoituksia. Sinulta tuntuu kaikki luottamuksen rippeet karisseen ulkomaalaisia kohtaan. Enpä usko että moni mulatti ajattelee olevansa onneton, kaksi kulttuuria voi olla myös rikkaus jos sen osaa hyödyntää oikein. Toki pitää olla järki kädessä että luottaa mieheensä/naiseensa jos lapsia aletaan hankkia, oli hän sitten turkkilainen, albaani vai suomalainen. Mikään tässä elämässä ei kuitenkaan ole varmaa. Ei pidä taas yleistää ja lietsoa kauhukuvia. Tiukanlaista pessimismiä?
Yritätkö sanoa ettet saa kohtuu hoikkaa tyttöä kuin ulkomailta. (thaimaa, afrikka ym...) Sillä sitten perustelet minulle että olisi syytä ryhtyä homoksi kun ei huoltajuuskiistat ulkomailla kiinnosta??? Aika outoa juttua...
Kyllä niitä onnellisiakin sekaliittoja löytyy mutta olisiko prosentit 80-20 sen kannalle että ei kestä. - Anni
Katsoja kirjoitti:
Kuvitteleppa suomalaisten tilalle vaikka Turkki. Jos me olemme puolueellisia niin mitä luulet heidän olevan :) Miten saisi Rogers lapsensa sieltä? Suomestakin vaikeaa. Tai miten siis suomalainen saisi lapsensa Turkista? nolla-mahdollisuudet eli "ole nöyrä tai vien lapsesi"-taktiikka taitaa olla aika yleinen.
Aina te vedätte Turkin mukaan esimerkkinä. Mistä ihmeestä olet saanut sen käsityksen, että mahdollisuudet olisivat 0%? Se kun ei pidä paikkaansa. Onha naisia varmaan sillä peloteltu, että "vien lapsesi", mutta tiedätkös kuinka moni eronnut on siellä tai sieltä lähtenyt oman/omien lastensa kanssa. Kysymys on tietysti aina siitä, että miten vanhemmat sopivat asioista, joskus sopivat joskus tappelevat. So what?
- Pomds
Joo, nythän hänen mielestään voutikin on jnkl. rikollinen ja suomalaiset poliisitkin käyttäytyvät raa'asti ja väkivaltaisesti pikkulapsia kohtaan. Ei ihme, että se insinöörinörttimieskin oli Outin mielestä väkivaltainen. Kuka häntä enää uskoo?
- Katsoja
Härskiä vetää lapset mukaan tuollaiseen tappeluun. Ei taida olla ihan terve nainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311655
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485423Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434397Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392718Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?951489Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431