Otsikko kertookin kaiken. Vuosikausia firmaa palvellut ahkera työntekijä sai irtisanomislapun käteensä sairaslomallaan. Olivat vielä sanoneet, että sinusta on kuluja kun joudumme maksamaan sinusta ja sijaisestasi.
Nyt varmaan moni sanoo, että tottakai firma ajattelee niin. Minusta on vain väärin, että ihminen potkitaan pois SAIRAUDEN takia. (vaikka virallisesti syy on taloudelliset ja tuotannolliset syyt)
Toki irtisanominen on rankkaa kaikille, mutta työpaikka oli se, joka piti kuitenkin toivetta yllä, että pääsisi vielä ns.normaalielämään rankan sairastamisen ja toivottavasti paranemisen jälkeen. Juuri koskaan hän ei ole ollut tätä sairautta ennen sairaslomilla yli 15v kestäneen työsuhteen aikana ja aina ollut valmis ylitöihin yms. mitä pomot ovat pyytäneet. Tämä on kiitos.
Olen läheiseni puolesta todella surullinen.
Syöpäsairas sanottiin irti Yt-neuvotteluissa
6
395
Vastaukset
- LöytyyköKykyä
Tämä on nyky-Suomessa enemmän kuin tavallista. Tästä voi kiittää fantastista-jengiä, joiden johtohahmo käyttää sairaaloiseen treenaamiseen kaiken liikenevän aikansa. Pääasia, että ihminen on fyysisesti hyvässä kunnossa.
Tätä lisää moni toivoo ja äänestää kykypuoluetta. Toivottavasti eivät sairastu koskaan itse. - ojöi
> Olivat vielä sanoneet, että sinusta on kuluja kun joudumme maksamaan sinusta ja sijaisestasi.
No siinä tekivät pahan virheen. Toivottavasti keskustelu on tallessa.
> vaikka virallisesti syy on taloudelliset ja tuotannolliset syyt
Mutta jos ovat sanoneet muuta, niin mitä väliä virallisella selityksellä? - tasaaja
eikö tämä juuri ole sitä teidän AY-liittolaisten haluamaa tasa-arvoisuutta : kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti, mies, nainen...sairas, terve... hetero, homo jne ..
- Hulluja firmoja
Oliko kyseessä Fujitsu?
Kaveri sai sieltä myös kenkää kun sairastui vakavasti. - Kenkää kaikille
Vakava tai vähemmän vakava sairastuminen voi tietysti olla irtisanomisperuste, jos sairauden seurauksena työntekijä on pysyvästi kykenemätön tekemään työtä. Jos esimerkiksi rakennusmies joutuisi tapaturmaan ja sen aiheuttaman neliraajahalvauksen seurauksena pyörätuoliin, rakennusmiehen työtehtävien hoitaminen saattaisi hyvinkin olla mahdotonta.
Syöpäsairaus ei useimmiten kuitenkaan ole sellainen, joka vie työkyvyn pysyvästi. - Jalostusta
CGI on myös suorittanut samanlaista puhdistusta. IT talolla kun on analytiikka osaamista voivat tehdä ennakoivaakin tulevien ongelmatapausten pois potkimista. Tuotannollistaloudellisin perustein luonnollisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun463230Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5091952Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171920Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si821795- 181532
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431418- 281356
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901319Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1261212UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa
Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa1131168