Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä melkein 3 ja puoli vuotta.
Lähiaikoina olen alkanut katsomaan taaksepäin ja tajunnut, kuinka paljon olen muuttunut.
En ole enää itsevarma, iloinen, spontaani nuori nainen.
Minusta on tullut stressaantunut, onneton ja hyvin varautunut nainen.
Mieheni on melko paljon pois kotoa.
Hänellä on vaativa harrastus ja kavereita, jotka haluavat käydä ulkona.
Vielä puoli vuotta taaksepäin, jaksoin välittää mieheni menoista.
Nyt minulle on jo yksi v*tun hailee onko hän kotona vai ei.
En haluaisi asioiden olevan näin.
Itselläni ei ole kavereita, saatika sitten ystäviä, joiden kanssa olla.
Kaikki "kaverit" kaikkosivat suhteen alkuvaiheessa, kun halusin olla mieheni kanssa.
Minua ei kutsuta mukaan, kun mieheni lähtee kavereidensa kanssa ulos.
Olen aina se tyttöystävä, joka jää kotiin.
Tunnen olevani ihan hukassa.
Rakastan miestäni enemmän kuin ketään ikinä.
En osaa enää olla ilman häntä.
Ei minulla ole ketään muuta.
Koska olen niin epävarma itseni suhteen, seksi on kadonnut minun osaltani suhteesta täysin.
Mies haluaa minua yhä, ja joskus siihen väkisin suostunkin, mutta odotan sen vain olevan pian ohi.
Seksi tuntuu siis pelkältä suorittamiselta.
Suhteen alkuainoina olin todella mustasukkainen ja tarkka mieheni menoista.
Kuka hänelle laittoi viestiä ja kenen kanssa hän milloin missäkin oli.
Nykyään en jaksa edes vaivautua kysymään kuka laittoi viestiä, saatika minne ja kenen kanssa hän on menossa.
Olen onnellisimmillani, kun olemme vain kahdestaan sängyssä ja halimme.
Kun saan pitää hänestä kiinni ja nukahtaa siihen.
Olen kertonut miehelleni ajatukseni.
Kerroin myös miettineeni taukoa, mutta sitten tajusin, ettei minulla ole mitään paikkaa, minne mennä.
Minun on siis pakko pysyä täällä.
Mieheni meinasi purskahtaa itkuun, kun mainitsin tauosta.
"Älä jätä mua, älä mene pois."
Hän ehdotti, että etsisimme minut uudelleen.
Mieheni haluaa auttaa minua ja tehdä kaikkensa, että minulla olisi taas hyvä olla.
Pelkään vain, että onko se mahdollista.
Mieheni on alkanut puhumaan naimisiin menosta.
Se saa minut hymyilemään.
Näen meidät tulevaisuudessa yhdessä onnellisina, mutta nykyisyys tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa.
En halua ketään muuta.
Haluan yrittää saada itseni kuntoon ja sitä myötä parantaa suhdettamme.
Mies sanoi olevansa onnellisempi kuin koskaan.
Kun hän kuuli minun olevan onneton, hän halusi välittömästi alkaa tekemään asialle jotain.
On ihanaa, että on joku, joka rakastaa.
Ei tämä silti tervettä ole, ettei minulla ole ketään muuta ihmistä elämässäni, kuin oma mieheni.
Ehkä sitten, kun löydän itseni uudelleen, jaksan taas lähteä ulos ja alkaa vaikka harrastamaan jotain, ja täten löytää uusia tuttavuuksia.
Näen tulevaisuuden kirkkaana, nyt vain on vaikeaa.
Haluan vain, että kaikki on hyvin.
Lähiaikoina olen alkanut katsomaan taaksepäin ja tajunnut, kuinka paljon olen muuttunut.
En ole enää itsevarma, iloinen, spontaani nuori nainen.
Minusta on tullut stressaantunut, onneton ja hyvin varautunut nainen.
Mieheni on melko paljon pois kotoa.
Hänellä on vaativa harrastus ja kavereita, jotka haluavat käydä ulkona.
Vielä puoli vuotta taaksepäin, jaksoin välittää mieheni menoista.
Nyt minulle on jo yksi v*tun hailee onko hän kotona vai ei.
En haluaisi asioiden olevan näin.
Itselläni ei ole kavereita, saatika sitten ystäviä, joiden kanssa olla.
Kaikki "kaverit" kaikkosivat suhteen alkuvaiheessa, kun halusin olla mieheni kanssa.
Minua ei kutsuta mukaan, kun mieheni lähtee kavereidensa kanssa ulos.
Olen aina se tyttöystävä, joka jää kotiin.
Tunnen olevani ihan hukassa.
Rakastan miestäni enemmän kuin ketään ikinä.
En osaa enää olla ilman häntä.
Ei minulla ole ketään muuta.
Koska olen niin epävarma itseni suhteen, seksi on kadonnut minun osaltani suhteesta täysin.
Mies haluaa minua yhä, ja joskus siihen väkisin suostunkin, mutta odotan sen vain olevan pian ohi.
Seksi tuntuu siis pelkältä suorittamiselta.
Suhteen alkuainoina olin todella mustasukkainen ja tarkka mieheni menoista.
Kuka hänelle laittoi viestiä ja kenen kanssa hän milloin missäkin oli.
Nykyään en jaksa edes vaivautua kysymään kuka laittoi viestiä, saatika minne ja kenen kanssa hän on menossa.
Olen onnellisimmillani, kun olemme vain kahdestaan sängyssä ja halimme.
Kun saan pitää hänestä kiinni ja nukahtaa siihen.
Olen kertonut miehelleni ajatukseni.
Kerroin myös miettineeni taukoa, mutta sitten tajusin, ettei minulla ole mitään paikkaa, minne mennä.
Minun on siis pakko pysyä täällä.
Mieheni meinasi purskahtaa itkuun, kun mainitsin tauosta.
"Älä jätä mua, älä mene pois."
Hän ehdotti, että etsisimme minut uudelleen.
Mieheni haluaa auttaa minua ja tehdä kaikkensa, että minulla olisi taas hyvä olla.
Pelkään vain, että onko se mahdollista.
Mieheni on alkanut puhumaan naimisiin menosta.
Se saa minut hymyilemään.
Näen meidät tulevaisuudessa yhdessä onnellisina, mutta nykyisyys tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa.
En halua ketään muuta.
Haluan yrittää saada itseni kuntoon ja sitä myötä parantaa suhdettamme.
Mies sanoi olevansa onnellisempi kuin koskaan.
Kun hän kuuli minun olevan onneton, hän halusi välittömästi alkaa tekemään asialle jotain.
On ihanaa, että on joku, joka rakastaa.
Ei tämä silti tervettä ole, ettei minulla ole ketään muuta ihmistä elämässäni, kuin oma mieheni.
Ehkä sitten, kun löydän itseni uudelleen, jaksan taas lähteä ulos ja alkaa vaikka harrastamaan jotain, ja täten löytää uusia tuttavuuksia.
Näen tulevaisuuden kirkkaana, nyt vain on vaikeaa.
Haluan vain, että kaikki on hyvin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tai sitten asia menee niin, että, kun lähdet ulos niin löydät itses uudestaan. Miten löytäisit itsesi neljän seinän sisällä, kun muita ihmisiä ei ole ympärilläsi antamassa resonanssipintaa/ärsykkeitä? Sinulla on nyt tuttu ihminen vierelläs ja ammennat hänestä vaan rakkautta. Tuo kahliutuminen toiseen viittaa vähän läheisriippuvaisuuteen. Oletko perillä omista tarpeista ollenkaan? Muutakuin siitä, että koet itsesi rakastetuksi? Oletko miettinut muita vaihtoehtoja, kun sitä rakkautta ei ole enää?
Mutta uskoisin, että voisit paremmin jos sinulla olisi muutakin elämää, kuin poikaystäväsi. Voisit miettiä uutta harrastusta ja hengata siten uusien ihmisten kanssa.
Olet jotenkin liian riippuvainen miehesi antamasta huomiosta ja muutenkin hänestä, sinun on opeteltava seisomaan ja elämään ihan omilla jaloillasi itsenäisesti, ei elämä koostu pelkästä parisuhteesta. Jos joudut olemaan parisuhteessa paljon yksin, niin sitä suuremmalla syyllä sinun on kehitettävä itsellesi se omakin elämä ja omat mielenkiinnon kohteet ja sitä kautta saat elämääsi niitä ystäviäkin. On kai sulla työpaikka? Jos ei ole, niin hae töitä tai ala opiskella uuteen ammattiin, mieti niitä omia mielenkiinnon kohteita ja hakeudu harrastuspiireihin, sieltä niitä ystäviäkin löytyy. Itsekin silloin nuorena elin paljon siinä tunnehuumassa, mutta elämä on todellakin paljon muuta ja ne omat jutut ja voimavarat on löydettävä siihen elämiseen, jos vaikka sitä toista ihmistä ei siinä rinnalla olekaan. Mut nyt ylös, ulos ja lenkille kauniiseen auringopaisteeseen.