Perheistä

Oli nauru herkässä kun luin sivustakatsojan juttua kuinka muslimit varastavat lapsiaan!!! Oletko sinä miettinyt paljon suomessa on huoltajuuskiistoja?! Ok, mies/nainen ei välttämättä vie lastaan toiselle puolelle maailmaa, mutta voi estää isää/äitiä näkemästä omia lapsiaan aikuisikään saakka. Oma äiti on tehnyt sen että meillä ei ikinä ollut mahdollisuutta nähdä isää saati soittaa, vasta aikuisena olen tavannut isäni muutaman kerran ja silti yhteys tökki, ei osannut olla oman isänsä kanssa koska ei edes tuntenut häntä. Suomessa nainen/mies voi jopa kiusallaan katkaista lapsien välit toiseen vanhempaan ja pahimmassa tapauksessa hankkia jopa lähestymiskiellon. Sivustakatsoja myös sanoi että kulttuurierot repii perheen rikki ja sukua on siellä täällä...Suomessahan suku on rakkain, eikö? Selvästikkään et ole tavannut ulkomaalaisia perheitä ja nähnyt sitä välittämistä. Lapsieni isän sukulaiset välittävät lapsistani enemmän kuin voisin ikinä kuvitella oman sukuni tekevän. Heille olen täysi suvun jäsen ja yhteyttä pidetään tiuhasta ja lapsia muistetaan jatkuvasti. Avarra sinäkin "sivustakatsoja" maailmaasi hieman !
0573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


2 lapsen äiti kirjoitti:

Oli nauru herkässä kun luin sivustakatsojan juttua kuinka muslimit varastavat lapsiaan!!! Oletko sinä miettinyt paljon suomessa on huoltajuuskiistoja?! Ok, mies/nainen ei välttämättä vie lastaan toiselle puolelle maailmaa, mutta voi estää isää/äitiä näkemästä omia lapsiaan aikuisikään saakka. Oma äiti on tehnyt sen että meillä ei ikinä ollut mahdollisuutta nähdä isää saati soittaa, vasta aikuisena olen tavannut isäni muutaman kerran ja silti yhteys tökki, ei osannut olla oman isänsä kanssa koska ei edes tuntenut häntä. Suomessa nainen/mies voi jopa kiusallaan katkaista lapsien välit toiseen vanhempaan ja pahimmassa tapauksessa hankkia jopa lähestymiskiellon. Sivustakatsoja myös sanoi että kulttuurierot repii perheen rikki ja sukua on siellä täällä...Suomessahan suku on rakkain, eikö? Selvästikkään et ole tavannut ulkomaalaisia perheitä ja nähnyt sitä välittämistä. Lapsieni isän sukulaiset välittävät lapsistani enemmän kuin voisin ikinä kuvitella oman sukuni tekevän. Heille olen täysi suvun jäsen ja yhteyttä pidetään tiuhasta ja lapsia muistetaan jatkuvasti. Avarra sinäkin "sivustakatsoja" maailmaasi hieman !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu