ETYJ vahvistaa Ukrainan laittomat elinsiirrot

Josef Mengele

Euroopan Turvallisuusjärjestö ETYJ vahvisti, että Ukrainassa tehdään laittomia elinsiirtoja

Tuliatauon julistamista seuranneiden viikkojen aikana Itä-Ukrainassa on löytynyt useita joukkohautoja. Niissä oli miesten ja naisten ruumiita, osa heistä alastomina ja kädet sidottuina. Tähän mennessä on löytynyt yli 400 ruumista.

Aloitettuaan ruumiiden noston Donetskin ja Luhanskin kapinalliset huomasivat, että joistakin ruumiista puuttuu sisäelimiä.

Kyseessä ei ole ensimmäinen elinsiirtoskandaali Ukrainan uudessa historiassa. Kun kapinallisten vastaisessa operaatiossa kuolleita sotilaita haudattiin kesällä paljastui, että osalla ruumiista elimiä oli leikattu irti. Hieman myöhemmin nettiin vuosi Julia Timoshenkon asianajaja Sergei Vlasenkon ja saksalaislääkäri Olga Wieberin keskustelu, jossa puhuttiin ukrainalaisten varusmiesten elinten myynnistä Saksan klinikoille.

Wieber tilasi 17 sydäntä, 50 munuaista ja 5 keuhkoa ja pyysi, että elimet leikataan irti edelleen elossa olevilta ihmisiltä, koska muutoin ”tavara on huonolaatuista”. Nettiin vuotanut keskustelu raivostutti ukrainalaiset. Hallitus lupasi tutkia elinsiirtosyytöksiä, mutta ei tehnyt sitä, sanoi politologi Vladimir Bruter.

39

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näytä vahvistus

      Laitapa yksikin linkki tähän ETUJin vahvistukseen. Ei siis venäläisten väitteeseen että ETYJ vahvistaa vaan ihan suoraan ETYJin vahvistukseen.

      Mistä vetoa ettei tule :)

      • hahahahaha

        tiltu kirjoittelee...hahahahei ETYJin vahvistusta ole!

      • Must be true

        Olen itsekin kuullut, olikohan Verkkomediassa vai Russia Todayssa. Kaiken takana on tässäkin USA:n sionistit, joiden nukkehallitsija Obama on.

    • aina venäläinen vale

      Tiltu toimissaan ja senhän suomalaiset jo ovat oppineet huomaamaan....venäläiset valehtelee AINA! Kirjoituksesi on ala-arvoinen ja surkea......yritä nyt valehdella paremmin!

    • Julmaa on

      "Hieman myöhemmin nettiin vuosi Julia Timoshenkon asianajaja Sergei Vlasenkon ja saksalaislääkäri Olga Wieberin keskustelu, jossa puhuttiin ukrainalaisten varusmiesten elinten myynnistä Saksan klinikoille.

      Wieber tilasi 17 sydäntä, 50 munuaista ja 5 keuhkoa ja pyysi, että elimet leikataan irti edelleen elossa olevilta ihmisiltä, koska muutoin ”tavara on huonolaatuista”. Nettiin vuotanut keskustelu raivostutti ukrainalaiset. Hallitus lupasi tutkia elinsiirtosyytöksiä, mutta ei tehnyt sitä, sanoi politologi Vladimir Bruter."

      Olisiko tuosta saatavilla jotain näyttöä... lähdettä?

      • Ei löydy

        Eipä löydy muuta kuin venäläisten väitteitä.

      • Ei Natolle, VAS
        Ei löydy kirjoitti:

        Eipä löydy muuta kuin venäläisten väitteitä.

        Ei noin voi leimata ihan hyviä väitteitä. Rasismia. Eiku siis fasismia.

    • täysi kaaos

      Tuollaiset tapahtumat eivät yllättäisi yhtään. Tuossa elinkaupassa liikkuu maailmalla satojen miljoonien eurojen rahasummat ja Ukrainassa ei ole tosiasiassa mitään kontrollia keskusvaltaa. Maa on vajonnut paikallisten kyläpäälliköiden hallintaan ja nyt ryöstetään minkä ehditään vähän siellä sun täällä.

    • ,,..

      Noh, kun tietää ettei keuhkoja yleensä siirretä yksittäin, vaan sydämen kanssa, niin on helppo havaita ettei propagandisteilla ole käsitystä siitä mitä tekniikoita elinten siirroissa käytetään.

      Pikku virhe taas paljasti sylttytehtaan.

    • Arto L

      Aloitus on provosoiva kun siinä käytetään Julia Timosenkon asianajajan nimeä, mutta asia on suurimmaksi osaksi totuudenperäinen. Ukrainasta toimitetaan koko ajan Saksaan "laittomia" elimiä siten kuin länsimainen moraali ja oikeuskäsitys sen näkee. Tähän asti tilanne on pysynyt sikäli hallinnassa että elimet on leikattu kuolleilta ihmisiltä, mutta voisin kuvitella että sotatilanteessa tama raja saattaa hamartiyä.
      Saksalainen yhtiö joka ostaa näitä elimiä toimittaa näitä ympäri maailmaa, suurimman osan mennessä yhdysvaltojen markkinoille. Elimet ovat suuri business ja sitä on sikäli vaikea säädellä etteivät vastaanottajat saa niitä julkisen terveydenhuollon kautta, vaan yksityisklinikoilta. Jos asiakas maksaa esim. munuaisista 50 tuhatta, niin houkutus leikata ne sopivalta kuolleelta on suuri.

      Tämä elinsiirtobusiness oli aikoinaan piiloagenda, miksei Venäjä sallinut lasten adoptointia USAhan. USAssa elinsiiroista tehdään suurin osa, ja elimiä perinteisesti hankittiin köyhien maiden lapsista. Siinä mielessä on paljon inhimillisempää leikkailla niitä vaikkapa ukrainalaisista jos oli tarkoitus tappaa uhrit kuitenkin.

    • tuollahan tuo.

      Euroopan Turvallisuusjärjestö ETYJ vahvistaa, että Itä-Ukrainassa tehdään laittomia elinsiirtoja ja elimet ovat peräisin murhatuilta ihmisiltä. Etyj-tarkkalijoiden mukaan Donetskin joukkohaudoista löydetyistä ruumiista puuttuu osa sisäelimistä.

      Lähde: Venäjän Ääni
      1.10.2014, Verkkomedia.org

      Euroopan Turvallisuusjärjestö ETYJ vahvisti, että Ukrainassa tehdään laittomia elinsiirtoja

      Tuliatauon julistamista seuranneiden viikkojen aikana Itä-Ukrainassa on löytynyt useita joukkohautoja. Niissä oli miesten ja naisten ruumiita, osa heistä alastomina ja kädet sidottuina. Tähän mennessä on löytynyt yli 400 ruumista.

      Aloitettuaan ruumiiden noston Donetskin ja Luhanskin kapinalliset huomasivat, että joistakin ruumiista puuttuu sisäelimiä.

      Etyjin ihmiskaupan torjunnan erikoisedustaja Madina Jabrussynova vahvisti tiedon puuttuvista elimistä ukrainalaiselle televisiolle antamassaan haastattelussa ja sanoi, että laittomista elinsiirroista on aloitettava kansainvälinen tutkinta. Etyj ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että elimet oli leikattu irti kaupattavaksi.

      http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=11816

      • Juudalainen

        Ovatko rabbit taas jatkaneet aikaisempia bisneksiään?

      • Must be true

        Mites arvasinkin molemmat lähteet ihan oikein, vaikka läpällä tuossa ylempänä heitin... :D

      • Venäläisiä valheita

        Laitapa yksikin linkki tähän ETUJin vahvistukseen. Ei siis venäläisten väitteeseen että ETYJ vahvistaa vaan ihan suoraan ETYJin vahvistukseen.

        Mistä vetoa ettei tule :)

        3.10: Eikä ole löytynyt sitä ETYJin vahvistusta vieläkään. Vain venäläisten väitteitä ja jo kovin monta kertaa venäläiset ovat jääneet kiinni valheistaan. Kuten tässäkin tapauksessa, näiden joukkohautojen kuvat on todettu kuviksi alasammutun matkustajakoneen uhreista.

    • EI hyvä
      • Venäläisiä valheita

        Niinpä. Muuta ei löydy kuin venäläisten väitteitä. ETYJin vahvistusta ei vaan löydy eikä mitään muutakaan. Vain venäläisten valheita.

      • ukraina parka
        Venäläisiä valheita kirjoitti:

        Niinpä. Muuta ei löydy kuin venäläisten väitteitä. ETYJin vahvistusta ei vaan löydy eikä mitään muutakaan. Vain venäläisten valheita.

        Ei ole välttämättä valhe
        Luulen, että asia voi ollakin totta
        mutta ei sellaisena kuin se nyt aloituksessa esitetään

        ihminen osaa olla saasta ja kylmä

    • business is business

      Tämähän on elinsiirtobisnestä. Elinsiirtobisnestä on ollut saksan ja ukrainan välillä monia vuosia, ukrainan ruumishuoneet ovat mafian hallussa, tästä asiasta on tullut dokumentti.

      Lapsia katoaa ja niitä siepataan, on ollut huhuja että niitä siepataan juuri ehkä elinsiirtobusinekseen.

      HUOM! Mitään varmoja todisteita ei ole, huhuja ja epäilyksiä vain..

      Olisi hyvin tärkeää että kaikki nämä epäilykset tutkittaisiin erittäin tarkkaan!

      Tässä on EU:n dokumentti lapsista ja konflikteista, siinä mainitaan Ukraina yhteisistä toiminnoista ja strategioista.

      https://www.consilium.europa.eu/uedocs/cmsUpload/10019.fi08.pdf

      "Maailmassa on noin kaksikymmentä miljoonaa kotiseudultaan siirtymään tai pakolaisiksi joutunutta lasta ja
      miljoona orpoa, ja lisäksi lapsia pidetään panttivankeina, siepataan tai myydään."

      • Härskiä valehtelua

        "HUOM! Mitään varmoja todisteita ei ole, huhuja ja epäilyksiä vain.."

        Niin. Kuitenkin venäläiset valehtelevat joukkohaudoista löydetyistä ruumista ja siitä erttä ETYJ olisi jotain vahvistanut.

        Tämän ketjun pointti on se että venäläiset ovat jälleen kerran jääneet kiinni härskistä valehtelusta.

      • yks juntti vaan
        Härskiä valehtelua kirjoitti:

        "HUOM! Mitään varmoja todisteita ei ole, huhuja ja epäilyksiä vain.."

        Niin. Kuitenkin venäläiset valehtelevat joukkohaudoista löydetyistä ruumista ja siitä erttä ETYJ olisi jotain vahvistanut.

        Tämän ketjun pointti on se että venäläiset ovat jälleen kerran jääneet kiinni härskistä valehtelusta.

        Eikös se Etyjin ihmiskaupan torjunnan erikoisedustaja Madina Jarbussynova vahvistanut puuttuvista elimistä ukrainalaiselle televisiolle antamassaan haastattelussa? Ja sanoi, että laittomista elinsiirroista on aloitettava kansainvälinen tutkinta?

        No mut kuitenkin, odotellaan, jos asia etenee ja jatketaan keskustelua sitten, tai ainakin minun osalta keskustelu oli tässä, koska haluan odotella lisää tietoa, jos sellaista koskaan edes tulee. Joten moro.

      • näin on näreet
        yks juntti vaan kirjoitti:

        Ei siitä tule lisää tietoa koska se on liian paha juttu Natolle, EU:lle ja Usalle. Hesari ja YLE eivät ainakaan siitä kerro mitään. Eikä muut lännen "laatumediat".

      • Venäläisten valheita
        näin on näreet kirjoitti:

        Ei siitä tule lisää tietoa koska se on liian paha juttu Natolle, EU:lle ja Usalle. Hesari ja YLE eivät ainakaan siitä kerro mitään. Eikä muut lännen "laatumediat".

        Eivät tietenkään ne kerro faktoina näitä venäläisten propagandavalheita.

        Mutta kuten olemme huomanneet lännen laatumedia BBC on kertonut näistä venäläisten väitteistä ja todennut ja todistanut ne valheiksi.

        "Joukkomurhien" on kuvat lainattu alasammutun koneen ruumissäkkikasoista.
        Samaa tasoa on muukin venäläisten uutisointi. Kuka enää uskoo?
        http://www.bbc.co.uk/monitoring/russian-tv-uses-crash-pictures-in-mass-grave-report

      • valheelliset ilmansuunna
        Venäläisten valheita kirjoitti:

        Kuka enää jaksaa uskoa länttä, itää,etelää, pohjoista, koillista, kaakkoa, luodetta ja lounasta sekä keskipistettä?

        Kaikki kompassit voisi hajottaa palasiksi ja kaikki kartat polttaa roviolla.

        Pelkkää valhetta ja propagandaa tulee jokaisesta ilmansuunnasta.

      • Venäläisiä valheita
        valheelliset ilmansuunna kirjoitti:

        Tyypillien Leningradin trolliprikaatin vastaus. Kun jää kiinni törkeästä valheesta väittää että "kun muutkin". Mitenkään tietenkään yksilöimättä niitä valheita.

        Taas kerran venäläiset jäivät kinni härskistä valheesta. Se siitä eikä se selittelemällä miksikään muutu.

      • valheelliset ilmansuunna
        Venäläisten valheita kirjoitti:

        Eivät tietenkään ne kerro faktoina näitä venäläisten propagandavalheita.

        Mutta kuten olemme huomanneet lännen laatumedia BBC on kertonut näistä venäläisten väitteistä ja todennut ja todistanut ne valheiksi.

        "Joukkomurhien" on kuvat lainattu alasammutun koneen ruumissäkkikasoista.
        Samaa tasoa on muukin venäläisten uutisointi. Kuka enää uskoo?
        http://www.bbc.co.uk/monitoring/russian-tv-uses-crash-pictures-in-mass-grave-report

        Aivopesu ilmansuunnista on aloitettu jo ala-asteelta lähtien, todennäköisesti jo kotona, jos iskän ja äiskän kanssa ollaan suunnistamassa oltu. Nekää tiedä ilmansuunnista yhtään mitään, pelkkiä valheita joka suunnalla ja suunnalta.

      • venäläisiä valheita
        valheelliset ilmansuunna kirjoitti:

        Aivopesu ilmansuunnista on aloitettu jo ala-asteelta lähtien, todennäköisesti jo kotona, jos iskän ja äiskän kanssa ollaan suunnistamassa oltu. Nekää tiedä ilmansuunnista yhtään mitään, pelkkiä valheita joka suunnalla ja suunnalta.

        "Joukkomurhien" on kuvat lainattu alasammutun koneen ruumissäkkikasoista.
        Samaa tasoa on muukin venäläisten uutisointi. Kuka enää uskoo?
        http://www.bbc.co.uk/monitoring/russian-tv-uses-crash-pictures-in-mass-grave-report

      • valheelliset ilmansuunna
        Venäläisiä valheita kirjoitti:

        Tyypillien Leningradin trolliprikaatin vastaus. Kun jää kiinni törkeästä valheesta väittää että "kun muutkin". Mitenkään tietenkään yksilöimättä niitä valheita.

        Taas kerran venäläiset jäivät kinni härskistä valheesta. Se siitä eikä se selittelemällä miksikään muutu.

        Mut ihan totta hei, uskotko muka kompassiin? Todennäköisesti pohjoisnapa ja etelänapaki on pelkkää valhetta.

      • Härskit valheet
        valheelliset ilmansuunna kirjoitti:

        Mut ihan totta hei, uskotko muka kompassiin? Todennäköisesti pohjoisnapa ja etelänapaki on pelkkää valhetta.

        "Joukkomurhien" on kuvat lainattu alasammutun koneen ruumissäkkikasoista.
        Samaa tasoa on muukin venäläisten uutisointi. Kuka enää uskoo?
        http://www.bbc.co.uk/monitoring/russian-tv-uses-crash-pictures-in-mass-grave-report

        Erinomaista, pidetään tätä ketjua ylhäällä. Onhan tämä oiva esimerkki venäläisten härskistä valehtelusta.

      • valehtelija velehtelija

      • valehtelija valehtelija
        Härskit valheet kirjoitti:

        "Joukkomurhien" on kuvat lainattu alasammutun koneen ruumissäkkikasoista.
        Samaa tasoa on muukin venäläisten uutisointi. Kuka enää uskoo?
        http://www.bbc.co.uk/monitoring/russian-tv-uses-crash-pictures-in-mass-grave-report

        Erinomaista, pidetään tätä ketjua ylhäällä. Onhan tämä oiva esimerkki venäläisten härskistä valehtelusta.

        Toi on esimerkki sinun ja sinunlaisiesi valehtelijoiden kerhosta.

      • Venäläisiä valheita

      • Venäläisiä valheita
        valehtelija valehtelija kirjoitti:

        Toi on esimerkki sinun ja sinunlaisiesi valehtelijoiden kerhosta.

        Mikä kohta BBC:n uutisessa ei pidä paikkaansa?

        "Joukkomurhien" on kuvat lainattu alasammutun koneen ruumissäkkikasoista.
        Samaa tasoa on muukin venäläisten uutisointi. Kuka enää uskoo?
        http://www.bbc.co.uk/monitoring/russian-tv-uses-crash-pictures-in-mass-grave-repor

        Toistetaan tätä juttua niin kauan että uppoaa tyhmimpiinkin kalloihin. Taas venäläiset jäivät kiinni härskistä valheesta.

      • ei pidä paikkaansa

        Ei pidä paikkansa. BBC:n valheita.

      • bbc on valehtelija
        Venäläisiä valheita kirjoitti:

        Mikä kohta BBC:n uutisessa ei pidä paikkaansa?

        "Joukkomurhien" on kuvat lainattu alasammutun koneen ruumissäkkikasoista.
        Samaa tasoa on muukin venäläisten uutisointi. Kuka enää uskoo?
        http://www.bbc.co.uk/monitoring/russian-tv-uses-crash-pictures-in-mass-grave-report

        BBC on lainannut joukkomurhien kuvat ja nyt väittää niitä alasammutun koneen ruumissäkikasoiksi.

      • bbc on aikamoinen valeht

      • totta toinen puoli
        yks juntti vaan kirjoitti:

        Eikös se Etyjin ihmiskaupan torjunnan erikoisedustaja Madina Jarbussynova vahvistanut puuttuvista elimistä ukrainalaiselle televisiolle antamassaan haastattelussa? Ja sanoi, että laittomista elinsiirroista on aloitettava kansainvälinen tutkinta?

        No mut kuitenkin, odotellaan, jos asia etenee ja jatketaan keskustelua sitten, tai ainakin minun osalta keskustelu oli tässä, koska haluan odotella lisää tietoa, jos sellaista koskaan edes tulee. Joten moro.

        Jos joku lehti kirjoittaisi että Kanerva on antanut tällaisen lausunnon
        TV;ssä eikä se olisi totta (helppo tarkistaa), niin lehti saisi syytteen
        kunnianloukkauksesta,
        eiköhän se näin toimi muuallakin.

        Katsotaan mitä tapahtuu, kai tuo TV ohjelmakin jostain löytyy.

      • E. Rommel.
        totta toinen puoli kirjoitti:

        Jos joku lehti kirjoittaisi että Kanerva on antanut tällaisen lausunnon
        TV;ssä eikä se olisi totta (helppo tarkistaa), niin lehti saisi syytteen
        kunnianloukkauksesta,
        eiköhän se näin toimi muuallakin.

        Katsotaan mitä tapahtuu, kai tuo TV ohjelmakin jostain löytyy.

        Valitettavasti Kanerva antaa tietoa valikoidusti, eli vaikenee faktoista...puhuu epämääräisesti monista toimijoista alueella.
        Sisäelinkauppa on uskottavaa, mutta äärimmäisen brutaalia...syylliset pikaisesti oikeuteen.
        Itä Ukrainan taistelijoita on vaikeaa mieltää syyllisiksi, oikeastaan kaikkein uskottavin ryhmittymä koko Ukrainan alueella.

      • Venäläisiä valheita
        bbc on valehtelija kirjoitti:

        BBC on lainannut joukkomurhien kuvat ja nyt väittää niitä alasammutun koneen ruumissäkikasoiksi.

        Ja rajaamattomassa kuvassa näkyvät lentokoneen jäänteet? Mitähän ne ovat oikeasti :)

        Kyseinen kuva on kyllä löydettävissä julkaistuna jo kauan ennen näitä joukkomurhaväitteitä.

      • Venäläisiä valheita
        ei pidä paikkaansa kirjoitti:

        Ei pidä paikkansa. BBC:n valheita.

        Mikä kohta BBC:n uutisessa ei pidä paikkaansa?

        "Joukkomurhien" on kuvat lainattu alasammutun koneen ruumissäkkikasoista.
        Samaa tasoa on muukin venäläisten uutisointi. Kuka enää uskoo?
        http://www.bbc.co.uk/monitoring/russian-tv-uses-crash-pictures-in-mass-grave-repor

        Toistetaan tätä juttua niin kauan että uppoaa tyhmimpiinkin kalloihin. Taas venäläiset jäivät kiinni härskistä valheesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1263
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      699
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      676
    Aihe