Työpaikallamme on ollut hyvä,keskusteleva, avoin ja hyväksyvä ilmapiiri. Tänä syksynä joukkoon astui uusi työntekijä, joka uuvuttaa meidät muut valtavalla puhetulvallaan. Hän keskeyttää toisten puheet työntymällä väliin keskusteluihin ja selittää samat asiat jokaiselle kohdalle sattuvalle. Me kaikki tiedämme hänen seuraavan kampaaja-aikansa ja joogatuntinsa ohjelman tai sen, miten hänen työpäivänsä on sujunut edellisen tauon jälkeen -iltasuunnitelmista puhumattakaan. Tiedämme, jos olemme jaksaneet kuunnella. Monet lähtevät pois kun hän tulee paikalle tai hänelle ei enää vastata (kun hän kertoo samaa tarinaa kolmatta tai neljättä kertaa). Ystävälliset toteamukset tyyliin " en voi nyt keskustella, tämä työ vaatii keskittymistäni" eivät auta; hän vastaa ettei se haittaa ja jatkaa omaa puhettaan. Kuka kiusaa ja ketä? Yksi ihminen koko työyhteisöä vai me muut häntä, kun emme yksinkertaisesti jaksa kuunnella hänen loppumatonta puhettaan? Hän on yksinasuva ihminen uudella paikkakunnalla, emme haluaisi loukata ja lannistaa häntä, mutta jotain on keksittävä, ennen kuin joku työpaikallamme pimahtaa toden teolla.
Kuka on kiusaaja?
minutar
121308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kehuit, että työpaikallanne on hyvä, keskusteleva, avoin ja hyväksyvä ilmapiiri. Loppuosa kertoo aivan päinvastaista. Hyvin tyypillistä, että uusi työntekijä otetaan syntipukiksi, kun asioista ei uskalleta keskustella rehellisesti.
miten eri tavalla kirjoitukseni ymmärrettiin kuin olin sen tarkoittanut. Yritin kertoa, että olemme hämmennyksissämme ja kaipaamme apua, kun emme oikein viisaasti osaa lähteä syntynyttä tilannetta selvittelemään. Tulikin tuomio.
Et sinäkään paljoa osaa lukea, kun noin väärin lukemasi ymmärrät. Ei tuossa ollut vielä kiusaamista mukana.
Tuollaisen perusteella ette voi leimata puheliasta työkaveria kiusaajaksi. Sen sijaan, jos jatkatte kuvailemasi kaltaista mielenosoitusta, todennäköisesti tulette sokeaksi omalle asiattomalle käytöksellenne ja se pahenee päivä päivältä. Jos olette aikuisia ihmisiä niin etteköhän keksi itse fiksun tavan hoitaa asia. Toivon, ettette sorru niin perinaisellisiin piruiluihin.
HEI!
Olen opiskellut jonkin yrittäjyyttä ja liikkenjohtoa. Sen verran olen oppinut, että on rikkaus kun meitä on monenlaisia. On totta, että jatkuva jaarittelu käy hermoille, kun tuntuu, ettei saa puheenvuoroa ja toinen tilittää kaiken mitä elämässään kokee.
Teidän kannattaisi kuitenkin tutustua eräänlaiseen persoonan määritelmään, jonka olen ottanut kirjasta jossa käsitellään hankalia ihmisiä.
"Hössö" koetaan hankalaksi persoonaksi. Ei ole vain kyse siitä, ettei hän osaa pitää suutaan kiinni, hän ikään kuin työntää olemuksensa joka paikkaan. Työtoverit siirtävät huomionsa pois hänestä ja tarjoavat hänelle pelkän fyysisen läsnäolon tai pahimmassa tapauksessa vain kävelevät pois tilanteesta. Voisi luulla, että "Hössö" lopettaisi puhumisen, kun hän huomaa, ettei häntä kuunnella, mutta ei. Hän alkaa puhua vielä enemmän, kuin täyttääkseen hänelle osoitetun tyhjyyden. Hän yrittää lisäsanoilla saada toiset takaisin mukaan keskusteluun, mutta hiljentääkin heidät vielä tehokkaammin.
Perusneuvo on: samaa takaisin. Jos ei halua loukata "Hössöä" keskeyttämällä ja arvostelemalla häntä suoraan, hänelle voi tarjota tyhjyyden sijasta läsnäolon. Katsoa häntä, huomata hänet ja alkaa aktiiviseksi keskustelijaksi. Hössö lentää aiheesta toiseen omien tunnelmiensa siivittämänä. Läheinen pysäyttää hänen mielikuviensa virran ystävällisesti keskeyttämällä: ”Missä tämä oikeastaan tapahtui?” Voit myös pyytää kuvauksia selittelyjen sijaan konkreettisella kysymyksellä: ”Voitko sanoa millä sävyllä hän sen sanoi ja miltä sinusta tuntui?”. Hössö aloittaa kuvauksen mutta innostuu nopeasti jälleen selittelyyn ja tunnevirtaan. On oikein harjoiteltava, ettei luovuta vaan toistaa pyyntönsä tarkennuksesta tai kuvauksesta. Näin Hössölle viestittyy, että hänen on hiljennettävä vauhtia.
Vaikeampaa on tulla toimeen tätä toimintatapaa muistuttavaan, mutta astetta vaikeamman superhankalan "Mytomaanin", valehtelevan tarinansepittäjän kanssa.
Tässä hieman ajateltavaa sinne teidän työyhteisöönne. Ei kannata sortua kiusaamaan se tekee hallaa kaikille. Hän ehkä vain haluaa mukaan juttuun koska tuntee, että ette vielä tunne häntä kun hän on uusi.
Vaikuttaa siltä, että sinulle kelpaa vain yhdenlainen vastaus: uusi työntekijä on kiusaaja.
Mutta et sanallakaan vihjannut, että puheliaalla jäisi työt tekemättä tai että hän arvostelisi teitä.
Puheliaisuus on siis vain yksi henkilökohtainen ominaisuus, jollaisia meillä kaikilla on. Ei siitä mitään tulisi, jos väenväkisin alkaisimme karsia niitä toisistamme pois.
Juuri naisissa on paljon sellaisia, jotka keksimällä keksivät vikoja toisista ihmisistä, vaikka oma käytös ei ole mitenkään esimerkillistä. Tuli mieleen sanonta ihmistä, jotka tallovat toisia jalkoihinsa, kun yrittävät saada itselleen korkeimman jalustan.
Oletan että työskentelet naisvaltaisella alalla.
Tämä ilmiö on tyypillistä naisille, vaikka itse olen nainen kiitän luojaa että työskentelen miehisellä alalla (olen puuseppä) miesten kanssa kun ei koskaan tarvitse alentua tuollaiseen sontaan. Ottakaa tämä uusi ihminen joukkoonne ja lopettakaa tuollainen käytös. Tämä uusi vain haluaa että hyväksytte hänet. Mistä tiedät kuinka mukava hän on jos et vaivaudu tutustumaan häneen vaan pidät häntä rasittavana. Ja HUOM hän ei ole kiusaaja.
Työpaikallamme on sekä miehiä että naisia. Uusi työntekijä otettiin avosylin vastaan, alkuun nimenomaan ihailtiin hänen reippauttaan ja aktiivisuuttaan, ajan myötä se alettiin kokea tunkeilevaksi ja ahdistavaksi. Kiitokset yhdestä konkreettisesta neuvosta, siitä kuinka "hössöä" rauhoitetaan; minusta itsestäni ei kyllä taida olla sitä neuvoa kokeilemaan, kun en kauhean puhelias tyyppi ole. Erilaisuus on toki rikkautta, se mm. haastaa meidät tutkailemaan ja koettelemaan omia rajojamme ja asenteitamme. Miten erilaiset mielipiteet tällä palstalla sallitaan, jääköön jokaisen itsensä pohdittavaksi. Viesti tuli joka tapauksessa minulle selväksi: uusi työntekijä täytyy hyväksyä ja ottaa leikkiin mukaan. Niin yksinkertaista elämä on.
No lopettakaa leikki ja keskittykää työntekoon. Mieti vaikka sairaalan osastoa, jossa työntekijät ja työharjoittelijat vaihtuvat päivittäin. Ei siitä tulisi mitään, jos jokainen rupeaisi vältteleen ihmistä, joka ei jostain syystä miellytä itseään.
Kuten vastauksista sai lukea, tällainen käytös on äärimmäisen vaikea paikka. Sitä ei käsitä, ennen kuin sellainen kohdalle osuu.
Tällainen erittäin sosiaalisen luenteen omaava henkilö on toisaalta mukava, toisaalta voisin todellakin kutsua häntä jo työpaikkakiusaajaksi. Missä todellakin menee se raja, mikä kulloinkin on työkaverin otettava toiselta vastaan. Pätee samalla toiseen suuntaan; mitä tämän sosiaalisen luonteen omaavan on otettava vastaan.
Meillä oli töissä tällainen henkilö. Erittäin mukava, kykeni keskustelemaan kaikesta kaikkien kanssa, erittäin sosiaalinen. Mutta, mutta...
Tämä henkilö ei siis tullut uutena, vaan oli jo vuosia ollut talossa. Oli vuosia ollut samanlainen. Tullessani esimieheksi taloon, sain usein muilta työntekijöiltä palautetta, että asialle olisi tehtävä jotain.
Täytyy myöntää,tutustuessani tilanteeseen, olin todellakin neuvoton. Yritin keskustella asioista alkuun rakentavasti, myönnettäköön, että välillä myös, ei niin rakentavasti. Nimittäin jokaisen keskustelun jälkeen, hän kulki työntekijältä toiselle kysellen, että eihän nämä asiat näin mene, vaan vika on esimiehen. Kukaan muu kun ei hänelle ole mitään sanonut. Ja vaikka sanoi, ei hän "kuullut, eikä ymmärtänyt" asiaa.
Puhuin usein ja useiden työntekijöiden kanssa aiheesta ja yritimme löytää ratkaisua. Mutta kun kyseinen työntekijä ei ottanut keneltäkään mitään rakentavaa vastaan. Keskustelujen jälkeen hän oli pari viikkoa hiljaa ja mökötti, mutta jatkoi taas.
Sosiaalisuus kun oli luonnekysymys. Mutta missä todellakin menee se raja?
Muistan varmaan aina ja ikuisesti, erään työntekijäni kuvaaman tilanteen, hän otti tämän puheliaan ihmisen usein aamuisin kyytiinsä.
Hän sanoi; on kamala tunne, kun tämä henkilö istuu autoon, vaikka hän ei sanoisi mitään, on kuin joku kehä tulisi ympärille ja puristaisi kasaan, eikä siitä pääse karkuun. Tuntuu, kuin siihen tukehtuisi.
Työkaveri voi huonosti, ja toinen on "vaan" sosiaalinen?
Yrityksen ajautuessa tilanteeseen, jossa piti harkita supistuksia, jouduin ikäväkseni sanomaan hänet irti taloudellisten ja tuotannollisten syiden vuoksi. Uskokaa tai älkää, mutta ei ole mukava leikkiä "jumalaa" toisen ihmisen toimeentulolla. Varsinkin, kun tämä ihminen on kaikessa kaameudessaan äärimmäisen mukava ja fiksu. Podin erittäin huonoa omaatuntoa, ja mietin oliko ratkaisu hänen persoonastaan johtuva, vaiko todellakin taloudellinen.
Nyt kuitenkin, työntekijän ollessa poissa, ovat useat muut työntekijät sanoneet, että se oli todellakin ainoa oikea ratkaisu.
Koko työyhteisö voi huonosti, yhden ihmisen sosiaalisen luonteen vuoksi. Silti, minä ihan oikeasti uskon, että tämä ko. työntekijä on äärimmäisen hyvä työntekijä, oikeassa paikassa, menekinedistäjänä tms. Paikassa, jossa se puhuminen kuuluu asiaan.
Toivon, että yritätte vielä keskustella. Joku rohkea teistä työkavereista, pyytäkää hänet juttusille ja kertokaa rehellisesti. Sanokaa, että älä ymmärrä väärin, olet erittäin mukava ja kiva työkaveri, mutta toisinaan muilla on hetkiä, jolloin tarvitsee hiljaisuutta keskittyäkseen töihinsä. Valitettavasti aina ei ole aikaa puhua, EIKÄ kuunnella. Kertokaa, että kun sinulle sanotaan; anteeksi, mutta en nyt ehtisi keskustella, tarkoittaa se sitä, että nyt työkaveri pitää jättää rauhaan. Pyytäkää, että jos jätettäisiin nämä juttutuokiot kahvi- ja ruokatauoille.
Onnea!
Olisikohan aika muistuttaa mitä varten töihin tullaan? Eikö hänelle mene perille jos sanoo "nämä työt tulee esimerkiksi sinun tehtäväksesi, jos en ehdi niitä tekemään, tarvitsisin nyt työrauhan..."
Jösses sentään jos tyyppi on oikeasti sosiaalinen, hän osaa olla myös empaattinen. Toisen työrauhan säilyminen on yksi niistä asioista, joita empaattinen ihminen osaa arvostaa.
Itse kärsin suunnattomasti iäkkäämmästä naisesta kuin itse, joka yksinkertaisesti kieltäytyi ymmärtämästä mitään tietokoneisiin liittyvää, oli muuten niin olevinaan ja tietävinään kaiken. Luonnollisesti juristi.
Todellisuudessa naisen ymmärryskyvyssä ei voinut olla mitään vikaa, ratkoi sen verran vaikeita asioita siviilissä, että suoranainen ihme on, jos ei normaali opetus koneiden käytöstä mene jakeluun. Hän yksinkertaisesti oli niin aikaansaamaton ja tekeytyi hankalaksi. Oli hyvä tekosyy teetättää muilla omat työt.
Jos asioita pitää varmistella jok´ikiseltä työntekijältä "eikö asia olekin niin?", voi olla että on epävarma joko asiasta tai hakee "hyväksyntää". Siis kokee jollain tapaa olevansa ulkopuolinen porukassa ja käyttäytyy siksi tällä tavoin. Naisille varsinkin se hyväksytyksi tuleminen ja ihmissuhteet ovat tärkeitä, omaa arvostusta peilataan liiaksi asti muiden hyväksynnän kautta ja käytös voi olla mitä ihmeellisintä.