Kronologisesti pitää mennä tässä tarinassa n. 15 vuotta taaksepäin. Isommalla porukalla noin 24-30 vuotiaita pareja ja heidän kavereitaan viettivät hauskan loman turkissa. Pari "vapaata" tyttöä ihastuivat paikallisiin miehiin ja rakkaus roihahti heidän välillään, ennen paluuta suomeen ja rakkauden valoja vannottiin puolin ja toisin. Tytöt omaisuuden myyntiin ja pikapikaa takaisin rakkaidensa kainaloihin. Toinen tytöstä tuli rahattomana, petettynä ja raiskattuna kuukauden kuluttua takaisin, joutui masenusestaan ja "vammoistaan" sairaalahoitoon ( 5 vuotta sairaalakierrettä ) alkaa pikkuhiljaa olla "normaali" Toisesta neitokaisesta ei ole ollut kuulunut satunnaisia kortteja ja kirjeitä lukuunottamatta juuri mitään, ystävät käyneet vuosien saatossa yhä harvenevassa määrin "kyläilemäässä" tuttumme luona. Alta puoli vuotta sitten järjestimme juhlat vanhoille tutuillemme, ja kas kummaa paikalle tupsahti "epämääräisesti" tuttu nainen, tosin ikäistään 20 vuotta vanhemmanoloinen ja näköinen. Ja kertoili kuulumisia entisestä ukostaan ja asumisestaan turkissa: mm. vaatetus oli muutettava "huorahtavata/länsimaisesta" paikallistyyliseen, turpaan tuli yhä enevässä määrin ja miksi lähti "rakkaan avoimiehensä" luota karkuun suomeen oli kysymys viimekädessä hänen hengestään. Hyvänä lisäpointtina ei mies päästänyt naista edes vanhempinsa hautajaisiin, ennen kun kuuli mahdollisista perinnöstä. Mieluummin nainen kertomansa mukaan ennemmin kuolee, kuin a) ominsanoin sanottuna: ottaa aasinnussija takaisin b) muuttamaan takaisin takapajulaan. Tässä vain osa tuon, niin aikoinaan rakastuneen ja sivistyneen neitokaisen tarinasta, siitä saisi kyllä kirjan kirjoitettua.
Tositarinaa
Hades
2875
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nuorena tyttönä ystäväni lähti turkkilaisen miehen matkaan vain muutaman kuukauden tämän tunnettuaan. Ei ole vieläkään päässyt miehestään eroon vaan elävät yhdessä ja kehtaavat mokomat vielä väittää olevansa ihan onnellisia! Ovat muka kuten mitkä tahansa "kolmekymmentävuotisen sodan sankarit". Lapsetkin niillä on aikuisia ja hyvän koulutuksen saaneita. Lisäksi vielä ystäväni sanoo siellä olevan monia muita suomalaisia ym. ulkomaalaisia naisia, jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä siellä. Nekin, jotka ovat eronneet ja muuttaneet kotimaahansa eivät kuulemma malta pysyä poissa vaan jatkuvasti hyppäävät entisten sukulaistensa luona. Viimeksi viime kesänä tapasin ystäväni ja hänen Turkissa olevia tuttujaan. Naiset olivat varsin virkeitä ja hyvin säilyneitä ikäisikseen. Eihän se tietysti ihme ole, kun siivooja käy kerran viikossa, pesee pyykit ja auttaa missä milloinkin tarvii. Monet olivat hakeneet Turkin kansalaisuuttakin nyt kun kaksoiskansalaisuus on Suomessakin mahdollista.
Tässäkään ei tietysti ole koko tarina, mutta edes pieni osa siitä. Että kyllä niitä hyviäkin tarinoita on kerrottavaksi, jos vain haluaa ne kertoa:)
Olen onnellisesti naimisissa turkkilaisen miehen kanssa.En ole koskaan elänyt niin tasapainoista ja onnellista elämää. Suhde mieheen sukulaisiin on mitä parhain ja minut arvostetaan juuri sellaisena kun olen, elikä avioliittoja on moneenlaisia- suomalaisia tai turkkilaisia...