Voi hirveyttä! Miesystäväni hurahti jehovalaisuuteen. Kaikki meni kerralla poikki! Miesystäväni ei saanut enää esim nukkua samassa huoneessa kuin minä ilman avioliittoa ja tietty jehovalaisuutta. Huvittaa jehovalaisten alkoholinkäyttö. He käyttävät alkoholia raamatun mukaan. Siinä sanotaan, että älkää juopuko viinistä! Mutta kyllä kossu ja olut käyvät mukavasti juopumiseen:-)) Täytyy tähän vielä lisätä, että olen ollut mukana jehovalaisten "MAAILMANLOPUN" odotuksessa. No sitä ei tullut:-D Toki saa meillä jokaisella olla oma usko/uskonto, mutta sen kanssa pitää voida elää vahingoittamatta muita.!
Jehovan todistajan -ei jehovalainen- naisystävä
PahaMieli
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Oletko trolli?
Outo aloitus!
J.todistajista iso osa muuten juo ihan humalaan asti, vain osa juo kohtuudella. Ja monissa kristillisissäkin uskonnoissa ei kannateta esiaviollista seksiä eikä liikaa ryyppäämistä humaltumiseen asti.
Sinänsä Jt-lahko on kyllä Väärä profeetta ja ennustelee päin seiniä.
Ennustelee päin seiniä , " -
Kanadan suurin sijoittaja sanoi tv ; ohjelmassa , että kun tuottaa ja myy aineetonta tuotetta , on sen myynti oltava aggressivista ja metodia on muutettava vähän väliä ; Uskonnollinen tuote on juuri se "Aineeton tuote, jonka ns, imagoa on muutettava vähän väliä, joten nuo aiemmat päivät ja niiden ennustukset ovat vain mainoskampanjoita , jotka väistyvät uuden buumin tieltä ,
Ei kai tuollaista paskaa kukaan ostaisi, jos sitä ei myyntivaiheessa kuorrutettaisi rakkauspommituksella, ja sitten kun kaupat on tehty, kiristetään ystävyyssuhteilla ettei luovu tuotteen käytöstä.
Useinhan "maailmasta" eli ulkopuolelta Jehovan todistajiin liittyvät myöhemmin tulevat toisiin ajatuksiin ja jättävät lahkon. Heillä kun ei ole yhtä paljon painetta pysyä lahkossa kuin "syntymäjehovalaisilla" eli JT-perheeseen syntyneillä, jotka joutuvat sinnittelemään mukana sukulais- ja ystävyyssuhteet säilyttääkseen.
Tuollainen Jehovan todistajiin liittyminen, vaikka ei pysyväksi jäisikään, helposti on parin vuoden reissu ellei pidempikin. Tietysti jokaisen oma ratkaisu, mutta ei siihen mielestäni kannata puolisona jäädä pyörimään, kun lahko tunkee vuoteeseenkin keskelle sänkyä.
Raamatussa sanotaan
kristillistä avioliittoa
*kolmisäikeiseksi nuoraksi*
osapuolina vaimo mies Jumala
huhhaheijaa,
euhän tommosta kukaan viitti tällä vuosituhannella
polygamia on POP
Rouva Roti, jehovantodstaja, kuoli kuolinsyynä verenvähyys kun oli lahkolaisena kiletäytynyt verensiirrosta ja joutui liikenneonnettomuuteen, vaikka olisi ollut pelastettavissa. Hänen miehensä sanoi suureksi virheeksi liittoa lahkolaisen kanssa. Lahkolainen elämänkumppanina teki elämän sietämättömäksi.
Kuolema oli turha ja kammottava, 3 Moos 17:15 sallii veren syömisenkin, UT kieltää kokonaan moittimasta mitä syödään, ja on verensiirtokielto rakastamisen käskylle käänteinen.
Vakuutusyhtiön päätös Rotin asiassa on Turusessa.
Herra Rotia aikoinaan haastatteli Iltalehti.
Kolonkka
19.5.2015 09:17
Rouva Roti, jehovantodstaja, kuoli kuolinsyynä verenvähyys kun oli lahkolaisena kiletäytynyt verensiirrosta ja joutui liikenneonnettomuuteen, vaikka olisi ollut pelastettavissa. # #_____hypettää Kolonkka
tsekataanpa päivämäärät ja kuolinsyy...hmmmm....
valokopio kuolintodistuksesta Turusessa...
Rva Roti kuoli näköjään
--kuolintodistuksen mukaan--
VIISI (5) viikkoa kolarin jälkeen keuhkokuumeeseen
Ihan tarkka siteeraus kuolintodistuksesta:
____ a.Välitön kuolinsyy
Pneumonia pulmonum
Keuhkokuume_____
joten
rva Roti ei siis kuollut suinkaan
samana kolaripäivänä massiiviseen verenhukkaan,
verensiirrosta kieltäytyneenä,
vaan
VIIDEN VIIKON KULUTTUA
keuhkokuumeeseen.----wooot ????
Asettaa turus- hypetykset aika hauskaan valoon, indeed.
Hyvä kun vinkkasit,
Turunen on järjettömän koominen esimerkki
todistajia mustamaalaavasta hihhulista
joka sanookin kirjaansa
*evankelioimiskirjaksi*
Oiva oppikirja 'tuunailijoille' ,heheh
Kolonkka
19.5.2015 09:17
Rouva Roti, jehovantodstaja, kuoli kuolinsyynä verenvähyys kun oli lahkolaisena kiletäytynyt verensiirrosta ja joutui liikenneonnettomuuteen, vaikka olisi ollut pelastettavissa.
Hänen miehensä sanoi
suureksi virheeksi liittoa lahkolaisen kanssa.
Lahkolainen elämänkumppanina __teki elämän sietämättömäksi.___
Herra Rotia aikoinaan haastatteli Iltalehti. # # WAU ??
---Herra Roti olikin sitten varmaan ihan riemuissaan
kun pääsi eroon
sietämättömästä elämänkumppanistaan, Kolonkan mukaan?
Missähän kyseinen
hra Rotin oma lausunto on nykyisin luettavissa ?
Jehovan todistajat eivät oppinsa mukaan edes saa seurustella muitten kuin jehovan todistajien kanssa eli tulevan puolison pitää oppien mukaan olla J.todistaja. Muussa tapauksessa (jo henkilö jatkaa seurustelua ns maailmallisen kanssa)lahkon jäsentä pidetään ns huonosti mukana olevana ja lahkolaisen velvollisuus on yrittää sitten käännyttää ei-Jt-puolisoaan lahkon jäseneksi.
Paras ois erota sun tuotsa lahkolaisesta (jos hän itse ei pane juttuanne poikki kuten lahkon virallinen suositus on).
Sinänsä on kyllä muuten ihan Raamatun mukaista säästää seksi avioliittoon ja pidättyä seksistä sitä ennen. niin ne uskovaiset kristitytkin tekee, vaikka suuri osa kansasta ei moisesta Raamatun opetuksesta piittaa.
kuten herra Roti sanoi Iltalehdessä,
lahkolainen on
_sietämätön elämänkumppani_
miksi sellaisen perään itket?
Kolonkka
19.5.2015 09:17
Hänen miehensä sanoi suureksi virheeksi liittoa lahkolaisen kanssa.
Lahkolainen elämänkumppanina teki elämän sietämättömäksi.
Herra Rotia aikoinaan haastatteli Iltalehti.--------------
Vaimonsa muistoa kunnioittaen...
Hyvä ja osuva aloitus!
luen.hyvin.tarkkaan 19.5.2015 15:34
Kolonkka 19.5.2015 09:17
Rouva Roti, jehovantodstaja, kuoli kuolinsyynä verenvähyys kun oli lahkolaisena kiletäytynyt verensiirrosta ja joutui liikenneonnettomuuteen, vaikka olisi ollut pelastettavissa. # #_____hypettää Kolonkka
" valokopio kuolintodistuksesta Turusessa... "
-Anna kaikkien seurakunnassasi perehtyä Turuseen
" Rva Roti kuoli näköjään --kuolintodistuksen mukaan-- VIISI (5) viikkoa kolarin jälkeen keuhkokuumeeseen Ihan tarkka siteeraus kuolintodistuksesta: ____ a.Välitön kuolinsyy Pneumonia pulmonum Keuhkokuume_____ joten rva Roti ei siis kuollut suinkaan samana kolaripäivänä massiiviseen verenhukkaan, verensiirrosta kieltäytyneenä, vaan VIIDEN VIIKON KULUTTUA keuhkokuumeeseen.----wooot ??? "
-Niin, kyllä tuo tekniikka oli jo tuttu. Juttelimme kerran lahkolaisen kanssa jutusta, jossa lahkolainen oli ampunut puolisonsa. Lahkolainen totesi että ei tämä puoliso kuitenkaan kuollut ampumiseen, vaan verenhukkaan, älä ampumista syytä.
Tuo rouva Roti siis kuitenkin menetti niin paljon verta että altistui heikentyneenä bakteereille, jolloin kuoli. Kuolintodistuksessa on perussyynä verenhukka. Ja oikeudenkäynnissä siis verensiirtokielto esti kuolemantuottamuksesta tuomitsemisen - mutta eihän rva Roti muutoin olisi kuollutkaan, sanovat lääkärit
" Turunen on järjettömän koominen" -Eihän rva Rotin kuolema ketään naurata ? Senhän Turunen kertoi
" todistajia mustamaalaavasta "
-Turunen toteaa todistajat vilpittömiksi. Mutta seuran opit, vartiotornit, ovat juuri niitä joihin Turunen toivoo kiinnitettävän huomiota esim. juuri verenkieltoa koskevissa asioissa.
Lisään itse niihin yhden: Vartiotorni 15.9.1951 kirjoitti että verensiirto on syömistä suonten välityksellä.
Kirjoita ja kysypä sinä, nimim. "Luen.hyvin.tarkkaan" vartiotorniseuralta, että miksi näin kirjoitettiin.